Vielä viikko sitten en olisi arvannut tietäväni, miltä tuntuu upota railoon jäätiköllä ja laskeutua luolaan lihasvoimin. Syysreissu Ruotsin Lappiin piti sisällään extreme-elämyksiä ja -koettelemuksia upeissa maisemissa.
Kun katselin Björklidenin Fjället-hotellin ikkunoista jylhiä vuoristomaisemia ja jääkauden muovaamaa Torniojärveä ensi kerran, ajattelin ympäristön olevan mitä parhain kirjoitustöille. Luovalle toiminnalle ei kuitenkaan jäänyt aikaa, kun Visit Swedenin järjestämän lehdistömatkan ensimmäinen aktiviteetti jo kutsui. Patikoimme pari kilometriä ja nousimme vuorenrinteeseen. Matkaamme seurasi Torniojärven päällä kimallellut sateenkaari.
Luolaseikkailu otsalampun valossa
Patikkareissun määränpäänä oli Kåppashåla, ikivanha kalkkikiviluolasto, joka risteilee kilometrien mittaisena vuoren uumenissa. Luolan suu sijaitsee luonnonkauniilla paikalla, kosken kupeessa. Etukäteen luolaseikkailu herätti mielikuvia käveltävästä turistiluolasta, jossa voisi kulkea rennosti riskittä. Kuinka väärässä olinkaan.
Etukäteen luolaseikkailu herätti mielikuvia käveltävästä turistiluolasta. Kuinka väärässä olinkaan.
Kåppashålan käytävät olivat kapeat ja pimeät, eikä kaikissa kohdissa mahtunut kävelemään. Laskeuduimme alas vuoronperään selkä edellä. Käsillä otimme tukea sivustoista ja jaloilla hivuttauduimme eteenpäin irtikivien päällystämässä kuilussa.
Olin viimeinen ja hieman hirvitti, ettei kukaan ollut katselemassa laskeutumistani; toiset odottivat jo luolan uumenissa. Lähdimme etenemään otsalamppujen valossa. Tilat vaihtelivat kooltaan, ja matalimmissa kohdissa jouduin konttaamaan. Luolassa syksyisin virtaava vesi vielä lisäsi liikkumisen haastavuutta, koska suurimmat virtaukset täytyi kiertää tai ylittää. Varusteisiin kuuluneet kumisaappaat tulivat tarpeeseen.
Laskeuduimme alas kymmeniä metrejä ja kuljimme sen jälkeen eteenpäin käytävissä, joissa ahdasta tunnelia seurasi aina suurempi tila. Maanalaisen ilman hengittäminen, vesivirran tarkkailu ja juovallisten seinämien tutkiminen tuntuivat kiehtovilta, mutta pimeys ja ahtaus hieman ahdistivat.
Laskeutuminen oli ehdottomasti vaativin osuus, ja kestokykyäni koeteltiin tilojen pienentyessä. Vaikka en kärsi ahtaan paikan kammosta, en nauttinut käytävistä, joissa jouduin puoliryömimään. Ylös kiipeäminen samaa reittiä pitkin tuntui jo helpommalta ja tuotti melkein nautintoa. Kun selvisin takaisin suuaukolle ja näin auringon kajon, helpotus valtasi mieleni.
Maan pinnalla oli jo vaikea uskoa, että olin kavunnut alas ja takaisin ylös omin voimin. Oppaalta sai toki ohjeet, mutta jokaisen osallistujan oli selvittävä oman fyysisen suorituskykynsä puitteissa. Päällimmäiseksi jäikin tunne itsensä voittamisesta ja harvinaislaatuisesta kokemuksesta.
Jäätikkövaellus
Yhtäkkiä lumi pakeni altani ja tunsin vajoavani.
Vaaran tuntu oli läsnä jo luolaseikkailussa. Kypäräni osui pari kertaa kattoon, ja ajatus loukkaantumisesta kävi mielessä. Tunne ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna seuraavan päivän jäätikkövaellukseen, jossa riskit myös konkretisoituivat.
Lensimme helikopterilla ylös vuoristoon ja laskeuduimme jääkauden aikaiselle Kårsa-jäätikölle, josta tulimme vaeltaen alas. Perusjäätikkötaitojen oppiminen vaatii noin viikon kurssin, mutta päiväkävelyt ovat mahdollisia asiantuntevan oppaan johdolla. Meitä johti 30 vuotta vuoristo-oppaana toiminut Anders Bergwall, joka ei vähästä hätkähdä. Kokemus näkyi tyyneytenä.
Ennen laskeutumisen aloittamista saimme tarkat toimintaohjeet ja varustauduimme. Jalkoihin jääkengät ja piikit. Päähän kypärä ja käteen hakku. Lanteille laitettiin ”turvavyö”, josta ryhmän jäsenet kytkettiin toisiinsa köydellä. Eväät ja lisävarusteet kulkivat repuissa.
Jäätiköllä pienikin huolimattomuus voi johtaa onnettomuuteen. Täytyy askeltaa hieman tönkösti ja pitää jalkojen väli tavallista leveämpänä. Piikit eivät saa osua toisiinsa eivätkä köyteen. Köydestä ei saa myöskään pitää kiinni käsin.
Meille sattui huono vaellussää. Tuuli tuiversi ja sumu peitti näkyvyyttä. Kuljin jonossa toisena, heti Anders-oppaan takana. Yritin seurata mahdollisimman tarkasti hänen jälkiään lumikerroksen peittämällä jäätiköllä.
Yhtäkkiä lumi pakeni altani ja tunsin vajoavani. Lumenalaiseen railoon upposi toinen jalkani. Tunsin tyhjyyden allani ja yritin nostaa jalkaani ylös, mutta jalkapöytäni päällä olikin paksu lumikerros. En päässyt irti ja pelko otti vallan.
Hakkasin jalallani ylöspäin, ja Anders riensi kaivamaan lunta pois jalkani päältä. Lopulta pystyin murtautumaan irti ja pääsin nostamaan jalkani takaisin pinnalle. Lumenalainen railo oli mahdollisesti vain kapea kuilu, mutta sen koko jää ikuiseksi arvoitukseksi.
Uppoaminen muutti mielentilani kiihtyneeksi ja tunsin paikoin epätoivoa. Sydän tykytti ja hengitys kulki raskaana. Loppua kohti jouduimme ylittämään monia näkyviä railoja. Pelkotilassa haaste tuntui aluksi ylivoimaiselta, mutta jotenkin pääsin aina yli. Oli pakko uskaltaa, sillä muuta reittiä pois jäätiköltä ei ollut.
Railot ja muut aukot jäässä hivelivät silmää. Jäätikkö elää ja muuttaa muotoaan jatkuvasti. Alla virtasi vesi – virran näki ja kuuli aukoista. Upeimmat jääkerrostumat toivat mieleen jalokivet.
Lopulta pääsimme alas jäätiköltä kovalle maalle. Sumu hälveni ja maalaukselliset maisemat avautuivat. Virta jäätikön alla etenee luolassa ja jatkaa kulkuaan vuoristossa.
Huipennukseksi kävimme sisällä jääluolassa, jonka kauneus teki vaikutuksen. En ollut aiemmin nähnyt mitään vastaavaa. Syvälle ei kuitenkaan voinut mennä, riskit olivat liian suuret – katto voisi tulla niskaan milloin vain.
Lopuksi vietimme kahvitaukoa kallioilla ja odotimme helikopteria. Kun katselin suurta ja jyrkkää jäätikköä, en voinut uskoa, että olimme juuri laskeutuneet sitä pitkin alas. Tunsin itseni pieneksi, nöyräksi ja kiitolliseksi. Vajoamisen aiheuttama pelko alkoi olla jo muisto, ja luolaseikkailun jälkeinen epäusko omasta suorituksesta tuntui pieneltä jäätikkövaelluksen jälkeiseen tunnetilaan verrattuna.
Jäätikkövaelluksen muistan samanaikaisena elämyksenä ja koettelemuksena. Vertaansa vailla olevat maisemat palkitsivat, mutta railoon uppoaminen sai minut miettimään, millaisia riskejä haluan vastaisuudessa ottaa. Ilman uppoamista kokemus olisi kallistunut enemmän elämyksen puolelle. Toisaalta teki tavallaan hyvää saada muistutus siitä, että luonnon edessä on oltava nöyrä ja että turvatoimiin ei voi suhtautua liian vakavasti.
Yhteistyössä Visit Sweden ja Lapland Resorts. Luolaseikkailun tai jäätikkövaelluksen Björklidenissä voit varata Lapland Resortsin kautta täältä.
Panun matkat 
Varmasti todella hieno kokemus koko homma, mutta tuo railon olisi mieluusti jättänyt väliin, eikö vain :O? Onneksi selvisitte koko porukka ehjin nahoin koko reissusta! Upeita kuvia :)!
Kiitos! Ehdottamasti olisin tullut toimeen ilman railossa käyntiä, se oli karmaiseva kokemus.
Hurjalta kuulostaa! Olisi saattanut mulla mennä pupu pöksyyn 😀 Upeita jäätikkökuvia!
Hannaaminen ei käynyt mielessä, mutta olivathan nämä aika hurjia juttuja, joita tehtiin. Vaikea sanoa, riittikö kerta vai iskeekö vielä joskus kaipuu tehdä tällaisia juttuja uudestaan…
Nuo sun kuvat ovat aivan mahtavia. Jo pelkkien kuvien kautta välittyy kutkuttavaa dramatiikkaa, railoon uppoamisesta puhumattakaan! 🙂 Mutta kuten jo aikaisemmin totesit, riittääpähän jälkikasvulle kerrottavaa vuosiksi eteenpäin.
Kiitos Saana!
Toi jäätikkövaellus näyttää ihan mahtavalta. Upeita kuvia. Mulla on ollut jäätikkövaellus haaveena jo pidemmän aikaa.
Senhän voi toteuttaa monissa eri paikoissa. Anna mennä vain!
Vähänkö pelottavia aktiviteettejä! 😛
Kyllähän ne olivatkin….
Ihan mieletön matka! Tuollaisista aktiviteeteista vois tosiaan vaikka maksaa 😀 Elättelen toiveita, että minutkin joskus tuollaiselle retkelle kutsuttaisiin.
Jäätikkövaellus varsinkin kuumottelis, kun sellaista ei päässyt kokeilemaan Islannissa eikä Huippuvuorillakaan.
Lissää juttuja lissää! 🙂
Lisää juttuja tulee!
Voit hyvinkin saada vielä kutsun tällaiselle matkalle, mutta suosittelen myös ottamaan itse yhteyttä järjestäjiin.
Ympäristö Björklidenissä on sellainen, että siellä olisi ollut mukavaa viettää pidempäänkin ja kaikkien aktiviteettien lomassa myös rauhoittua kynän taikka ajatusten äärelle. Piknik siellä golf-kentällä tai vesiputousten äärellä olisi ihana vaihtoehto myös, kesällä varsinkin 🙂
Kokemuksia täynnä oleva reissu meillä oli! Sinulle erityisesti tuon railon kanssa :). Mutta sitähän sanotaan, että ’rohkeutta ei ole se, että ei pelkää, vaan se, että tekee asioita siitä pelosta huolimatta’ tai tuohon malliin.
Nimenomaan niin, että omat pelkonsa pitää voittaa eli kokeilla asioita peloista huolimatta. Tällä reissulla sekä luola että jäätikkö olivat sitä.
Ja todellakin viettäisin mielelläni Björklidenissä pidempään. Oli se vain hieno ympäristö siellä.
Ihan mahtavaa! Mä tykkäisin tuollaisesta aivan mielettömästi. Me käytiin jäätiköllä Norjassa 2013: http://www.sarrrri.com/2013/07/normaalia-kesapuuhaa-eli-vaellus-nigarsbreenin-jaatikolla/. Meidän reissu oli aika lällyilyä vailla vaaratilanteita, mutta kyllä siinä ehti jäätikköön ihastua. Meille tosin sattui aika hyvä sää, ja jäätikön turkoosit kohdat korostuivat kirkkaassa valossa hyvin.
Mä muuten luin sun postauksen ennen matkaa. Vähän järkytti, kun meillä ei ollutkaan niin iisiä. 😛
Heh, ei saisi tietenkään nauraa, mutta silti naurattaa. Tulee mieleen omat tunneliseikkailut, kun idioottina lähdin kolmen nuoren jenkkipojan kanssa Cu Chin -tunneleihin. Koska pojat maksoivat hyvin, opas vei meitä aina vain alemmas ja alemmas. Lopulta ryömittiin, siis oikeasti ryömittiin mahallaan kyynerpäiden avulla eteenpäin. Silloin muodikkaasti sanoen ”kuumotti”. Ylös maanpinnalle en enää päässyt omin avuin, koska reidet olivat niin hapoilla, vaan mua piti aina välillä tuupata selästä, jotta jaksoin nousta.
Olen muuten hypännyt talon katolta lumihankeen ja uponnut sinne niin, että en päässyt ylös. Siis olin kirjaimellisesti kaulaani myöten lumessa. Kavereiden piti kaivaa mut ylös. Alkoholilla, ei…noh oli… ehkäpä osuutta tapahtumaan.
Tuollaisten railojen tai ylipäätänsä kuilujen yli tuleminen on kyllä vähän järjen vastaista, vaikka kuinka on naru vyöllä. Mieli sanoo, että älä mene, ja silti pitää vaan loikata/astua yli.
Kyllä, ihan kreisiä oli mennä yli…
No huh, melkoisia kokemuksia sulla. Onneksi ei käynyt pahempaa.
Upeita kuvia, maisemat ovat tuttuja pohjois-Ruotsissa asuvien sukulaisten ansiosta.
Itseäni en voisi kuvitella jäätikkövaellukselle, mutta perheloma tunturimaisemissa ulkoillen sen sijaan olisi mukava toteuttaa.
Oli varmasti sydämen tykytyksiä aiheuttavia tilanteita nuo luolissa ryömimiset ja railoon juuttuminen!
Sitä ne kokemukset juuri olivat. Maisemat olivat kyllä hämmästyttävän upeat. Menisin milloin vain takaisin!
Huh, johan oli kokemus tuo jäätikön ylitys!! Onneksi ehjänä perille selvisitte. Aivan upealta kokemukselta vaikuttaa – ja noi kuvat, ihan mielettömiä!! Ehkä sitä itsekin jonain päivänä tuollaiseen rohkaistuu 🙂
Jep, tämä oli tosiaan tämmöinen elämys-koettelemus. 🙂 Kiitos kuvakehuista.
Mahtavia kuvia! Jäätikkövaellus kiinnostaisi vähän, mutta tuollaiselle luokaretkelle mua ei varmaan saisi, koska ahtaat paikat ahdistaa. Hyvä, että selvisitte pelkällä säikähdyksellä!
Kiitos kehuista. 🙂 Joo, on hyvä tietää omat rajansa. Luola on varmasti ihan kauhukokemus, jos on vähääkään ahtaan paikan kammoa.
Voin uskoa tavoittavani fiiliksesi itsesi ylittämisestä oman mukavuusalueen ulkopuolella. Olen yrittänyt kerätä tällaisia kokemuksia itsekin. Mutta kylmä, ahjas luova olsi minulle liikaa. Tietenkin tietäisin, ettei turistia mihinkään vaaralliseen paikkaan viedä ei kaltaistani tavista mihinkään extremeen, olisin kyllä kauhuissani. 🙂 Maisemat kyllä hienoja!
Meidäthän vähän yllätettiin. En tiennyt etukäteen, että kyse on haastavista aktiviteeteista, etenkään luolan osalta. Tavallaan olen tyytyväinen siihen, että opin lisää omista rajoistani.
Björklidenissä olen käynyt kerran ja luolaillut Suomessa Torholan luolassa ja Luolavuorella ja tiedän sen tunteen, kun meinaa jäädä kiinni. Olen lisäksi massiivisen huono kiipeämään. No, joka tapauksessa, onhan luolassa käynti kokemus. Jäätiköllä taas olen ollut Norjassa. Minä en kyllä uponnut siellä minnekään.
Jäätikkökokemukseni olisi varmasti ollut erilainen ilman uppoamista… Ja luola, niin se on kyllä ikävä tunne, kun tila loppuu.
Minun parempi puoliskoni on juuri menossa vuoriturvallisuuskurssille, jossa opetellaan näitä juttuja. Tuttua kauraahan se hänelle on, Mont Blancin kiivennyt ukko ja vanha hiihtopummi kun on, mutta minulla on turvallisempi olo, kun hän vähän käy päivittämässä tietoja. Minua ei jäätikölle saa, minusta lumi ja jää vuorilla on parasta hyvin tampattuna laskettelurinteessä 😀
Iso peukku miehellesi. Ja joo, en kyllä suosittele jäätikölle menemistä, jos yhtään epäilyttää.
Mitä seikkailuja ja dramatiikkaa! Tuollainen jäätikkövaellus olisi just mun juttu ilman tuota railoa tietysti 😀 Varmasti sitä miettii, mitä riskejä on valmiina ottamaan. Veikkaan, että tuolla luolassa pieni ahtaanpaikan kammo paikoitellen iskisi. Upeat ovat kyllä maisemat!
Luola rupesi hieman ahdistamaan kyllä, ja jäätikkövaellus olisi ollut erilainen kokemus ilman uppoamista. Paljon parempi. Näiuden aikana kyllä huomasin, että lapsi on vähentänyt paljon halua ottaa riskejä ja haastaa itseään äärisuorituksiin. Siinä on iso ero verrattuna päiviin 20 ikävuoden tienoilla.
Aika kuumottavia paikkoja ollut nyt!
Ehkä joskus tulevaisuudessa tuollainenkin saattaisi kiinnostaa, nyt tuntuu siltä että hetkeksi on seikkailtu tarpeeksi.
– Gia
Upeat maisemat ja upeat kuvat. Toistaiseksi jätän jäätikköseikkailut muille, mutta tekstin luettuani en sulje tuotakaan vaihtoehtoa lopullisesti pois. 🙂
Kiitos. Luulen kyllä, että tämä jäätikkövaellus ei ollut olosuhteiltaan tai ympäristöltään ihan helpoimmasta päästä. Helpompia/turvallisempiakin varmasti on.
Varmasti mieleenpainuva reissu mahtavissa maisemissa. Tykkäisin 🙂
Kuulostaa ja näyttää aika hurjalta, mutta samalla myös aivan mielettömältä. Se jäisi vain nähtäväksi olisiko itsellä ikinä kanttia samaan. Ainakin kaikella tapaa itsensä ylittämistä se olisi…
Nimenomaan sitä se. Etukäteen pelolle ei saa sijaa ja kesken kaiken pelko on vain osattava käsitellä työntämällä se syrjään. Sen sain huomata molemmissa aktiviteeteissa.
Varmasti mieleenpainuva ja erilainen kokemus! Enpä tiedä olisiko mun pääkoppa kestänyt tuota luolaseikkailua, luulen että olisi ehkä ahdistanut liikaa pystyäkseni nauttimaan mutta toisaalta se itsensä voittaminen on hieno tunne. Jäätikkövaellus sen sijaan houkuttaisi, Uudessa-Seelannissa se oli suunnitelmissa mutta valitettavasti peruuntui huonon sään takia 😦 Kyllä mullakin pieni paniikki tulis jos jalka uppoaisi railoon! Mutta jäipähän tarina kerrottavaksi 🙂
Luolaseikkailussa kävin lähellä äärirajaa ahdistuksen suhteen, mutta selvisin, ja homma palkitsi lopulta. Ristiriitaisia fiiliksiä nämä kyllä herättävät. Jäätikkövaelluksella taas säikähdin ja pelkäsin sen jälkeen, mikä muutti homman luonnetta, mutta siitäkin selvisin. Ja taas tuntui hyvältä jälkikäteen. 🙂 Uudessa-Seelannissa jäätikkövaellus olisi varmasti aivan mieletön! Harmi, että peruuntui. Ja joo, mä todellakin ajattelin kertoa näitä juttuja kiikkustuolissa.
no huh. on teillä seikkailu ollut. Railossa olisi tullut kyllä itku
Hurjaa! Mutta tuo railo…. se alkoi kuumottaa minuakin täällä ruudun toisella puolella. Onneksi ei käynyt pahemmin. Seurasin tätä teidän reissua somesta ja oon lukenut näitä juttuja läpi. Mielenkiintoinen kohde, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Varmasti monen kiinnostus herää näiden juttujen jälkeen, upea paikka 🙂
Toivottavasti kiinnostus herää. Björkliden jopa ylitti odotukset, ja olen sitä mieltä, että kohde sietääkin saada huomiota!
Huh, mitä extreme-matkailua! Musta ei tohon olis edes ollut! 😀
Vau mikä seikkailu! Tuolla on ihan tosissaan päässyt haastamaan itseään ja ylittämään pelkonsa! Itselläni ei ole paljoakaan kokemusta talvikeleissä matkailusta. Tällainen matkakohde kiinnostaisi kyllä kokea joskus! Hieno postaus! -Titta / Ikilomalla
Kiitos. Vastaavan tai laajemman seikkailun voi varata Ruotsista Arctic Guidesin / Lapland Resortsin kautta. Linkit löytyvät postauksesta.