Muistan sen vieläkin, yli kahden vuoden takaisen hetken, kun kuulin ensimmäistä kertaa PING Helsingistä. Elettiin alkuvuotta 2015, ja matkablogit olivat vihdoin lyöneet Suomessa läpi. PINGin syntyä edeltäneen vuoden aikana olin saanut osani matkablogien nosteesta ja tempautunut mukaan tapahtumiin, yhteisöihin ja yhteistöihin bloggaajana. Alalla kiinnosti kaikki, ja hamusin lisää kokemuksia ja menestystä bloggaajana.
Kun vastaperustettu PING Helsinki -tapahtuma sitten ponnahti julkisuuteen ja kertoi täysin uudentyyppisestä konseptista, tunsin heti haluavani mukaan. Uutena menestysreseptinä toimisi sisällöntuottajien (content gurujen) ja yritysedustajien (business hippieiden) törmäyttäminen. Vaikuttajamarkkinointiin erikoistuvan festivaalipäivän aikana kumpikin osallistujaryhmä saisi yhdessä oppia sisällöntuotantoon ja yhteistöihin – ja opit näkyisivät konkreettisesti parempina, kaikkia osapuolia hyödyttävinä sisältöinä blogeissa ja muissa kanavissa.
Ennakkotunne oli palava innostus, riemu siitä että joku halusi viedä blogimaailman käytänteitä eteenpäin ja jakaa oppia sekä bloggaajille että yrityksille – ja vieläpä tarjota mahdollisuuksia blogigenret ylittäviin kasvokkaisiin kohtaamisiin. Se joku oli neljän naisen joukko, josta tunsin entuudestaan valtavalla panostuksella matkablogimaailmaa eteenpäin vieneet Kaukokaipuun Marinellan ja bloggaaja-yrittäjä Inna-Pirjetan. Heidän tekemisiään arvostin vilpittömästi ja olin varma, että PING Helsinki vastaisi moneen kehittymistoiveeseeni bloggaajana.

PING Helsinki – inspiroivasta tapahtumasta osakeyhtiöksi
Ilokseni pääsin mukaan ensimmäiseen PING Helsinkiin maaliskuussa 2015, ja tapahtuma painui lähtemättömästi mieleeni. Päivä Eckerö Linella, Tallinnassa ja Helsingin klubeilla tarjosi inspiraatiota, inspiraatiota ja inspiraatiota aamusta yöhön – kohtaamisia ja oppeja, joista on ollut hyötyä myöhemminkin.
PING Helsinki 2015 osoitti konseptille olevan Suomessa tilausta, ja tapahtuma palasi vuotta myöhemmin hurjasti kasvaneena. Silloin en päässyt omien kiireideni vuoksi mukaan, kuulin vain inspiraation olleen jälleen taattua. Jäin odottamaan seuraavan vuoden tapahtumaa, mutta PING-uutisia tulikin jo syksyllä 2016: PINGin kasvu oli johtanut yrityksen, PING Helsinki Oy:n, syntyyn. Jatkossa PING laajenisi ympärivuotiseksi toiminnaksi, jonka kruununjalokivenä säilyisi alkuperäisen konseptin mukainen tapahtuma, PING Helsinki Business Festival.
PING onnistui taas herättämään innostusta ja inspiraatiota ja päätin hakea mukaan vastasyntyneelle yritykselle perustettuun ambassadors-verkostoon, jonka toiminnassa pääsisin hyödyntämään vuosien bloggaamisen aikana syntyneitä taitoja ja kokemuksia.
Jälleen tulin ilokseni valituksi mukaan. Toiminnassa olen muun muassa valokuvannut viime syksystä lähtien pyörineitä ”pikku Pingejä” eli PING Helsinki Studioita, jotka käsittelevät vaikuttajamarkkinoinnin ja sisällöntuotannon ajankohtaisia aiheita Business Festivalin ulkopuolella. Studioissa on ollut hyvä jatkaa verkostoitumista, sillä ne pyörivät Business Festivalista tutulla sisällöntuottajia ja yritysedustajia törmäyttävällä konseptilla.
PING Helsinki Business Festival 2017 – miten olen valmistautunut?
Olen pyörittänyt tätä blogia lähes kuusi vuotta ja kulkenut matkabloggaajien eturintamassa synnyttämässä alan nykyisiä yhteisöjä sekä kokemassa yhteistöiden ja tapahtumien rantautumista Suomen matkablogikentälle. Viimeksi kulunut vuoden jakso bloggaajana on kuitenkin ollut minulle melkoista tervanjuontia. Elämässäni on ollut liikaa vaativia päällekkäisiä ”projekteja”. Niiden paineessa olisin musertunut, jos olisin ohjannut resurssejani bloggaamiseen samalla voimalla kuin blogini kultaisina vuosina 2014–15. Gradun viimeistely alkuvuonna 2016 työn ohella, työnhaku edellisen työsuhteen vielä jatkuessa loppuvuonna 2016 sekä viime talven koti-isyys-työnhaku-kombo ovat pitäneet minut valitettavan hiljaisena viime ajat.
Koko ajan olen kuitenkin ajatellut ja suunnitellut bloggaamista, vaikka todellinen comeback eli säännöllinen sisällöntuotanto on vielä antanut odottaa itseään. Juuri nyt elämässäni on hetkellisesti vakautta uuden, joskin määräaikaisen viestintäkoordinaattorin pestin myötä ja työnhausta vapautuu resursseja bloggaamiseen. Kollegani Jerryn tapaan myös minä suunnittelen elämääni uutta rytmitystä, jossa siirrän tämän harrastuksen aikaiseen aamuun. Nämä tunnit tuntuvat ruuhkavuosina olevan ainoat mahdolliset omaehtoiselle sisällöntuotannolle. Aikaiseen rytmiin motivoin itseäni myös PING Helsinkiin heräämisellä: ambassador-verkoston jäsenenä aion olla erityisen ajoissa paikalla.
Rytmin vaihtamisesta ja muusta PING-valmistautumisestani kerron lisää oheisella videolla, jolla osallistun content gurujen PING Helsinki -ennakkokilpailuun. Palkintona on sviittiyö Helsingin uudessa Clarion-hotellissa, joka toimii tämänvuotisen PING Helsinki Business Festivalin näyttämönä.
Ensi perjantaina kannattaa siis seurata sosiaalisessa mediassa aihetunnisteita #pinghelsinki ja #clarionhelsinki. Luvassa on mitä erilaisimpia päivityksiä festivaalin tapahtumista sekä tiukkaa asiaa vaikuttajamarkkinoinnista ja sisällöntuotannosta.
