Idässä kaatuneiden ja murhattujen muistomerkki Varsovassa

Syyskuun Puolan-matkallani vietin viimeisen päivän Varsovassa. Puolan juutalaisten historian museolta lähdettyäni bongasin tienviitasta kiinnostavan mutta karmivan kuuloisen nähtävyyden: Idässä kaatuneiden ja murhattujen muistomerkin (Monument to the Fallen and Murdered in the East). Kävelin paikalle vajaassa 10 minuutissa ja tutustuin muistomerkkiin ilman ennakkotietoja – parhaaseen nähtävyyslöytötyyliin.

Lue lisää

Same Fusy – Varsovan tunnelmallisin teehuone

Massiivisten rakennusten Varsovassa urbaani syke vaimenee vanhassakaupungissa. Täällä autot eivät häiritse ja sympaattisten, värikkäiden talojen reunustamia katuja on ilo kulkea. Kävelyn lomassa pysähtyy mielellään jossakin alueen kahvilassa tai ravintolassa. Erityisesti kylminä iltoina suosittelen piipahtamaan Same Fusy -nimisessä teehuoneessa, jossa kuppi kuumaa nautitaan kynttilänvalossa punatiiliseinäisessä kellarissa.

Lue lisää

Häihin Puolaan

Kun illat pimenevät ja sumu valtaa kadut, minä kaipaan Puolaan. Joka syksy. Kaksi syksyä ehti jo kulua ilman Puolaa. 2012 eivät riittäneet rahat, 2013 eivät vapaapäivät. Nyt esteitä ei ole ja pääsen matkaan. Kutsuttuna. Häävieraana. Laukkuun pakkaan puvun ja parasta Suomesta: Aalto-maljakon ja Fazerin makeisia.

Lue lisää

Jos elokuun ensimmäisenä Varsovassa

Elokuun ensimmäisenä Varsova on vavahduttava kokemus. Joka vuosi kello 17 kaupunki hiljentyy minuutiksi kunnioittamaan 1.8.1944 alkanutta kansannousua. Liikenne ja jalankulkijat pysähtyvät ja sireenit ulvovat. Puolan puolesta taistelleita kunnioitetaan seisten. Kansannousun saksalaiset kukistivat kahdessa kuukaudessa. Traagisissa tapahtumissa kuoli lähes 200 000 varsovalaista siviiliä. Eloonjääneet kaupunkilaiset karkotettiin ja taisteluista selvinnyttä Varsovan rakennuskantaa alettiin järjestelmällisesti tuhota. Nyky-Varsova onkin kirjaimellisesti noussut tuhkasta. Sodan…

Lue lisää

Varsovasta kaikki alkoi

Neljä vuotta sitten Runebergin päivänä en syönyt torttuja kotipuolessa, vaan lähdin vaihto-opiskelijaksi Puolaan. Lensin aamulennolla Varsovaan, jossa vietin ennen Poznaniin muuttamistani viikonlopun kaupungissa asuneen suomalaisen kanssa. Alkuvaikutelmani Varsovasta sain selkeän sään ansiosta jo lentokoneen ikkunasta. Kaupungin valtavuus piirtyi verkkokalvoilleni ensimmäistä kertaa katsellessani mahtipontisena kohoavaa Kulttuuripalatsia ja rakennusta ympäröiviä pilvenpiirtäjiä. Kulttuuripalatsille veikin tieni seuraavaksi. Matkasin lentokenttäbussilla 175 keskusrautatieasemalle, Kulttuuripalatsin naapuriin. Bussimatkan…

Lue lisää

Varsovan Chopin-museo – musiikkia, multimediaa ja historiaa

Toistaiseksi viimeisellä Varsovan-matkallani marraskuussa 2011 Chopin-museo valikoitui käyntikohteeksi luottamieni nettimatkaoppaiden (In Your Pocket, Spotted by Locals) vuolaiden kehujen vuoksi. Suuntasin museoon Wedelin kaakaosalongista lähdettyäni tiistai-iltana, jolloin sisäänpääsy oli maksuton. Chopin-museo edustaa Varsovan uudempaa museotarjontaa. Se avattiin puolalais-ranskalaisen säveltäjämestarin 200-vuotisjuhlavuonna 2010 vanhaan arvorakennukseen, Ostrogskin palatsiin. Paikalle oli helppo löytää, sillä rakennus sijaitsee lähellä Varsovan tärkeimpiin turistikatuihin lukeutuvaa Nowy Światia osoitteessa Okólnik…

Lue lisää

Kunnon kaakaota Varsovassa – Wedelin kahvila

Makeisvalmistaja Wedelin kaakaosalonki on Varsovan perinteikkäimpiä kahviloita. Wedel merkitsee puolalaisille samaa kuin Fazer suomalaisille. Entä miltä maistuu 1800-lukulaisella reseptillä valmistettu kaakao? Nyky-Varsovassa Wedel pyörittää useita kahviloita, mutta aito ja alkuperäinen Wedelin kaakaosalonki Pijalnia czekolady sijaitsee Szpitalna– eli Sairaalakadulla rakennuksessa, joka valmistui vuonna 1894 Wedelin tehtaaksi. Alusta alkaen talon alakerrassa on nautittu kaakaota ja myyty makeisia. ”Siinä missä…

Lue lisää

Varsovan joulu

Haaveilen matkasta Varsovan joulutoreille. Kaupungissa en ole päässyt käymään joulutorien aukioloaikaan, vaan olen aina ollut liikkeellä joko hieman liian aikaisin (marraskuu) tai liian myöhään (tammikuu). Varsovan upeat joulukoristeet olen kuitenkin päässyt näkemään ja seuraavassa tarjoan kuva- ja videokierroksen jouluiseen pääkaupunkiin. Aloitetaan pääkadulta eli Krakowskie Przedmieścieltä, jota koristavat puissa tuikkivat valolehdet ja suihkulähdetyyppiset valoputoukset. Pääkatu päättyy sopivasti…

Lue lisää

Jylhän kaunis, valtavan tunnelmallinen – yöllinen Varsova

Nyky-Varsova sykkii modernia mutta hengittää historiaa. Kaupungin keskustaa hallitsevat sulassa sovussa lasiset pilvenpiirtäjät ja monumentaaliset kommunismin ajan rakennukset. Inhimillisempi puoli näyttäytyy kauniissa vanhassakaupungissa, joka sodan jälkeen syntyi tuhkasta uudelleen kuin Feeniks-lintu. Varsovan iltavalaistus korostaa hienosti eri aikakausien rakennusten tunnelmaa. Sosialistinen arkkitehtuuri hengästyttää mittasuhteillaan ja tilantunnullaan, kun taas modernit lasipalatsit ovat kuin hyppy keskelle tulevaisuuteen sijoittuvaa elokuvaa.…

Lue lisää

Puolan talvi on kunnollinen mutta epävakaa

Elämme Suomessa erikoista syksyä: talvi ei ole vielä antanut itsestään merkkejä. Lumikaipuussani palaankin Puolaan, jossa satuin asumaan kahden erikoisen talven aikaan. Ensimmäinen oli poikkeuksellisen ankara ja toinen yllättävän varhainen. Kun muutin vaihto-opiskelijaksi Puolaan helmikuussa 2010, sää ei eronnut meikäläisestä, vaan massiiviset lumivallit ja 20 asteen pakkaset tervehtivät minua sekä Varsovassa että Poznanissa. Syksyllä puolestaan talvi…

Lue lisää