Työstäessäni jatko-osaa matkamessuraportilleni alkoi Sebastian Canavesin esitelmän Travel Bloggers: Who They Are And What They Do osuus paisua niin, että päätin erottaa sen omaksi postauksekseen. Yleisen messuraporttini julkaisen huomenna keskiviikkona ja seuraavassa kerron, millaisia bloggausvinkkejä ammattimatkabloggaaja Canaves antoi puheenvuorossaan.
Canaves pitää monikielistä Off The Path -blogia. Hän työskenteli aiemmin markkinointimaailmassa ja päätti ryhtyä bloggaamaan ammatikseen vuonna 2011. Canaves laittoi kaiken markkinoinnissa oppimansa peliin ja suunnisti suunnitelmallisesti kohti ammattibloggaamista – maaliin päästen.
Saksalais-espanjalaisen Canavesin näkökulmana oli ammattimaisen matkablogin rakentaminen. Hän esitteli tarkat työvaiheet, joita seuraamalla urakan voi saada valmiiksi.
Blogin aloittamisessa ja pitämisessä on tärkeää suunnitelmallisuus. Jo ennen ensimmäistä postausta on mietittävä tarkasti, kenelle, mistä ja miten haluaa kirjoittaa. Toisin sanoen on löydettävä kantava teema omalle blogilleen. Tämän teeman olisi hyvä olla jotakin aivan uutta, jotakin jota ei ole aiemmin tehty. On siis tunnettava pelikenttänsä, otettava selvää, mitä muut bloggaajat tekevät ja miksi ihmiset lukevat heitä. Kerran jo tehtyä ei kannata toistaa vaan etsiä blogilleen ainutlaatuinen näkökulma, jonka toteuttaa omalla äidinkielellään.
Kun kärki blogin sisältöön on löytynyt, on alettava miettiä, miten blogille saa yleisöä ja millaiselle lukijalle blogiaan kirjoittaa. Canaves painotti, että yleisö on tunnettava. Kannattaa luoda mielikuvitushahmo tyypillisestä lukijasta ja suunnata postauksensa aina tälle. Esityksessään Canavesilla oli ”ideaalilukijana” 24-vuotias yliopisto-opiskelija Peter.
Monet pitävät blogiaan fiilispohjalta ja kirjoittavat mitä milloinkin jaksavat. Ammattimainen toiminta vaatii kuitenkin toisenlaista lähestymistapaa. Postausten ajoittamista ja ryhmittelyä on ehdottomasti suunniteltava, luotava postauskalenteri. Lisäksi faktojen on oltava kunnossa heti ensimmäisistä postauksista lähtien, sillä luotettavuus on kaikki kaikessa.
Postaukset kannattaa otsikoida lyhyesti ja napakasti. Lyhyet otsikot paitsi houkuttelevat lukemaan myös saavat hakukoneilta huomiota. Lisäksi näkyvyyteen auttaa oma domain. Aiheellisesti Canaves kuitenkin muistutti, ettei näkyvyys synny yhdessä yössä, vaan on aina kärsivällisen työn tulosta. Postauskalenterista ei siis tule lipsua.
Kun bloggaaminen sitten lähtee pyörimään, postausten laatu ja sosiaalisen median hyödyntäminen korostuvat. Canaves painotti, että yksi kaksi postausta viikossa riittää; liian nopea postaustahti syö laatua. Kirjoituksia kannattaa siis hioa ajan kanssa ja tuottaa ”eeppistä sisältöä”, joka kestää aikaa.
Vaikka Canavesin suosittelema postaustahti tuntuu monesta bloggaajasta varmasti harvalta, on varsinainen blogi oikeastaan vain yksi palanen bloggaajan viestintäverkostosta. Lisäsisältöä onkin syytä tuottaa päivittäin sosiaalisessa mediassa, jonka tulee olla luonnollinen osa jokaisen bloggaajan elämää. Sosiaalisen median päivitykset pitävät mielenkiintoa yllä sillä aikaa, kun viikon pari eeppistä postausta hioutuvat kirjoituspöydällä.
Lopullinen ja väistämätön askel tiellä ammattimaisuuteen ovat erilaiset yhteistyöt. Tarjouksia alkaa saada varmasti kun oma blogi nousee esiin massasta, ja lopulta pääsee myös maailmalle yhteistyökumppanien lähettämänä. Tietenkin näitä yhteistyökuvioita voi hakea myös omalla aktiivisella toiminnallaan – kuten näkyvyyttäkin. Canaves suositteli esimerkiksi kartoittamaan vieraskirjoitusten ja haastattelujen mahdollisuuksia muissa medioissa. Näkyvyys muualla tuo paitsi trafiikkia omaan blogiin myös tekee bloggaajaa tunnetuksi.
Vaikka Canavesin näkökulma pysyi tiukasti ammattimaiseen toimintaan opastamisessa, esitys sisälsi myös tavalliselle harrastelijabloggaajalle sopivia vinkkejä. Canaves oli erinomainen puhuja ja paikoin hyvinkin inspiroiva, ainakin näin amatöörimatkabloggaajan silmin.
Ja mitä ammattilaisuuteen pyrkimiseen tulee, Suomenkin matkablogikentällä tapahtuu varmasti jonkinlaista ammattimaistumista lähivuosina. Ainakin yhteistyön eri matkailutoimijoiden ja bloggaajien välillä luulisi lisääntyvän – etenkin kun blogien merkitys matkailumarkkinoinnissa kasvaa koko ajan. Myös Canaves sanoi, että hän huomannut Suomen matkablogikentällä runsaasti potentiaalia. Mielenkiintoista onkin nähdä, milloin me saamme ensimmäisen ”canavesimme”.
Hyvä ja ytimekäs postaus, taidanpa näin aloittelevana bloggaajana etsiä lisää tietoa ko. henkilöstä, vaikuttaa siltä, että hänellä voisi olla paljon tarjottavaa opin tielle (:
Kiitos – tai oikeastaan Canavesiahan tässä pitäisi kiittää. Hänestä lienee aika paljon haastatteluja ja juttuja olemassa, ja toki hänen oma bloginsa on oivallinen tietopankki. Paljon hän antoi hyviä vinkkejä. Itse aion ainakin ruveta suunnittelemaan bloggaamistani tarkemmin sekä miettiä tarkemmin keinoja blogin ja sosiaalisen integraation parantamiseksi.
Kiitos tosi paljon Panu, kun jaoit tämän luennon. Mua niin harmitti, kun missasin kaikki ammattilaisjutut sen flunssan takia. Tosi hyvin oot tehnyt tiivistyksen setistä, paljon hyödyllistä ja kiinnostavaa tietoa. Hyvä Panu, kiitos!
Mukava kuulla! 🙂
Aivan mielettömän inspiroiva ja hienosti kasattu postaus, kiitos Panu! Pistän tämän ehdottomasti jakoon Kaukokaipuun puolella. Tykkäsin tästä kovasti.
Kiitos! Saa ehdottomasti jakaa. 🙂
Mielenkiintoinen juttu. Mulla jäi vähän ristiriitainen tunne tuosta hepusta, sillä kuten mä tuossa taannoin kirjoittelin blogiinkin, huomasin että hän oli yksi niistä joilla ainakin oli niitä ostettuja seuraajia jokunen kymmenen tuhatta. Mielenkiintoisia ideoita kyllä, mutta mulla taitaa vielä olla tämä ”ammattimaisuus” jossain hamassa tulevaisuudessa kun en suostu luopumaan tietystä tunnelmasta mitä haluan pitää yllä. En halua ainakaan vielä olla faktaa ja sponssipostauksia levittelevä ”ammattibloggaaja”. Se mitä kuitenkin aion lähiaikoina tehdä on korjailla blogin toimivuutta, inspiroitua enemmän ja antaa enemmän itsestäni, se henkilökohtainen näkökulma on nimittäin valitettavasti ollu alakuloisuuden vuoksi hieman hukassa viime syksynä. Uusi vuosi, uudet kujeet!
Aavistuksen esityksen heikkous oli kyllä se, että Canaves tuntui pitävän sponsoreita ja yhteistyötä ilmiselvinä tavoitteina, kuten myös ammattimaisuuteen pyrkimistä, mikä ei oikein liene Suomen markkinoilla tällä hetkellä edes mahdollista. Esityksessä oli kuitenkin paljon hyvää ja sain siitä inspiraatiota, vaikken minäkään pyri (ainakaan toistaiseksi) ammattilaisuuteen vaan ainoastaan kehittymään bloggausharratuksessani.
Canaves muuten myös sanoi, että seuraajia ja näkyvyyttä voi ostaa myös rahalla, mutta jätin sen tuosta varsinaisesta tekstistä lopulta pois, kun en muistanut sanatarkasti, mitä hän siitä sanoi, ja asia olisi tuntunut tekstissä irralliselta. Mutta tulipahan sanottua nyt täällä.
Vähän ikävää kyllä, jos Canaves luottaa ostettuhin seuraajiin. 😦
Hyvä postaus Panu! Paljon oon miettiny näitä asioita viimeaikoina – varsinkin messujen jälkeen. On todella ristiriitainen olo. Pitää luoda tarkoin harkittua sisältöä sekä oma ääni ja persoona pitää näkyä.. jne. Niin monta pointtia mietittävänä. Huomaan sen, että mitä enemmän mietin, harkitsen ja puntaroin sisältöä niin lukijamääräni laskevat. Silloin kun olen rento ja heitän omaa persoonaa kehiin ja vähän mitättömältä tuntuvia postauksia niin lukijamäärä kasvaa. Taidan edelleen vain tehdä blogiani epäammattimaisesti, koska niin olen saanut mukaan suuria määriä lukijoita ja niin nautin tästä eniten. Kyllähän blogin tärkeä tehtävä on myös viihdyttää. Toisaalta taas ajatusten ja keskustelun herättäminen olisi tärkeämpää, kun ajattelee asiaa sosiaalisen median kannalta. Tekee asiaa niin tai näin aina mietityttää mikä olisi oikein päin. 😉
Kiinnostava näkökulma! Kannattaa pitää mielestäni blogiani siten kuin oikealta ja toimivalta tuntuu. Ainakaan tällaisista ”pro-ohjeista” ei tarvitse ottaa paineita.
Mielenkiintoinen ja osittain myös melko inspiroiva postaus – vaikka ammattibloggaaminen tuskin osuu ikinä omalle kohdalle, ainakaan en voisi asettaa sitä itselleni tällä hetkellä minkäänlaiseksi tavoitteeksi. Ammattibloggaajalle blogin kirjoittaminen on toki työtä ja se vaatii paljon enemmän suunnitelmallisuutta, pitää ottaa huomioon yhteistyöt jne. mutta jotenkin mulle tuli sellainen olo, että jos blogin kirjoittaminen on niin tarkkaa puuhaa ja jokainen sana ja kuva pitää miettiä tosi tarkkaan, niin koko hommasta menisi idea, hauskuus – ja se kirjoittajan oma persoona jäisi kokonaan pois!
Itse näen blogit niin, että niissä on yleensä vähän rennompi lähestymistapa milloin mitäkin aihetta kohtaan, kun taas esimerkiksi (matka)lehdet, kirjat jne. ovat sitten enemmän sitä tiukkaa faktaa. Jos bloggaaja sanelee blogiinsa vain faktoja, joita sponsorit haluavat niin.. Valitsisin mieluummin sitten sen lehden tai opaskirjan 😛
Mielenkiintoisia ajatuksia!
Suomessa suomeksi kirjoittavan matkabloggaajan taitaa ylipäätään olla tällä hetkellä mahdotonta heittäytyä ammattilaiseksi. Tilanne voi kuitenkin muuttua…
En ole vielä pahemmin Canavesin blogia ehtinyt tutkia. On mielenkiintoista nähdä, millaisia kirjoituksia ammattimatkabloggaajalla on. En kuitenkaan usko, että ammattilaisuudenkaan tarvitsisi tarkoittaa hauskuuden katoamista hommasta ja persoonan häivyttämistä niin, että postaukset olisivat vain tiukkaa faktaa opaskirjojen tapaan. Ainakin todella toivon niin.
Canavesin blogia lukee 20 000 uniikkia kävijää kuukaudessa ja hän tienaa sillä 500 e/kk, mikä on mielestäni yllätävän vähän tuolla kävijämäärällä.
Merja Mähkän Sata Maata -matkablogilla oli aikanaan jopa 100 000 viikkokävijää. Toki se ilmestyi IS:n yhteydessä eli tuollaisiin määriin on vaikea itsenäisen blogin päästä. Kertoo kuitenkin, että potentiaalisia suomenkielisenkin matkablogin lukijoita on paljon.
Itse olisin tyytyväinen jo 10 000 viikkokävijään. Se tarkoittaisi kävijämäärän 10-kertaistumista nykyisestä. Ota neuvoja vastaan miten se tehdään :).
Kuulostaa kieltämättä aika matalalta tienestiltä. Toisaalta hääblogistani tiedän, ettei suurikaan trafiikki välttämättä takaa tuloja. Siinä blogissani nimittäin kokeilin mainostamista, kun trafiikkia riitti. Aika turha yritys oli…
Kiinnostava tieto tuo Mähkän viikkokävijöiden määrä. Ja 10 000 kävijää viikossa olisi todella kova! Itsekin voin (toistaiseksi) vain haaveilla siitä – mutta neuvot kelpaavat kyllä minullekin. 🙂
Todella hyvä postaus Sebastianin puheenvuorosta. Harmitti, kun en päässyt sitä itse kuuntelemaan, mutta tämä kirjoituksesi referoi esityksen paremmin kuin hyvin. Todella hyviä kommentteja Kealta, Miialta ja Annelta ja tietty sinulta itse Panu. Itse haluan uskoa siihen, että ilman omaa ääntä, paloa, innostusta ja omaa tyyliä ei voi tulla ammattibloggaajaksi, vaikka kuinka ostaisi seuraajia ja lukijoita (mikä on kyllä aika älytöntä touhua ylipäätään, enpä tiennyt, että Sebastian sitä harrastaa). Ja haluan myös uskoa, että mahdolliset yhteistyökuviot syntyvät juuri sen pohjalta, että on oma itsensä ja blogi on kirjoittajansa näköinen. Se on sitten eri asia, onko matkailubisnes samaa mieltä vai hakevatko he blogeista vain uutta kanavaa perinteiselle päälle liimatulle markkinoinnille. Sellaiseen tietysti myyntikanavaksi rakennettu ammattiblogi sopii, mutta eikös alkuperäinen idea vähän kärsi?
Kuten Kea ja Miia sanoivat, nämä puheenvuorot, esitykset ja ajatukset laittoivat kyllä ideoita liikkeellä omassakin päässä ja motivaatio ja innostus kasvoivat bloggaamisen suhteen, vaikka oma touhu onkin vielä lapsenkengissä ja harrastuspohjalla.
Olen samaa mieltä kanssasi. Myös minä haluan uskoa noin. Olen vieläkin vähän häkeltynyt ostetuista seuraajista, en oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Ja bloggaajan ei mielestäni ammattilaisenakaan tulisi suostua miksikään markkinointimaskotiksi.
Hei mahtavaa että olet kirjoittanut messuista tänne näin yksityiskohtaisesti, ei harmita enää ihan niiiin paljon että jouduin kiemurtelemaan keuhkoputkentulehduksessa kotona sen sijaan että olisin itsekkin päässyt osallistumaan! 🙂 Ja tää Canaves on kyllä asiansa tietävä kaveri, josta kannattaakin ottaa oppia.
Kiitos, mukava kuulla, että messuraporttini miellyttivät. 🙂