Sain Matkamessuilta arvottavaksi vielä kaksi uutta kahden lipun pakettia. Uuteen arvontaan osallistuvat automaattisesti kaikki aiempaan arvontaan jätetyt vastaukset lukuun ottamatta jo arvottuja voittajia. Jos et osallistunut aiempaan arvontaan, uuteen pääset mukaan kommentoimalla tätä postausta viimeistään tämän viikon keskiviikkona klo 22. Kommentointiohje on sama kuin aiemmassa arvonnassa, eli mukaan pääset vastaamalla jompaankumpaan seuraavista (tai vaikka molempiin):

Mistä pidät blogissani?

tai

Mihin maahan haluaisit matkustaa seuraavaksi ja miksi?

Vastausaikaa ei ole siis paljon, joten pitäkää kiirettä ja kertokaa kilpailusta tutuillennekin! Päätän postaukseni pieniin kuvaterveisiin Hämeenlinnasta, jossa aloitin tänään taipaleeni Nordic Bloggers’ Experiencen isäntäbloggaajana. Kuljimme kaupungilla Sibeliuksen jalanjäljillä ja yön vietämme ”vaatimattomassa” Vanajanlinnassa, jonka sisustus on kuin museosta.

Arvontaterveisin Vanajanlinnasta

Panu

Hämeenlinnassa – NBE 2015

Posted by:Panu / Panun matkat

11 replies on “Matkamessulippujen lisäarvonta ja NBE-terveiset Hämeenlinnasta

  1. Blogissasi tykkään kirjoitustyylistä ja mm. jutuistasi Trans-Mongolian matkalta(oma pitkäaikainen unelmareissuni). Seuraavaksi haluaisin matkustaa Huippuvuorille, sillä olen haaveillut siellä käymisestä jo monta vuotta. Erityisesti vanhat kaivoskylät Barentburg ja Pyramiden kiinnostavat minua.

  2. Haa, kiva juttu – harmitti viimeksi, kun unohdin osallistua!

    Tykkään blogissasi mielenkiintoisten kohteiden lisäksi asiantuntevasta otteesta ja hyvästä kielestä. 🙂 Seuraavaksi kiinnostaisi reissata kerrankin Euroopan ulkopuolelle vaikka New Yorkiin, mutta tosiasiassa taidan kyllä päätyä taas Sloveniaan sukuloimaan.

  3. No niin, nyt löytyi oikea kohta mihin vastata 🙂 Seuraavaksi haluan matkustaa ja matkustankin Italiaan, huhtikuussa on tulossa parin viikon reissu akselilla Rooma – Sisilia – Calabria. Pääasiassa matka sisältää tutustumista alueelliseen (ruoka)kulttuuriin. Lisäksi Roomassa on nyt viimein ohjelmistossa Vatikaanissa vierailu, joka on aina tähän saakka jostain kumman syystä jouduttu jättämään tuleville kerroille. Italiaa ennen reissaan kyllä Tukholmaan, mutta se on vanha kotikaupunkini joten sitä ei suoraan ulkomaanreissuksi lasketa 🙂 Tässä blogissa taas tykkään lukea paikoista joihin ei itse välttämättä tulisi mieleen ensimmäisenä lähteä, mutta nojatuolimatkailun kautta pääsee tällä tapaa tutustumaan myös tällaisiin kohteisiin!

  4. Irlantiin on lennot jo varattu noin 15 vuoden haaveilun jälkeen. Kuuba kiinnostaa myös kovasti!

  5. Matkajutut kiinnostavat todella paljon ja surffailenkin todella usein eri matkablogeissa saadakseni vinkkejä =). Mukaan arvontaan!

  6. Kroatiaan, koska siellä on mahtavat maisemat rannikolla

  7. Australiaan kiinnostaisi lähteä koska kaukomaat kiinnostavat aina.

  8. Blogissasi on mainiot aiheet, se on hyvin kirjoitettu ja selkeä 🙂

    Paluu Australiaan on aina listallani ykkösenä, mutta budjetti- ja loma-aikataulusyistä päädyn usein toisaalle. Seuraavaksi houkuttelisi Kanadan Banff.

  9. Arvostan blogissasi sitä, että täältä löytää suomeksi hyvin kirjoitettuja juttuja aiheista, joista ei oikein löydä tietoa muualta, esim. Mongoliasta.

  10. Haluan matkustaa Puolaan, katselin juuri vinkkejä täältä. Ainakin Krakovaan.

  11. Tanskaan, tutustua maahan Kööpenhaminan ulkopuolella! blogissasi pidän monipuolisuudesta ja että päivität usein!

Kommentointi on suljettu.