Viimeksi kulunut kuukausi on ollut elämässäni ilon ja uupumuksen aikaa. Vapun jälkeen palautin kotimaisen kirjallisuuden graduni pitkällisen työstämisen jälkeen. Työn latasin Helsingin yliopiston E-thesis-järjestelmään puoli tuntia ennen kevätlukukauden viimeistä palautushetkeä ja maisteriksi valmistun kesäkuun lopussa. Gradun palautettuani suuntasin parvekkeelle katselemaan tähtitaivasta. Mieleni valtasi klassinen ”tässäkö tämä oli nyt” -tunne. Muistelin opiskelutaivaltani ja toivoin, että gradusta…
Matkamessuilu alkaa jo muutaman päivän päästä. Itselleni kyseessä on viides kerta messuilla, ja pian tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun aloitin matkablogiprojektini. Viidessä vuodessa on ehtinyt tapahtua huimasti niin omassa elämässäni kuin matkablogiskenessäkin. Jälkimmäisen kehitys heijastuu suoraan Matkamessujen ohjelmaan. Tänä vuonna messuilla nähdään muun muassa matkabloggaajien aloitteesta syntynyt Travel Bloggers Give Back -hyväntekeväisyyskirppis. Seuraa Twitteriämme…
Tallink Silja on remontoinut laivojaan ja kutsunut sosiaalisen median sisällöntuottajia tutustumaan uudistuksiin. Viime keväänä kävin pyörähtämässä kasvojenkohotuksen kokeneella Silja Symphonylla, ja tänä viikonloppuna oli vuorossa sisaralus Silja Serenade, jolle remontti oli jo toinen parin vuoden sisään. Tutustumiskierros ei ollut vanhan kertausta, sillä tämänkertainen remontti on jatkoa edelliselle, jonka tuloksiin tutustuin jo Symphonylla. Vastaavia uudistuksia muuten tehdään…
Yhteistyössä Matkamessut Arvon postausta kommentoineiden kesken kaksi lippua Helsingin matkamessuille (22.–24.1.2016). Tammikuun puoliväli on koittanut ja on vuotuisen Matkamessut-lippuarvonnan aika. Kahden hengen lippupaketin arvontaan pääset osallistumaan kertomalla kommenteissa, miten löysit tänään blogiini. Oletko vakiolukija, tulitko Googlen kautta vai somen syövereistä? Osallistumisohjeet: Arvon kaikkien postausta määräaikaan kommentoineiden kesken yhden voittajan, joka saa lipun itselleen ja yhdelle ystävälleen.…
Ensimmäistä kertaa matkablogini historiassa aloitan joulukalenterin. Jaan joka päivä jouluun saakka pieniä matkatarinoita tai tietoiskuja Facebookin puolella, luonnollisesti kuvien tai videoiden säestämänä.
”Ei kannattaisi ostaa valmiiksi paloiteltua lihaa”, mietin poistaessani kalvoja porsaan ulkofileepalasta Turun ruokamessuilla. Yleisö katselee näytöille, kamera seuraa kankeaa veitsen käyttöäni. Menossa on Bloggisota, Kokkisodan muunnos, jossa bloggaajat kilpailevat kolmen hengen tiimeissä. Ideana on valmistaa annetuista raaka-aineista mahdollisimman kekseliäs annos 20 minuutissa. Lavalle minut on kuulutettu ”maamme eturivin ruokabloggaajana”. Kokeneena esiintyjänä en jaksa hätkähtää yllättävää statusta, vaikka lihanleikkaustaitoni ei…
372,5 opintopistettä Helsingin yliopiston opintosuoritusrekisterissä, 180 Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun. FM-tutkintoon vaadittavat opintopisteet olen ylittänyt aikaa sitten, mutta oppiarvoni on yhä HuK. Matkaa maisteriksi on vielä parikymmentä sivua. Sen verran puuttuu gradusta. Käytän kirjallisuustieteelliseen voimannäytteeseeni kaiken liikenevän ajan. Kirjoitan yliopiston kahvilassa ja kirjastossa. Pikkutarkka analyysi vaatii paljon lukemista ja ajattelua, työ etenee hitaasti mutta varmasti. Valmista tulee jouluksi.…
Tänä aamuna juttelin Bassoradion live-haastattelussa matkailusta, matkabloggaamisesta ja -videoista. Radiossa puhuminen tuntui kiinnostavalta ja tutulta pitkän tauon jälkeen. Vuosikymmenen vaihteessa työskentelin yhden syksyn Ylessä ja tein radiojuttuja myös freelancerina, mutta sittemmin olen siirtänyt urani painopistettä ”raa’asta” toimitustyöstä viestintään. Vaikka radio on minulle mediana tuttu, tämänaamuinen jännitti enemmän kuin lähetykset jännittivät aikanaan toimittajana. Kyseessä oli ensimmäinen…
Helsingissä juhlitaan koko ensi viikko (28.9–3.10) ParisRio TravelChannelin avajaisia. Matkabloggaajien videoita yhteen kokoavan YouTube-kanavan konsepti on Suomessa ennennäkemätön. Kanavan kaiken sisällön tuottavat minä ja yli 20 muuta matkabloggaajaa. Kanavan taustalla vaikuttaa simppeli ”yhdessä olemme vahvempia” -ajattelu. Yksittäinen matkabloggaaja ei välttämättä pysty tuottamaan säännöllisesti videosisältöjä, mutta ryhmässä säännöllinen sisällöntuotanto on helpompaa. Jatkuvasti päivittyvä sisältö taas parantaa kanavan löydettävyyttä Youtubessa ja helpottaa…
Kerroin hiljattain luolaseikkailusta ja jäätikkövaelluksesta Ruotsin Lapissa. Nämä extreme-urheilukokemukset jäivät mieleeni elämys-koettelemuksina. Luolaseikkailun tunnelmaan palaan vielä videolla. Kuvaaminen Björklidenin Kåppashåla-luolassa oli vaikeaa ja riskialtista, mutta sain suorituksen taltioitua yllättävän hyvin. Samalla kuitenkin konkretisoitui, miksi kehoon kiinnitettävä ns. action-cam olisi hyvä lisä videobloggaajan kamera-arsenaalin. Videon julkaisupaikkana on muuten oman YouTube-kanavani sijaan uusi ParisRio TravelChannel, jonka kaiken sisällön tuottavat suomalaiset matkabloggaajat. Kanava on konseptiltaan ainutlaatuinen Suomessa,…
Luolaseikkailun ja jäätikkövaelluksen kaltaisten extreme-kokemusten jälkeen olisi ollut jokseenkin sopimatonta, jos olisimme päässeet lentämään alkuperäisen matkaohjelman mukaisesti Låktatjåkko-vuoristomajalle. Sankka sumu pakotti helikopterin jättämään ryhmämme arviolta kahden kilometrin päähän majasta, joka sijaitsee korkeammalla kuin mikään muu majoituspaikka Ruotsissa. Patikointi olemattomassa näkyvyydessä jatkoi elämys-koettelemusten sarjaa. Helikopterimatka Kårsa-jäätiköltä vuoristomajalle keskeytyi äkillisesti, kun sumu peitti näkyvyyden. Poistuimme kopterista vauhdilla…