Idyllinen Porvoo ja hurmaava Bistro Sinne

Panun matkojen järjestyksessä toinen Instagram-matkatorstai vie pois Helsingistä, muttei kotimaan kamaralta. Matkaamme nimittäin Porvooseen, jossa käväisin ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun viime toukokuussa. Reissun juonena oli syödä hyvin Bistro Sinnessä, jota on ylistetty niin perinteisessä mediassa kuin somen turuilla ja toreilla, ja viettää iltaa idyllisessä vanhassakaupungissa.

Ensimmäinen Porvoon-visiittini aikuisiällä olisi voinut saada paremman startin. Lähdin matkaan bussilla Kampista kaatosateen ruoskiessa. Ja aivan kuin koiranilmassa ei olisi ollut tarpeeksi kestämistä – bussi juuttui pahimpaan Helsingissä kokemaani ruuhkaan niin, että silloin kun olisi pitänyt olla jo Porvoossa, oltiin vielä selvästi Helsingin rajojen sisäpuolella. Turhauttavalta tuntui, että muutaman kymmenen kilometrin matka kesti miltei kaksi kertaa niin kauan kuin aikataulun mukaan olisi pitänyt. Eräs triviaali yksityiskohta kuitenkin piristi bussissa: matkustajien käyttöön oli varattu wc:n päälle sijoitettu mikro.

Kun vihdoin pääsin perille, fiilikseni nousivat huomattavasti. Porvoon sympaattiset puutalot olivat tallentuneet mieleni syövereihin jo lapsuuden reissuilla, ja nyt koimme riemukkaan jälleennäkemisen. En voinut olla ajattelematta, että Porvoo on suuren maailmankin mittakaavassa melko ainutlaatuinen matkakohde.

Porvoon sympaattiset puutalot olivat tallentuneet mieleni syövereihin jo lapsuuden reissuilla, ja nyt koimme riemukkaan jälleennäkemisen.

Varsin pian suuntasin Bistro Sinneen, joka sijaitsee Porvoon taidetehtaan alueella. Nimensä mukaisesti paikassa järjestetään muun muassa taidenäyttelyitä, ja kyseessä on kokonaisen korttelin kokoinen kulttuuri- ja kongressikeskus. Alueen miljöö on hyvin, hmm, tehdasmainen, eikä Sinne tehnyt poikkeusta. Ravintolasali muistutti jonkinlaista tehdashallia, ja paljaat betoniseinät tervehtivät tulijaa. Hieman rujoa vaikutelmaa pehmensivät kuitenkin suuret ikkunat, jotka päästivät ravintolasaliin paljon valoa, sekä nykytrendin mukaisesti avoin keittiö, jossa häärääviä kokkeja oli mukava seurata. Sisustus luotti niukan moderniin, skandinaaviseksi luonnehdittavaan linjaan, muutamilla mielenkiintoisilla sisustusesineillä höystettynä.

Sinnessä huomasi heti, että nyt ollaan paremmassa ravintolassa, jossa asiakaskokemukseen panostetaan. Palvelu oli hyvin ystävällistä ja erinomaisen reipasta. Tarjoilija myös kertoi vuolaasti ruoista ja teki suosituksia. Tartuinkin viinivinkkiin, mutta maistatuksessa huomasin, ettei espanjalainen tempranillo ollut lainkaan makuuni. Kun kerroin asiasta, tarjoilija ei hätkähtänyt vaan alkoi kysellä viinimaustani tarkemmin ja teki sen pohjalta uusia ehdotuksia. Uuden maistatuksen jälkeen valitsin juotavaksi ranskalaista syrahia, joka sopi jo täydellisesti viinimakuuni.Hieman erikoisesti minkäänlaista viinilistaa ei annettu, vaan viineistä sai tietoa ainoastaan vakuuttavan asiantuntevalta tarjoilijalta, joka kertoi valikoimaa riittävän. Näinhän viinin valinnan pitäisi aina mennäkin, mutta kotimaassa vastaavaa palvelua saa valitettavasti vain harvoin.

Lähiruokaa käyttävän ja kaiken itse valmistavan Sinnen ruokalista on – jälleen nykytrendin mukaisesti – lyhyt ja vaihtelee vuodenajan mukaan. Tarjolla on myös aina valikoimasta valmiiksi koottu menuvaihtoehto. Tarjoilija suositteli kovasti kolmen ruokalajin menua, mutta listan muut annokset innostivat enemmän. Alkuruoan jätin väliin, mutta a’la carte -annosten hintaan kuului vaaleaa ja tummaa leipää sekä voita sisältävä alkulautanen. Itseleivotut leivät olivat yksinkertaisesti herkullisia, ja lisäksi pöydistä löytyi ohutta, kuminalla maustettua näkkileipää, joka oli myös hyvää. Sinnen omaa leipää voi muuten valmistaa myös kotona, sillä paikan wc:n seinään on kirjattu leivän resepti niin näyttävästi, ettei sitä voi olla huomaamatta.

Tarjoilijat kiersivät kaatamassa kahvia pannusta ja tiedustelivat santsaustarpeita säännöllisesti. Santsi kuului hintaan.

Pääruoaksi tilasin vasikan entrecôten grillatuilla kasviksilla, parsalla, lohkoperunoilla ja punaviinikastikkeella. Liha oli hyvin pehmeää ja maukasta, kuten myös lisäkkeet, joista en löytänyt moitittavaa. Ruoka oli siis oikein hyvää ja kilpailee tasaväkisesti Kohvik Moonin kanssa parhaan vuonna 2013 syömäni ravintola-aterian tittelistä. Mutta aivan kuten Moonin tapauksessakin, olisin toivonut, että annos olisi ollut aavistuksen suurempi.

Jälkiruoaksi nautin sopivan makeaa, kuusenkerkällä maustettua crème brûléeta jäätelöllä sekä lisäksi tilasin kahvin ja konjakin yhdeksän euron yhteishintaan. Kahviosastollakin palvelun laatu teki vaikutuksen. Tarjoilijat kiersivät kaatamassa kahvia pannusta ja tiedustelivat santsaustarpeita säännöllisesti. Santsi kuului hintaan. Hieman vain jäi harmittamaan, etten tullut kysyneeksi maukkaiden juomien alkuperää.

Vanhan rakennuksen punatiiliset seinät muistuttivat minua Puolasta.

Poistuin Sinnestä hyvillä mielin seurueeni kanssa. Odotukset olivat olleet kovat, ja niihin oli vastattu. Laskua kertyi syömisistäni 55 euroa, joka laatuun nähden tuntui ihan ok:lta. Seuraavaksi suuntasin vanhaankaupunkiin jonkinmoiselle nähtävyyskierrokselle. Sateen edelleen jatkuessa kyse oli kuitenkin lähinnä paikkojen vilkaisusta.

Ennen paluubussin lähtöä ehdin vielä Porvoon paahtimon tunnelmalliseen baariin joen varrella. Vanhan rakennuksen punatiiliset seinät muistuttivat minua Puolasta, jossa monet baarit sijaitsevat vastaavassa punatiilimiljöössä. Lupasin itselleni, että Porvoon-keikka on otettava pian uusiksi, kun kaupungissa tuntuu riittävän paitsi nähtävää myös mahdollisuuksia hyvään syömiseen ja juomiseen.

P.S. Erästä asiaa jäin ihmettelemään. Miksi Sinnen nimessä esiintyy sana bistro? Olen käsittänyt, että bistrossa tarjotaan mutkatonta ruokaa rennossa ympäristössä. Sinne on kuitenkin huomattavasti bistroa arvokkaamman oloinen paikka, erityisesti ruoan osalta. Jos teillä on ajantasaisempaa (?) tietoa bistro-sanan merkityksestä, otan sitä mielelläni vastaan kommenttiboksissa.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagram-matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa vetovastuussa ovat Destination Unknownin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimellä lepanu.