Boca do Inferno eli ”Paholaisen suu” Portugalin Cascaisissa houkuttelee jo nimensä puolesta turistivirtoja. Vuosituhansien ajan Atlantin aallot ovat lyöneet pystysuoraan kallioseinämään ja kovertaneet siihen avointa luolaa.
Elokuisessa Cascaisissa syvänsininen Atlantti aaltoilee tyynesti. Katselen merinäköalahuoneestani rauhoittavia maisemia ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Muistutus luonnon arvaamattoman mahtavista voimista odottaa kuitenkin vain muutaman sadan metrin päässä hotellilta.
Ensimmäisen kerran käyn Boca do Infernolla päiväsaikaan. Turistin ottavat vastaan useat kahvilat ja kojut; kohde on selvästi suosittu. Sitten lönköttelen vaalean kivikannen ja portaiden kautta näköalatasanteelle. Täältä on hyvä ihailla ihmeellistä avointa kallioluolaa, jonka repaleinen kiviaineskin näyttää kiinnostavalta, kuin paholaiselle sopivalta asuinpaikalta.
Tasanteelta kiikaroi mielellään merelle päin ja vedestä kalalaumat erottuvat selvästi. Silti jotakin tunnelmasta uupuu – aallot. Niin, nuo avoimen luolan arkkitehdit. Talvisaikaan aallot lyövät Paholaisen suuhun korkealta ja kovaa, mutta elokuussa matkailija joutuu katselemaan kuivunutta kitaa, tyytymään tyrskyjen sijaan rauhallisiin liplatuksiin. Minulle, häämatkalaiselle, tyynikin tunnelma kuitenkin sopii.
Seuraavan kerran suuntaan Boca do Infernolle matkan viimeisenä iltana. Auringonlasku näyttää näköalatasanteelle komealta, se värjää rannan kalliot ja antaa niille kuin uuden elämän. Huomaan ajattelevani, että kaupungeissa riittää vilskettä ja vipinää, mutta luontokohteissa mieli ja silmä lepäävät ainutlaatuisella tavalla.
Repaleinen kiviaineskin näyttää kiinnostavalta, kuin paholaiselle sopivalta asuinpaikalta.

Auringonlasku näyttää näköalatasanteelle komealta, se värjää rannan kalliot ja antaa niille kuin uuden elämän.
Upeita kuvia! Ja miten hienosti kirjoitettu.
Kiitos, kiitos. Viime aikoina vaivannut vähän – ilmeisesti graduperäinen – kirjoituslukko, mutta nyt olen sitä kovalla työllä tiirikoinut auki. 🙂
Hienon näköistä! Kuten myös nuo häämatkakuvat! Meillähän on vielä Portugali kokematta, veikkaisin että viihtyisimme varmasti 🙂
Kyllä. Portugali oikeastaan ylitti odotukset. Todella mukava ja edullinen maa, jossa historia yhdistyy rantalomameininkiin.