Jostakin syystä olen pitänyt tänä vuonna syksystä tavallista enemmän. Ehkä taustalla on poikkeuksellisen pitkään kestänyt kesä, joka sai kaipaamaan jo vaihtelua. Tai ehkä syynä on vain luonnon mielettömän upea väriloisto, johon olen kiinnittänyt päivä päivältä enemmän huomiota. Osasyynsä saattaa olla myös sillä, että kuvaan tällä hetkellä tavanomaista ahkerammin kotikulmillani: olen jatkanut kuvausharjoituksia uudella Nokian Lumia 1020:llani.

Toistaiseksi olen tyytynyt ihailemaan kaupunkiluontoa, mutta lähipäivinä haluaisin mennä metsään kokemaan lisää syysfiilistä ja ikuistamaan poikkeuksellisen upeat värit kuviin – syysterveisiksi ystävilleni ulkomailla. Metsänreunassa olen toki jo kulkenut. Seuraava kuva on Helsingin Itäkeskuksen ja Myllypuron rajaseudulta. Lumia 1020 tekee värien suhteen erittäin hyvää jälkeä syksyn loistossa.

Kun syksy on parhaimmillaan 2

Pari päivää sitten harrastin myös hieman kotimaanmatkailua, kun kävin Tampereella katsastamassa Vapriikissa esillä olevan terrakotta-armeijan. Myös Tampereen kaupunkikuvassa syksyn värit pääsivät oikeuksiinsa.

Näsinneula

Eikä syksyn kauneus rajoitu vain luontoon, vaan syyssateiden kostuttamassa kaupunkimiljöössä on aivan omanlaisensa tunnelma, jonka kuva välittänee sanoja paremmin. Seuraava Helsingin Itäkeskuksessa napattu otos muuten on yksi viimeisistä, jonka otin Nokian N8:lla. N8 on nyt Lumian tultua taloon palvellut täysin ja saa siirtyä emerituskameroideni ja -kännyköideni joukkoon.

Kun syksy on parhaimmillaan 2

Posted by:Panu / Panun matkat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.