Szczecinin-reissuni jälkeen alkoi arki Poznanissa. Tutustuin työpaikallani yliopistossa suomen kielen laitoksen henkilökuntaan ja opiskelijoihin sekä hoidin asioitani kuntoon toimistoissa. Lisäksi elvytin sosiaalista elämääni ja suuntasin muun muassa syksyn ensimmäisiin Erasmus-bileisiin, vaikka en vaihtari enää ollutkaan. Viikonlopuksi taas oli suunnitteilla matka. Useasta vaihtoehdosta päätin suunnata Itä-Puolaan, historialliseen Lublinin kaupunkiin.
Matka Poznanista Itä-Puolaan ei ollut niitä helpoimmin järjestettäviä. Koska junamatka vie kuutisen tuntia, yöpyminen perillä vaikutti välttämättömältä. Etsimääni edullista majoitusta ei kuitenkaan ollut enää tässä vaiheessa saatavilla, enkä syystä tai toisesta ollut lainkaan couchsurfing-tuulella.
Ratkaisuksi löytyi yöjuna, joka lähtisi Poznanista kahden maissa ja olisi perillä Lublinissa sunnuntaiaamuna kahdeksan jälkeen. Näin pystyisin toteuttamaan päiväreissun niin, että aikaa jäisi Lublinissa pitkälle iltapäivään. Lisäksi yöjunaa käyttämällä säästäisin Puolan sisäisestä reilikortistani yhden matkapäivän.
Lauantain 9.10.2010 vietin lähinnä lepäillen ja yöjunamatkustukseen valmistautuen. Hurautin yöbussilla hyvissä ajoin asemalle. Lähtöä jouduin odottamaan lopulta yli 40 minuuttia, koska juna oli parikymmentä minuuttia myöhässä. Aika kului mukavasti lämmintä juoden ja ihmisiä tarkkaillen. Poznanin läpi kulkee useita junia yölläkin, eikä aseman seutu oikeastaan koskaan hiljene. Helsingin rautatieaseman kaltaisesta yöhulinoinnista ei onneksi näkynyt merkkiäkään.
Junan tuloon täytyi valmistautua kuin kovaan urheilukoitokseen, koska puolalaisissa junissa kakkosluokka täytetään ilman paikkavarauksia. Monissa yöaikaan kulkevissa junissa on kuitenkin makuuvaunuja, ja makuupaikan olisi tietysti voinut varata reilikorttia käyttäessä lisähintaan. Tällä kertaa tavallinen istumapaikka sai silti luvan kelvata.
Juna saapui Poznaniin ties mistä saakka ja oli jo valmiiksi lähes täynnä. Tajusin nopeasti, että ei olisi varaa nirsoilla paikkavalinnan suhteen ja olisi tungettava ensimmäiseen hyttiin, jonne suinkin mahtuisi sisään. Keväältä oli vielä hyvin muistissa Varsovan-yöjuna, jossa jouduin seisomaan pitkän tovin matkasta.
Koputtelin hyttien ovia ja kyselin aksenttipuolallani, onko vapaata. Onneksi tärppäsi jo kolmannella yrittämällä. Paikan sain hytistä, jossa matkustivat lisäkseni vanhempi pariskunta sekä keski-ikäinen rouva ja toinen nuori mies. Ajattelin jo hyvän tuurin käyneen, mutta pariskunta osoittautui tupruttelevaksi. Olin sattunut tupakoivien vaunuun, mutta ei auttanut valittaa.
Sain yllätyksekseni nukuttua junassa reilut kolme tuntia, käytännössä koko matkan Varsovaan saakka. Vieressäni istunut mies sekä keski-ikäinen nainen poistuivat Poznanista seuraavalla asemalla, ja pääsin heittäytymään koko penkin mitalta makuulleni. Turvallisuuskaan ei huolettanut, koska mukanani oli vain vähän tavaraa.
Havahduin junan saapuessa Varsovaan. Edessä oli matkan omituisin – ja itse asiassa koko Puolan-aikani – kummallisimpiin lukeutuva tapahtuma. Junaan astui iso ja kalju, pilottitakkinen mies, jonka pää oli yltä päältä veressä. En osannut sanoa, oliko hän joutunut hakatuksi vai onnettomuuteen, mutta kauhistukseni hän päätti ottaa paikan samasta hytistä.
Täytyy myöntää, että nyt vähän pelotti. Mies muistutti olemukseltaan rikollista. Tietenkään hän ei voinut ollut hiljaa ja alkoi puhua minulle. Päätin, että lienee parempi olla osaamatta puolaa, ja vastasin hänelle englanniksi. Harmikseni kaverilta löytyi sitten englannin taitoakin, ja hän alkoi selittää olevansa näännyksissä ja haluavansa syötävää ja juotavaa. Mukanani oli vain yksi pullo vettä, jolla oli tarkoitus pestä vielä hampaat ennen perille tuloa. Sanoin hänelle, että voisin kyllä antaa hänelle vettä, kunhan saan käydä pesemässä ensin hampaani. Miehellä ei onneksi ollut mitään tätä vastaan.
Wc:stä palattuani oli kaikkein oudoimman näytöksen vuoro. Konduktöörin tullessa osoittautui, ettei miehellä ollut matkalippua eikä myöskään halua ostaa lippua. Hän käsittääkseni otti tyynesti vastaan sakon ja poistui seuraavalla asemalla. Jäin miettimään miehen tarinaa. Mitä hänelle oli tapahtunut? Ainakin ulkonäkö oli pettänyt siinä mielessä, että hän oli käytökseltään kohtelias minua ja konduktööriä kohtaan. Toisaalta puolalaiset juomaveikotkin ovat kokemukseni mukaan melko kohteliaita verrattuna suomalaisiin vastineisiinsa, ainakin jos esiintyy turistina.
Miehen kanssa samalla asemalla jäi pois hytissä matkustanut pariskunta, ja pääsin nauttimaan yksinolosta. Keskityin katselemaan routaista peltomaata – yöllä oli ollut pakkasta. Talvi teki tuloaan Puolaankin, vaikka ensimmäiset puolitoista viikkoa olivat olleet kuin kesää Suomen syksyyn 2010 verrattuna. Aurinko kuitenkin paistoi, ja aloin olla varma, että Lublinissa olisi edessä mukava pysähdys.
Tarina jatkuu Lublinista seuraavassa blogimerkinnässäni.
Panun matkat 