Instagramin käytön aloitin reilu vuosi sitten: postasin ensimmäisen kuvani 21. marraskuuta 2013. Aluksi painotin arkielämääni ja esitin rinnalla matkakuviani. Sittemmin suhteet ovat kääntyneet päälaelleen: nyt postaan ensijaisesti matkakuvia, joita maustan satunnaisilla otoksilla arjestani. Fokuksen valinta on kannattanut, ja loppuvuodesta 2014 seuraajieni ja kuvieni keräämien tykkäysten määrät lähtivät selvään nousuun.

Suurista sosiaalisen median kanavista otin Instagramin käyttöön viimeisenä, koska virallinen sovellus oli pitkään Nokia-käyttäjien ulottumattomissa. 2011–2013 puhelimeni oli kamerastaan tunnettu N8, jonka korvasin lokakuussa 2013 upouudella Lumia 1020:lla, niin ikään kamerastaan kuuluisalla Nokialla – liikanimeltään hirviökamerapuhelimella. Aivan alkuun en tosin päässyt Lumiallakaan nauttimaan Instagramista, koska virallinen sovellus antoi odottaa itseään vielä viikkoja.

Viime vuoden kuudesta tykätyimmästä kuvastani neljä otin Lumialla. Kaksi muuta olivat vanha vaihtoaikainen kuvani Poznanin raatihuoneesta ja viime syksyn Puolan-matkallani nappaama järkkäriotos auringonlaskusta ja autoista. Tykätyimpien kuvieni aiheissa Helsinki ja Puola päätyivät tasatulokseen 3–3.

Entä miltä viime vuoden tykätyimmät kuvani näyttävät? Suosituimmaksi nousi joulun jälkeen Helsingin lenkkipoluilla tallentamani luminen maisema.

Viisi seuraavaksi tykätyintä kuvaani esitän Iconosquare-palvelun koostamana videona. Iconosquare tarjoaa kattavan statistiikan omasta Instagram-käytöstä ja pystyy muun muassa tekemään kuvakollaaseja tilastojen pohjalta. Suosittelen tutustumaan – statistiikka on tuonut paljon lisäiloa Instagramin käyttööni.

Videon sain Iconosquarelta ennen joulua, mutta nopeasti viime vuoden tykätyimmäksi noussut kuvani Helsingin lenkkipoluilta ei siihen ehtinyt. Siksi otin mukaan kuusi suosituinta klassisen viiden sijaan. Video vie Varsovan lentokentältä Helsinkiin, sitten Poznaniin ja lopulta takaisin Helsinkiin.

Vertailun vuoksi esitän myös kuvakollaasin tämän hetken tykätyimmistä Instagram-kuvistani. Tammi-helmikuussa suosioni on kasvanut edelleen, ja viiden tykätyimmän kuvan joukosta löytyy jo neljä tämänvuotista postausta. Näistä kolme on Nordic Bloggers’ Experiencen helikopterilennolta Helsingin yllä. Tuosta ikimuistoisesta kokemuksesta hahmottelen hiljalleen omaa postausta.

http://instagram.com/p/yv_9yJEjVx/?modal=true

Pian Instagram-tilini puolestaan täyttyy otoksilla Saksasta, jonne suuntaan vuoden ensimmäiselle matkalleni Saksan matkailutoimiston kutsumana. Bloggaajakiertueen aiheena ovat saksalaiset traditiot ja karnevaalit. Tutustuminen alkaa Frankfurtista ja päättyy Stuttgartiin, joka on minulle uusi kaupunki. Myös matkan varrelle mahtuu kyliä ja paikkoja, joissa en ole aikaisemmin käynyt.

Minun ja muiden matkalle osallistuvien bloggaajien päivityksiä reissun päältä voi seurata tunnisteella #JoinGermanTradition.

Tämä postaus on osa joka kuun ensimmäinen torstai vietettävää Instagram Travel Thursday -kampanjaa. Sen ideaan ja sääntöihin voit tutustua suomalaisten emoblogien kautta, joita ovat KaukokaipuuDestination Unknown ja Wanderlust Expert. Kuka tahansa voi jakaa sosiaalisen median kanaviin #igtravelthursday-tunnisteella tägättyjä valokuvia. Jos osallistut blogikirjoituksella, linkkaa postauksesi yhden suomalaisen järjestäjän blogiin. Minut löydät Instagramista nimimerkillä @lepanu.

Posted by:Panu / Panun matkat

7 replies on “Suosituimmat Instagram-kuvani 2014

  1. Tuossa lenkkipolulta otetussa kuvassa on ihan taianomainen valo! Ja helikopterilento olis kyllä poikaa. Olin kerran Brasiliassa kattomassa Iguazun putouksia kopterin kyydissä, se oli niin ikimuistoinen juttu että olis kiva vielä joskus päästä näkemään jotain yhtä hienoa ilmasta käsin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.