Ehdin tänään työpäivän päätteeksi pariksi tunniksi Matkamessuille. Noudatin omaa tärppilistaani ja hakeuduin ensimmäiseksi Bloggers’ Loungeen, jossa Destination Unknownin Satua haastateltiin Instagramin hyödyntämisestä matkailussa ja bloggaamisessa. Erityisesti esiin nousi jälleen Instagram Travel Thursday -tempaus, johon minäkin olen lähtenyt mukaan. IG-matkatorstaihin osallistuakseen ei tarvitse kuitenkaan olla bloggaaja, vaan tapahtumaan pääsee messiin pelkästään Instagramissakin tägittämällä matkakuvansa #igtravelthursday-aihetunnisteella torstain tienoilla.

Tänä vuonna Bloggers’ Loungen sponsorina toimii Paris Rio, joka on uudentyyppinen matkahakusivusto. Sivustolla voi vertailla lentojen hintoja muun muassa graafina. Palvelun teemahahmona on piirretty Paris Rio -niminen nainen, jonka nimi viittaa osuvasti matkailuun. Itsensä voi myös kuvauttaa Paris Riona. Jos kuvan lähettää yrityksen Facebook-sivulle, osallistuu 400 €:n matkalahjakortin arvontaan.
Loungessa meitä bloggaajia hemmoteltiin kuohuviinilasillisella, ja tapasin vanhoja bloggaajatuttuja, kuten Archie Gone Lebanonin Inkan. Toisaalta uusiakin tuttavuuksia tuli, esimerkiksi Unagidonin Lotta. Lisäksi keskustelin Messukeskuksen tiedottajan kanssa bloggaamisesta ja messuista. Viihdyin loungessa aina siihen saakka, kunnes tärppilistani seuraava kohde – Mandalan vaellus- ja patikointimatkojen – esittely kutsui.
Olen tottunut enimmäkseen matkustamaan omatoimisesti, mutta en pidä opastettuja matkoja mitenkään pahana, pikemminkin päinvastoin. Parhaimmillaan opastus ja ohjelma voivat todella tuoda lisäarvoa reissuun. Mandalaa edustanut Kalle kuvaili yrityksensä vaellus- ja patikointilomia kulttuurimatkoiksi. Kyse ei siis ole urheilusta – kuten usein luullaan – vaan kohdetta otetaan haltuun ikään kuin ruohonjuuritasolla liikkuen luonnossa ja tavallisen kansan parissa. Liikunta tulee sitten huomaamattomasti kaupan päälle. Mandalan uutuskohteena on muuten Sudan, jossa turisteja käy vieläkin vähemmän kuin Pohjois-Koreassa.
Mandalan jälkeen Elämyslavalle nousi haastateltavaksi Jaakon matkassa -kirjan kirjoittanut Jaakko Selin, joka kertoi paitsi kirjastaan myös valotti lyhyesti matkailufilosofiassaan tapahtuneita muutoksia. Hän kertoi muun muassa nykyään käyttävänsä aina pehmeää laukkua ja pakkaavansa vuosi vuodelta vähemmän tavaraa mukaan. Selin sanoi myös, että päinvastoin kuin yleensä ajatellaan, hänen pinnansa on lyhentynyt matkailukokemusten myötä. Tällä hän tarkoitti sitä, ettei siedä huonoa kohtelua matkoilla, ja kertoi suomalaisten olevan helposti liian kilttejä. Meidän tulisikin osata vaatia matkoilla eikä missään nimessä suostua huonompaan kohteluun, mitä muunmaalaiset matkaajat saavat. Toisaalta omalla käytöksellään voi pyrkiä vaikuttamaan kohteluunsa. Respalle raikkaasti huikattu moi ja kunnon hymy voivat tehdä ihmeitä.
Selinille ”luksus” merkitsee majapaikan sijaintia. Hän haluaa olla kivenheiton päässä sieltä, missä tapahtuu. Lisäksi hän sanoi, ettei enää juurikaan suunnittele reissujaan vaan lähtee tutkimaan kohteita ”mitä tulee vastaan” -tyylillä. Mielestäni Selin puhui mukaansatempaavasti ja antoi laajan matkailukokemuksensa näkyä.
Selinin puheenvuoron päättyessä tuli jo messujen sulkemisaika. Ehdin kuitenkin pyörähtää takaisin narikkaan Rantapallon pisteen kautta, jossa voi kuvauttaa itsenä palmumaisemissa. Kaikki sosiaalisessa mediassa #rantapallo-tunnisteella merkityt kuvat osallistuvat Samsungin kameran arvontaan.
Jatkan messuilua huomenna lauantaina viimeistään puolestapäivästä alkaen. Tänään jo päivittelin melkoisesti Instagramia ja Twitteriä kesken messujen. Jos haluat kokea messut Panun matkassa, seuraa Instagram– ja Twitter-tilejäni, jonne lisään huomennakin messupäivityksiä.
Toivottavasti nähdään messuilla!
Heippa! Oli hauska tavata messuilla. Harmi ettei keretty enemmän juttelemaan. Kurkkasin blogiisi ja todella pidän sen sisällöstä. Tykkään lukea juurikin jonkun kohteen yhdestä pienestä yksityiskohdasta – on se sitten vaikka ravintola tai museo. Keep up the good work! 🙂
Kiitos! Täytyy tutustua tarkemmin sinunkin blogiisi, vaikuttaa mielenkiintosielta.
Olipa kiva törmätä messuilla! Ja tuota Mandalan matkojen juttua olisi ollut kiva käydä itsekin kuuntelemassa, mutta tällä kertaa se nyt jäi… Messuilla oli melkein liikaa kiinnostavaa ohjelmaa tänä vuonna!!
Kyllä! Ja parempi kuitenkin liikaa ohjelmaa kuin liian vähän.
Jahans, mulla oli vielä bloglovinissa sun vanha osoite seurannassa. Olipas hyvä, että tuli päivitettyä tämä nyt sinne.
Mukava lukea matkamessupostauksia, kun vieläkin on hyvä fiilis inspiroivasta viikonlopusta. Olet näköjään löytänyt eri juttuja messuilta kuin mitä minä kävin katsastamassa, vaikutti mielenkiintoiselta nuo haastattelut.
Oli kiva nähdä taas 🙂
Hyvä niin. 🙂
Luinkin messupostauksesi. Hienoa, että jokaisesta blogista löytää vähän eri näkökulmaa aiheeseen ja huomaa juttuja, jotka jäivät itseltä kokematta.
Näitä messublogeja on todella mielenkiintoista lukea vaikken paikalla ollutkaan! Tykkään etenkin tosta parisRion ”naamarista” 😀
Kiva kuulla! Yksi messupostaus on vielä tekeillä. Toivottavasti ehdin viimeistellä sen tänä iltana.
Tilasin Mondon rinnalle messutarjouksena Matkaoppaan ja oottelen kylkiäisenä Selinin kirjaa; oon aina tykänny Selinin ohjelmista ja kolumneista, lienee siis kiinnostavaa luettavaa!
Minäkin tilasin Matkaopaslehden, ja samainen kirja on siis tulossa mullekin. 🙂
Oli tosiaan mielenkiintoiset messut! Itse en näytteilleasettajista löytänyt mitään kovin erityistä ja ohjelmiakin kävin katsomassa vain muutaman, mutta oli tosi kiva viimein tavata muita bloggaajia, kuten myös sinutkin. Kyselen ne Krakova-vinkit vielä myöhemmin uudestaan 😉
Kysy pois, niitä riittää! Oli mukava tavata ja ehdottomasti aion tutustua mielenkiintoiselta vaikuttavaan blogiisi!