Kerroin hiljattain luolaseikkailusta ja jäätikkövaelluksesta Ruotsin Lapissa. Nämä extreme-urheilukokemukset jäivät mieleeni elämys-koettelemuksina. Luolaseikkailun tunnelmaan palaan vielä videolla. Kuvaaminen Björklidenin Kåppashåla-luolassa oli vaikeaa ja riskialtista, mutta sain suorituksen taltioitua yllättävän hyvin. Samalla kuitenkin konkretisoitui, miksi kehoon kiinnitettävä ns. action-cam olisi hyvä lisä videobloggaajan kamera-arsenaalin.
Videon julkaisupaikkana on muuten oman YouTube-kanavani sijaan uusi ParisRio TravelChannel, jonka kaiken sisällön tuottavat suomalaiset matkabloggaajat. Kanava on konseptiltaan ainutlaatuinen Suomessa, ja ensi viikolla vietetään kanavan avajaisia Helsingissä.
Kaikki lanseerausviikon tapahtumat pidetään maanantaista lauantaihin toimivassa popup-kahvilassa (Unioninkatu 25). Ohjelmaan voit tutustua täällä. Tervetuloa paikan päälle nauttimaan ohjelmasta ja tutustumaan minuun ja moneen muuhun bloggaajaan.
Uhhuh, mitä meininkiä! Katoin tuon videon eilen ilalla ennen nukahtamista ja ei ollut painajaiset kaukana, nimim. toinen ahtaan paikan kammosta kärsivä. Voin kuvitella miten tiivis tunnelma sun senteillä on ollut tuolla, iso hatunnosto rohkeasta suorituksesta!
Ja tässä hatunnoston lisäksi blogihaaste, konkaribloggaaja!
http://archiegonelebanon.pallontallaajat.net/2015/09/24/miksi-perustit-matkablogin/
Kiitos. 🙂
Aion muutenkin vasta tuohon haasteeseen. Kiitos siitäkin. 🙂