Press Enter / Return to begin your search.

Kansojen ystävyyden monumentti

Iloitsen aina pienistä, yllättävistä nähtävyyksistä, tulivatpa ne vastaan maailmalla tai kotikulmillani Helsingissä. Löytämisen ilo on kuitenkin hieman erilaista kotikaupungissa kuin reissussa. Maailmalla kuljen aistit avoinna, valmistautuneena kohtaamaan uusia ja yllättäviä asioita, kun taas kotipuolessa en lähtökohtaisesti odota löytäväni mitään uutta.

Read More

Minun Helsinkiäni: Itäkeskuksen maamerkki

Helsingin kaksi korkeinta tornitaloa sijaitsevat Itä-Helsingissä. Korkeimman titteliä pitää hallussaan Vuosaaren asuintalo Cirrus, mutta toiseksi sijoittuva Itäkeskuksen maamerkki nokittaa näkyvyydessä keskeisemmän sijaintinsa ansiosta. Moni tuntenee Maamerkin Scandinavian Music Groupin Onnelliset kohtaa -albumin kansikuvasta sekä metromatkan varrelta, mutta harvempi lienee käynyt paikan päällä. Missä käytössä…

Read More

Finnlinesin brunssi Finnjetin hengessä

Noin vuosi sitten Finnlines lanseerasi meribrunssin hyvien alennusten saattelemana. Harkitsin tarjoukseen tarttumista vakavasti, mutta tyydyin lopulta risteilemään vain virtuaalisesti Inkan postauksen myötä. Konsepti jäi kuitenkin kiinnostamaan, ja olinkin erityisen mielissäni saadessani Saksan matkailutoimistolta kutsun MS Finnladyn brunssille Vuosaaren satamaan täksi torstaiksi.…

Read More

Ravintolapäivä idyllisessä Laajasalossa

Terveiset Helsingin merellisestä Laajasalosta! Kävin Ravintolapäivänä syömässä Aino Ackténin huvilan parkkipaikalle pulpahtaneessa Soppakeittiössä lohi- ja savuporokeittoa sekä ruisleipää. Jälkiruokana maistuivat munkit ja kahvi. Maukkaat sapuskat olivat asiaan kuuluvasti itsetehtyjä. Ne lämmittivät mukavasti pikkupakkasessa ja sopivat tyyliltään alueen merelliseen ympäristöön.   Ruokailun…

Read More

Gruuvit ratikat

Instagram Travel Thursday 9.1.2014 Matkablogeissa on jo pidemmän aikaa kiertänyt Instagram Travel Thursday -niminen tempaus. Vannoutuneena Nokia-käyttäjänä en voinut alkuun osallistua tapahtumaan, mutta viime vuoden lopulla tilanne ilokseni muuttui, kun Instagram julkaistiin vihdoin Nokialle – tai oikeammin Windows Phonelle. Panun matkojen ensimmäinen Instagram-matkatorstai…

Read More

Lux Helsinki valaisi lumettoman kaupungin

Syksy ei ole oikeastaan vieläkään vaihtunut talveksi, mutta kuudetta kertaa järjettävälle Lux Helsingillehän se sopii. Lumen sijaan kaupunkia kirkastavat nyt lukuisat valotaideteokset. Valotaidefestivaali Lux Helsinki on melko laaja mutta lyhyt tapahtuma: valotaideteokset ovat nähtävillä vain viisi päivää, 4.–8. tammikuuta. Päätin itse katsastaa teokset heti…

Read More

Kun syksy on parhaimmillaan 2

Jostakin syystä olen pitänyt tänä vuonna syksystä tavallista enemmän. Ehkä taustalla on poikkeuksellisen pitkään kestänyt kesä, joka sai kaipaamaan jo vaihtelua. Tai ehkä syynä on vain luonnon mielettömän upea väriloisto, johon olen kiinnittänyt päivä päivältä enemmän huomiota. Osasyynsä saattaa olla…

Read More

Kun syksy on parhaimmillaan

MTV3:n uutiset kertoi ruskan olevan tänä vuonna tavanomaista kauniimpaa. Sama näyttäisi pätevän myös auringonlaskuihin – ainakin jos arvosana annetaan tänään Itä-Helsingin Myllypurossa todistamani väriloiston perusteella. Kuvani komeus tunnustettiin myös Nokian Hämärän hetki -valokuvakilpailussa, jossa se valittiin voittajakuvien joukkoon. Kilpailu järjestettiin ”hirviökameraksikin” kutsutun…

Read More

Kampin kansainvälisillä suurmarkkinoilla

Heräsin tänään mahtavaan auringonpaisteeseen ja päätin suunnata Kampin kansainvälisille suurmarkkinoille. Lähdön hetkellä sää kuitenkin muuttui äkillisesti ja taivas täyttyi harmaista pilvistä. Näky oli komea, eikä dramaattisia maisemakuvia saadakseen tarvinnut tänään turvautua filtteriin.Uhkaavanoloisesta taivaasta huolimatta vesisade ei kuitenkaan yllättänyt, ja markkinoilla…

Read More
Instagram has returned invalid data.

lepanu @ Instagram