Matkakirjoittamisen salat auki

Mondon ja Imagen järjestämällä matkakirjoittamisen kurssilla opin, että kliseiden välttäminen ja tuoreet näkökulmat ovat kaikki kaikessa. Hyvä matkajuttu rakentuu kuin henkilökuva: kohteesta nähdään lähikuvaa, yleiskuvaa ja yksityiskohtia.

”Matkailujournalismi on paljon vaikeampaa, kuin miltä se näyttää. Oikeastaan jopa vähän vaativampaa kuin muu journalismi”, avasi Imagen päätoimittaja Heikki Valkama kurssin A-lehtien auditoriossa. Väitettään hän perusteli matkahetkien ohimenevyydellä: työt on tehtävä kohteessa kerralla niin hyvin, että kokemuksen saa siirrettyä lukijalle jälkikäteen kirjoitetussa tekstissä. Eikä siperialaiselta mummolta pääse kysymään tarkennuksia toisin kuin kotimaan haastateltavilta.

Säännön voi yleistää matkabloggaamiseen. Meidän bloggaajien missiona on välittää matkailutietoa kokemusten ja elämysten kautta. Tavoitteeseen on kuitenkin vaikea päästä ilman, että sortuu kliseisiin tai kertoo sen, mikä on kerrottu jo moneen kertaan. Näiden vaikeuksien selättämiseksi sain matkakirjoittajakurssin puhujilta kunnon työkalupakin. Sisällöstä osa oli klassikkovinkkejä ja hyviä muistutuksia, osa uusia ja inspiroivia käytännön neuvoja.

Seuraavassa esittelen pakin parasta sisältöä.

Arman Alizad: uteliaisuus, uskallus ja sinnikkyys vievät pitkälle

Arman on raivannut tiensä tähtiin päämäärätietoisuudella ja uskalluksella. Hän kertoi olevansa tavattoman utelias ja innostuvansa kaikesta, mistä pikkupojat tyypillisesti tykkäävät.

Pitää heittäytyä ja olla sinnikäs. Ja mokata saa, kunhan yrittää uudestaan. Välillä syntyy kuraa, välillä helmiä. Pääasia on, että kokeilee ja tekee.

Arman Alizad

Arman painotti kunnioituksen ja aidon kiinnostuksen osoittamista, kun työskentelee ihmisten kanssa. Hän kertoi yhä pitävänsä jokaista haastattelupyyntöä tärkeänä ja kiinnostavana. Asenteen hän toivoo välittyvän olemuksestaan.

Ja kyllähän se välittyy. Armanin työtä ja asennetta ei voi kuin arvostaa.

Kati Kelola: jutun kohde herää eloon aistimuksellisista yksityiskohdista

Mondon päätoimittaja lähti liikkeelle ajatuksesta, jonka pohjalta perustin Panun matkat keväällä 2011: matkakirjoittajan on muistettava, että matkajuttu ei ole yhtä kuin matkapäiväkirja. Matkapäiväkirjaa kirjoitetaan itselle, mutta matkajuttu tehdään lukijalle, jolle juttu täytyy ajatella palveluksena. On välitettävä tuore näkökulma. Esimerkiksi Eiffel-torni näköalapaikkana on totaalisen kulunutta, mutta viisi vaihtoehtoista näköalapaikkaa Pariisissa takaa huomion.

Tuoreet näkökulmat tavoitetaan hyvin tehdyillä taustatöillä. Juttu herää eloon yksityiskohdista, joiden tallentamiseen on kiinnitettävä huomiota. Kuvaa tai kirjaa kokemukset ylös: äänet, maut ja hajut. Tarkkaile myös ihmisten toimintaa ja ota kontaktia. Aktiivisuus kohteessa palkitaan.

Kun kirjoittamisen aika koittaa kotona, rakenna koukuttava tarina keräämästäsi materiaalista. Mieti, mikä on olennaista ja mistä lähteä liikkeelle. Ajattele vaikka, mitä kertoisit ystävällesi ensimmäisenä baarissa. Ole rehellinen: älä romantisoi, mutta näytä rosoisuutta vain, jos sitä ei voi olla huomaamatta kohteessa. Tarinan täytyy vastata todellisuutta ja faktat on tarkistettava. Aina. Jopa silloin, jos asian on kuullut oppaalta. Ihmisillä on taipumus kertoa asioista sinnepäin.

Matkailujournalismi

Pekka Hiltunen: älä sorru matkailukliseisiin, mene sieltä missä aita on korkein

Mondon toimituspäällikkö kertoi, miten kirjoittaja voi karsia pahimmat virheet teksteistään. Hänen 10 vinkkiään muuten löytyvät Imagen Twitter-tililtä.

Hiltunen painotti matkailukirjoittamisen kliseisyyttä ja kliseiden välttämistä. Käytä samassa jutussa yhtä adjektiivia vain kerran äläkä koskaan vie juttua lentokoneeseen. Kerro jotakin, mitä ei ole jo kerrottu. Muista, että matka syntyy hetkistä. Hetket ovat ainutlaatuisia. Kun ne välitetään lukijalle niin, että hän tuntee olevansa paikan päällä, juttu on onnistunut. Lisäksi kannattaa yllättää, rikkoa rakenne etenkin pitkässä jutussa keskivaiheilla esittämällä jotakin uutta.

Huomaa myös erityisesti bloggaajien tekemä perusvirhe: matkan kronologia ei ole hyvä runko jutulle. Ja kirjoittamisessa on oltava tarkka. Jos kirjoittaa esimerkiksi ”kastikkeen olevan taivaallista”, on osattava näyttää, mikä kastikkeesta tekee taivaallista. Usein Mondoon lähetetyt jutut palaavat kirjoittajalle juuri tarkentavilla miksi-kysymyksillä varustettuina.

Bloggaajille sopimaton vinkki oli välttää minäkerrontaa, jollei ole Juha Itkonen. Itkosen minämuotoiset matkailujutut muuten ovat erinomaisia. Esimerkiksi Itkosen uutta Oktoberfest-juttua lukiessani ajattelin, että näin minä haluaisin blogata. Bloggaajalle minämuoto on välttämättömyys, koska bloggaaja välittää kokemuksiaan ja havaintojaan. Pointti minäkertojan välttämisessä olikin, että omista ajatuksistaan vaikeneva minäkertoja ei ole hyvä minäkertoja. Blogeihin en kuitenkaan suosittele kolmannen persoonan kerrontaa. En koskaan.

Marinella Ruusunen: pelkojen voittaminen vie pitkälle

Kaukokaipuun Marinellan olen tuntenut lähes yhtä pitkään kuin olen blogannut. Marinella lienee Suomen menestynein matkabloggaaja, ja erityisen otettu olin, kun hän mainitsi Panun matkat yhdeksi inspiraationsa lähteistä. Välitän tässä samat terveiset takaisin: Kaukokaipuu innoittaa vastavuoroisesti minua.

Kaikkiaan seitsemän vuotta blogannut Marinella puhui matkabloggaamisesta vastapainona journalistiseen kirjoittamiseen keskittyneille Mondon puheenvuoroille. Hän korosti bloggaamisen olevan pitkäjänteistä työtä, jossa oma juttu löytyy ajan kanssa. Lisäksi verkostoituminen on tärkeää sekä kanssabloggaajien että matkailualan toimijoiden kanssa. Bloggaamisen parhaita puolia monille – myös minulle – onkin tutustuminen samanhenkisiin ihmisiin ja sellaisen kontaktiverkoston syntyminen, joka voi hyödyttää myös työelämässä.

Tärkein sanoma oli kuitenkin Armanin tapaan uskallus. Pelkojensa selättäminen kerta toisensa jälkeen kantaa lopulta pitkälle. On uskallettava julkaista ensimmäinen postaus, rohkaistuttava kokeilemaan uusia asioita niin kirjoittamisessa kuin reissun päällä.

Matkakuvaus
Palkittu matkakuvani. Etualalla kohde vangitsee huomion, taustalle jää klassinen nähtävyys.

Katju Aro: unohda zoom, ota omat jalat käyttöön

Olen oppinut viime vuosina kuvaamisesta paljon, mutta Mondon AD:n puheenvuoro valokuvauksesta jaksoi pitää kiinnostuksen yllä.

Jo tuntemiani perusvinkkejä olivat, että ruoka-annokset kannattaa kuvata suoraan ylhäältä päin ja että zoomailun sijaan on parempi käyttää jalkojaan. Omat kuvaustaitoni ovat muuten kehittyneet huimasti sen jälkeen, kun aloin liikkua vain kiinteäpolttovälisen objektiivin kanssa.

Ruoka-annokset kannattaa kuvata suoraan ylhäältä päin.

Matkakirjoittamisen tapaan matkakuvaus on vaativa laji monipuolisuutensa vuoksi. Matkakuvaaminen sisältää kaikenlaista kuvausta: maisema-, katu-, ruoka- ja henkilökuvausta. Maisemakuvauksessa kannattaa erityisesti muistaa, että ihminen kuvassa on hyvä mitta maiseman mittakaavalle. On siis mentävä lähemmäs, kuvaan on saatava jokin hallitseva elementti.

Matkajuttu tarvitsee monipuolista kuvaa: ensin laajoja näkymiä, jotka kuljettavat lukijan kohteeseen, sitten hiljalleen lähikuvia ja lopulta yksityiskohtia. Kuvakulmaa pitää myös vaihdella, eli kaikkea ei tule kuvata omien silmien korkeudelta. Usein valittu kuvakulma ja rajaus ovat kaikki kaikessa.

Muista klassinen keskilinjan sääntö: kiinnostavat asiat tapahtuvat keskilinjan molemmin puolin. Lisäksi kuvalle kannattaa ajatella etu- ja taka-ala niin, että edessä tapahtuu jotakin, joka herättää katsojan huomion. Myös kuviot – esimerkiksi ihmismassat – ovat miellyttävää katseltavaa, mutta parasta on, kun kuvio rikotaan. Esimerkiksi täyden parkkipaikan keskeltä voi löytyä tupakkataukoa viettäviä ihmisiä.

Kurssilta poistuin inspiroituneena, Twitter lukuisten viestien jäljiltä savuten. 100 euron hinnalle sai vastinetta. Päällimmäiseksi jäi tunne, etten halua tyytyä vain siihen, mitä olen jo tehnyt matkabloggaamisessa oikein, vaan haluan kehittyä edelleen.

Jatkossa siis uskallan lisää. Kokeilen kerrontakeinoja. Epäonnistun. Yritän uudelleen ja kehityn. Onnistun.