Yhteistyössä Visit Sweden
Matkailussa parasta ovat kohteet, joita ei tunne ennakkoon mutta joihin rakastuu ensisilmäyksellä. Ruotsin Lapissa Silverfallet-vesiputous rantoineen huumasi minut heti kauneudellaan, enkä tiennyt paikasta mitään etukäteen.
Lähellä kuitenkin oli, että rakastuminen olisi jäänyt kokematta.
Silverfallet oli vuodentakaisen Björklidenin-lehdistömatkan päätöskohde, josta reissuohjelma ei maininnut. Kovien olojen vuoristovaellukselta palattuani olin lepäämässä, kun mahdollisuus vielä yhteen kohteeseen heitettiin ilmoille. Ajattelin ensin olla lähtemättä, olinhan nähnyt vesiputouksia jo vaelluksellamme.
Voisiko jokin Silverfallet vielä tarjota uutta?
Henkilökohtainen paratiisi
Onneksi päätin viime tipassa lähteä matkaan. Silverfalletin rannalla koin oloni hämmästyttävän rauhalliseksi. Minusta tuntui kuin olisin löytänyt henkilökohtaisen paratiisini.
Tuntemuksistani kerroin tuoreeltaan viimesyksyisessä Bassoradion haastattelussa.
Rannalla sekä silmät että korvat lepäsivät. Silverfalletin putous kohisi jossakin taustalla, Torniojärven eli Torneträskin vesi liplatti ja tuuli humisi kevyesti. Äänimaisema rauhoitti, emmekä pilanneet tunnelmaa liikoja puhumalla. Ajattelin, että ympäristö olisi mitä täydellisin kirjoittamiselle. Vannoin, että aion palata paikalle, jos joskus kirjoitan kirjaa.
Ranta rakentui värikkäistä, veden sileäksi hiomista kivistä, joita monet käyvät keräämässä rannalta kotiinsa. Näkymät kohti kahden vuoren muodostamaa Lapin porttia eli Lapportenia tyrmäsivät kauneudellaan. Torniojärven kirkas vesi viimeisteli maalausmaisen kokonaisuuden.
Björklidenin pieni salaisuus
Silverfalletin kaunis ranta tuntui salaiselta. Paikkaa ei huomaa ohikulkevan E10-tien varrelta. Edes putouksen kohdalla, aivan Björklidenin rajalla sijaitsevalla pysähtymispaikalla ranta ei vihjaa olemassaolostaan.
Ranta jää näkemättä silloinkin, jos tyytyy vilkaisemaan Silverfalletia vain tien viereiseltä näköalapaikalta. Sileiden kivien väriloiston löytää vasta, kun laskeutuu alas Silverfalletin ympärillä siltoineen risteilevää tietä.
Laskeutuminen alas Torniojärvelle kannattaa. Vesi syöksyy voimalla kymmenien metrien matkan alas rannalle, ja putouksen ympärille mutkitteleva tie tarjoaa vaihtelevia näkymiä kuohuihin.
Kaupan päälle tulee ranta, jota miellyttävämpää en ole vielä kohdannut.
Yhteistyössä Visit Sweden, jonka järjestämälle lehdistömatkalle osallistuin Björklidenissä syyskuussa 2015.
Itse aikoinaan kiersin Eurooppaa golfkenttien perässä. Siinä missä muut meni Roomaan juomaan punaviiniä ja nauttimaan nähtävyyksistä, itse menin golfaan ja syömään korkeintaan illallisen Rooman keskustaan ja samalla katsoin hätäisesti jonkun nähtävyyden.
Varsinkin Etelä-Ruorissa sijaitsee maailmanluokan kenttiä ja oma suosikkini on Halmstadin vanha kenttä. Tulihan kerran juhannus vietettyä Drottningholmin golfkentällä kavereiden vetäessä viinaa vähemmän kuninkaallisesti koti-Suomessa.
Aika vähän tulee reissuilla enää pelattua, vaikka maailmanluokan kenttiä olisi lähettyvillä. Ehkä jossain vaiheessa vielä tulee golfkenttien perusteella varattua matkakohteet.
Tämähän on juuri sellaista elämää, josta olin kiinnostunut kuulemaan! Mielenkiintoista tuollainen golfin perässä matkustaminen.
Olen kokeillut golfia kerran, ja kivaa se oli! Mutta hauskempaa musta oli vain läimiä sitä palloa harjoitus-/lämmittelykentällä (en tiedä oikeaa termiä, mutta sellainen kuitenkin, missä vain lyödään palloja kaukaisuuteen, heh!), kuin se varsinainen peliosuus. :–D Noissa maisemissa olisi kyllä hauska kokeilla uudestaan!
Maisemat tekevät golffarin!
Oi hitsiläinen näitä maisemia. Olen itsekin aina ollut sillä kannalla, että golf ja autolla ajaminen eivät ole oikeaa urheilua. Mutta jos maisemat ovat tuollaiset, voisin esittää pelaavani golfia vaikka joka päivä. Tai istuskelisin vaan muistivihkoni kanssa tuolla golfkentän laidalla maisemia ihailemassa ja inspiroitumassa. Laji itsessään ei siis vienyt mua Ruotsissakaan mennessään (olen enemmän minigolf-naisia), mutta tämä kenttä maisemineen on vallan huikea! Niin, ja Gia taitaa golfata. Ehkä? Luulisin.
Nämä maisemat olivat kyllä niin upeat. Lähtisin milloin vain takaisin, mutta en kyllä golfin vuoksi. 😀
Täällä yksi 15 vuotta golfia pelannut, ja nyt alkoi poltella kyllä tämä kohde! Vau, upea paikka kerrassaan! Lappi kiehtoo ja golf vieläkin enemmän, joten mainio yhdistelmä. Ja joo, aina saa selittää muille että golf on oikeasti aika rankkaa, etenkin jos kävelee sen 4 tuntia bägi selässä. 10 km kuitenkin tulee kierrokselle usein mittaa. 🙂
Kyllä mä uskon, että golf on rankkaa. Helposti vain kuvittelee muuta… Onneksi ennakkoluulot on tehty rikottavasti. Mielenkiintoinen noin pitkä golfharrastus! Tämän kokemuksen perusteella voin lämpimästi suositella pohjoisen kenttiä.
Noissa maisemissa golffiin taitaa tulla vähän samaa fiilistä kuin patikkareissulla Lapissa… Mutta silti taitaisin kuitenkin arvostaa erämaata ihan erämaana ilman golfrataa. Minua kun ei golf-kärpänen ole vielä purrut 😀
Erämaata löytyy ihan tästä kentän vierestä vaikka muille jakaa. Talvisin kentällä voi lasketella…