Gradun jälkeen

Viimeksi kulunut kuukausi on ollut elämässäni ilon ja uupumuksen aikaa. Vapun jälkeen palautin kotimaisen kirjallisuuden graduni pitkällisen työstämisen jälkeen. Työn latasin Helsingin yliopiston E-thesis-järjestelmään puoli tuntia ennen kevätlukukauden viimeistä palautushetkeä ja maisteriksi valmistun kesäkuun lopussa.

Gradun palautettuani suuntasin parvekkeelle katselemaan tähtitaivasta. Mieleni valtasi klassinen ”tässäkö tämä oli nyt” -tunne. Muistelin opiskelutaivaltani ja toivoin, että gradusta tulisi hyvä muutamista kompromisseista huolimatta. Pullollinen kuohuvaa jääkaapissa sai odottaa seuraavaan päivään. Vaimoni oli ehtinyt jo nukkumaan, ja itselläni oli seuraavana päivänä – hieman ironisesti – ajankäytön tehostamisen koulutus.

Gradun palauttamisen jälkeisenä yönä kävin niin kierroksilla, etten juuri pystynyt nukkumaan. Sain ajankäytön koulutuksesta väsyneenäkin paljon irti, mutta parin seuraavan viikon aikana uupumus näkyi olemuksessani selvästi. Viimeiset viikot ennen palautusta työstin gradua aamuisin ennen töitä ja iltaisin töiden jälkeen sekä viikonloppuisin. Kävin ylikuormituksen rajalla, mutta onnistumisen tunne gradun selättämisestä työn ohella auttoi jaksamaan.

Mikä oikeasti on tärkeää?

Alun perin tarkoitukseni oli palauttaa gradu jo joulukuussa, kuten syksyllä kerroin. Luultavasti olisin onnistunut tavoitteessa, jos olisin työstänyt joulukuussa pelkästään gradua. Loppuvuodesta kutsuivat kuitenkin uudet haasteet työelämässä ja aloitin Lidl Suomen viestintäosastolla äärimmäisen mielenkiintoisissa ulkoisen viestinnän tehtävissä.

Uuden työn ja gradun ristipaineessa yritin jatkaa bloggaamista, jossa olen saavuttanut paljon viimeisen parin vuoden aikana. Joulukalenteri vielä onnistui, mutta viimeistään Matkamessujen aikaan ymmärsin, että bloggaaminen ja sosiaalinen media saisivat joustaa muiden tavoitteiden edessä.

Joustaminen laajeni lähes totaaliseksi irtiotoksi, mutta en missään vaiheessa – etiketin vastaisesti – tehnyt asiasta julkista ilmoitusta. Ajattelin, että pyöräyttäisin kuitenkin muutaman blogipostauksen myös keväällä. Toisin kävi.

Viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana olen tuottanut aktiivisesti sisältöä vain Twitteriin ja vähentänyt huomattavasti matkablogien seuraamista. Olen huomannut kysyväni kerta toisensa jälkeen, mikä on oikeasti tärkeää. Miten aktiivinen bloggaaja ja somettaja haluan olla? Bloggaaminen on olennainen osa identiteettiäni, ja sekä kirjoittaminen että kuvaaminen ovat intohimojani. Koska kuitenkin tuotan sisältöä työkseni, riittääkö draivini sisällöntuotantoon myös vapaa-ajalla?

Kysymyksiin en osaa vielä täysin vastata. Puolen vuoden poissaolon jälkeen matkablogimaailma tuntuu harpanneen jättimäisiä askelia eteenpäin. Yhtäkkiä monet vanhat tutut käyttävät Snapchatia. Uusia laadukkaita blogeja on syntynyt, ja moni selvästi kehittynyt sisällöntuottajana. Jopa ammattimainen matkabloggaaminen alkaa vihdoin olla todellisuutta Suomessa. Alan konkarina kehitys tietysti ilahduttaa minua – mutta teinkö oikein, kun vapaaehtoisesti jarrutin omaa menestystäni bloggaajana?

Mitä seuraavaksi?

Rationaalisesti ajateltuna gradu ja FM-tutkinto ovat minulle merkittävämpiä saavutuksia kuin mikään blogiini liittyvä. En ole tyytyväinen tapaan, jolla blogini hiljeni, mutta toisaalta minulla kesti pitkään myöntää, että blogi ja opinnot söivät toisiaan. Olen kuitenkin varma, että blogin uhraus gradulle kannatti. Saavutin erinomaisen arvosanan, ja tie jatko-opintoihin on halutessani auki.

Tavallaan pidän tohtorikoulutusta tasavertaisena vaihtoehtona viestinnän töille. Sukupolvelleni tyypillisesti työskentelen määräaikaisuuksien ketjussa, ja nykyinen työnikin on vain perhevapaan sijaisuus. Olen siis vailla varmaa tietoa tulevaisuudesta ja mietin kuumeisesti, haluanko jatkaa viestinnän polulla vai olisiko yliopistomaailma sittenkin minua varten.

Eroaako apurahojen hakeminen lopulta paljoakaan jatkuvasti työnhausta? Ja olisiko tutkimuksen tekeminen yhteiskunnallisesti merkittävämpää kuin tavanomainen palkkatyö?

Oli suuntana viestintä tai kirjallisuustiede, varmaa on vain, että suhtaudun valintaani äärimmäisellä intohimolla.