Heinäkuussa olen postannut matkailuaiheisia juttuja vain sosiaalisen median kanaviini. Opiskelu- ja työkiireitä on riittänyt niin, että olen joutunut pitämään taukoa blogipostausten kirjoittamisesta. Kiireet jatkuvat vielä jonkin aikaa, enkä uskalla luvata seuraavan kunnon blogijutun ajankohtaa. Ajattelin kuitenkin vinkata teille, minne tuotan somessa pieniä matkailujuttuja viikoittain.

Panun matkojen Facebook-sivu

Uudistettuani viime kuussa blogini ulkoasun päätin tehdä kasvojenkohotuksen myös Facebook-sivulleni. Päivitin sekä ulkoasun että sisältösuunnitelman ja postaan sivulle nyt aiempaa useammin ja säännöllisemmin.

Maanantaisin postaan matkakuvia ja torstaisin nostan esiin vanhoja blogipostauksiani arkistoista. Lisäksi pyrin jakamaan viikon aikana yhden matkailuaiheisin vinkin. Luonnollisesti linkitän myös kaikki uudet blogikirjoitukseni Facebookiin sekä raportoin uusista matkoistani.

Toivon, että Facebook-päivitykseni täydentävät blogini sisältöä ja toimivat pieninä helposti lukaistavina tarinoina.

Twitterin matkachat

Nykyään käytän sosiaalisen median kanavista eniten Twitteriä. Olen Twitterissä omalla nimelläni ja postaan voittopuolisesti matkailu- ja viestintäaiheista sisältöä.

Matkailujuttuja twiittaan erityisesti maanantai-iltaisin klo 20–20.30, jolloin Twitterissä pyörii tänä kesänä aloittanut #Matkachat. Pyrin osallistumaan jokaiseen matkachattiin.

Puolen tunnin kaikille avoin keskustelusessio käydään kolmen bloggaajan johdolla: matkachatista vastaavat Globe Called Home -blogin Jenni, London & beyond -blogin Leena-Mari sekä Tarinoita maailmalta -blogin Annika. ”Kapellimestarit” esittävät chatin aikana viisi kysymystä, joihin osallistujat vastaavat. Tähän tapaan:

https://twitter.com/leena_mari/status/625714031270060032

Matkachatin aihe vaihtuu viikoittain. Hauskuus piilee ennaltamäärätyssä aiheessa ja yllättävissä kysymyksissä, joihin voi valmistautua vain rajoitetusti. Spontaanit vastaukset ja niiden pohjalta syntyvä keskustelu ovat inspiroivaa sisältöä, hieman kuin aivoriiheilyä. Chatin jälkeen yksi vastuubloggaajista laatii koostepostauksen keskustelun parhaista paloista.

Instagram

Instagramin käyttöäni analysoin viimeksi alkuvuonna – enkä ole muuttanut linjaani. Päivitän Instagramiin lähinnä matkakuvia, sekä uusia että valittuja vanhoja.

Instagramista on muotoutunut minulle kanava eri-ikäisten matkakuvieni esittelyyn. Pääpaino on silti säilynyt uudessa materiaalissa. Nyt pitäisi vain ehtiä reissuun, jotta saisin taas tuoreita ulkomaanmatkakuvia postattua.

Itse asiassa syksyllä reissuja on luvassa ainakin yksi, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt kiireitä selättämään, jotta saan omistettua bloggaamiselle taas enemmän aikaa.

 

Posted by:Panu / Panun matkat

11 replies on “Matkailuaiheisia postauksiani somessa

  1. Olipas kiva kirjoitus! Minustakin some on just paras siinä mielessä, että jos ei ole aikaa näpytellä kokonaista blogipostausta niin voi kuitenkin kertoa kuulumisia juurikin mm. Facebookissa. Twitter on viime aikoina yllättänyt itsenikin, sen rooli on kasvussa itselläkin, eikä siis vain #matkachatin takia 🙂 Niin ja kiva kun mainitsit tämän chatin, mukava aina ’tavata’ maanantaisin 🙂

  2. Tosi kiva kirjoitus Panu ja iso kiitos #Matkachatin maininnasta! On ihan mahtavaa huomata miten ihmiset ovat kiinnostuneita chatista ja mulle se on ainakin viikon mieluisin ja nopein puolituntinen (:

  3. Mua niin harmittaa toi matkachatin ajankohta, kun en oo ikinä koneen äärellä siihen aikaan! :/ Mutta ei voi mitään, ja twiittejä on kiva lueskella jälkikäteen vaikkei pääsekään osallistumaan keskusteluun. Mun pitäis myös aktivoitua Facebookin kanssa, kuten myös Instagramin. Monet kerrat olen sen päätöksen tehnyt, mutta kiireessä sekin on unohtunut. Vaikka somea ois nimenomaan kiireisenä aikana parempi käyttää entistä enemmän hyödyksi, kun pitkille postauksille on vähemmän aikaa. Ja yksi syy on taas tämä omavalintainen hölmöys siitä, että blogin kanssa tekee tupladuunia kaksikielisyyden vuoksi! 😀

    1. Joo, vaivattomuutensa vuoksi some on just hyvä pitämään bloggaajaa hengissä silloin, kun aika ei anna myöten kunnon bloggaamiselle. Onhan tämä aikaa vievää touhua, etenkin kaksikielisenä. Siitä kyllä sulle iso hatunnosto!

      Toivottavasti joskus pääset mukaan matkachattiin. Voihan sitä yrittää osallistua vaikka mobiilisti, joskin kännyllä näpyttely ja etenkin twiittien seuraaminen on varmasti tuskaista…

  4. Olisi hienoa kuulla Panun mielipide suomalaisille tekemästäni matkakohteiden hakukoneesta. Voisiko tästä olla hyötyä matkakohteen valinnassa vai tuleeko matkakohteet aina valittua muulla tavoin? Kiitos kommentista jo etukäteen!

    1. Kiitos kommentistasi. Parasta sivustoltasi on informatiivisuus, eli kohteista näyttää olevan paljon tietoa. Listaukset myös toimivat nopsasti. Koska infoa kohteista löytyy paljon, tästä voi hyvinkin olla paljon hyötyä. Korostaisin kuitenkin sivuilta löytyvän tiedon määrää. Nythän se löytyy listauksen kohdetta klikkaamalla, mutta sivusto ei ensivilkaisulla vaikuta tietopankilta vaan pelkältä listauskoneelta.

Vastaa käyttäjälle Pete Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.