Sokos Hotels juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi hotelliketju lanseerasi 40 vuotta – 40 blogitarinaa -kampanjan, jonka puitteissa 40 bloggaajaa vierailee Suomen, Tallinnan ja Pietarin hotelleissa kesän aikana. Minut valittiin ohjelmaan mukaan, ja viime viikonloppuna yövyin vaimoni ja vauvani kanssa Savonlinnan Seurahuoneella lauantaista maanantaihin. Ensimmäinen yö tarjottiin kampanjayönä, ja toisen maksoin itse. Helsingistä on Savonlinnaan sen verran matkaa, että halusin ehdottomasti viipyä Suomen parhaimpiin lukeutuvassa kesäkaupungissa pidempään kuin yhden yön.

Savonlinna oli minulle entuudestaan tuttu, sillä vaimoni sukulaisia asuu kaupungissa. En ollut kuitenkaan koskaan aiemmin yöpynyt keskustassa ja nyt sain hieman aiemmasta poikkeavaa näkökulmaa kaupunkiin, kun liikuin keskustassa myös iltaisin. Savonlinnan Seurahuonehan sijaitsee aivan kaupungin sydämessä, kauppatorin laidalla, ja hotellista oli helppo suunnata harrastamaan iltakuvausta. Lauantai-iltana ikuistin muun muassa upean auringonlaskun, jota ihailin niin katutasolta Saimaan rannalta kuin ylhäältä Seurahuoneen Muikkuterassilta, ravintolasta, joka nimensä mukaisesti on erikoistunut muikkuannoksiin.

Seurahuoneella yövyimme hotellin uudemmassa, vuonna 1989 rakennetussa osassa, jota on vastikään remontoitu. Pääsimme juuri uusittuun, vielä puulta tuoksuvaan huoneeseen, jonka erkkeri-ikkunoista sai ihailla Savonlinnan keskustaa ja Saimaata moneen suuntaan. Meitä oli myös muistettu pienellä lahjalla, ja vauvamme pääsi luonnollisesti vauvansänkyyn. Remontti oli tehty laadukkaasti, ja Finlaysonin valmistamissa sängyissä nukkui mukavasti. Hotellivierailusta kirjoitan vielä erillisen, varsinaisen Sokos Hotels 40 -postauksen.

Kampanjaan kuului myös illallinen hotellin ravintolassa. Huoneen tapaan ravintola oli hiljattain uusittu. Perlina di Castelloksi nimetty paikka tarjoaa italialaista ruokaa suomalaisista ruoka-aineista. Kolmen ruokalajin illallinen oli hyvää tasoa, ja ravintolan miljöö herätti kiinnostusta. Sisustuksen hallitsevaksi elementiksi nousivat viinipulloilla täytetyt hyllyt, joita tuntui riittävän ravintolan joka osassa. Nykytyyliin keittiö oli avoin, ja heti sisäänkäynnillä huomion vangitsi aito italialainen parmankinkkuleikkuri, joita koko Suomessa on vain kaksi. Myös Perlina di Castelloon palaan toisessa postauksessa.

Illallinen ja myöhäinen kuvauskeikka takasivat siis miellyttävän lauantai-illan. Sunnuntaiaamu puolestaan alkoi mukavasti aamusaunalla, joka Muikkuterassin tapaan sijaitsi hotellin ylimmässä kerroksessa. Seuraava näkymä Saimaalle aukesi suoraan saunan lauteilta!

Saunan jälkeen suuntasin maisemaristeilylle, yhdelle kesän ensimmäisistä vuoroista. Pääsin yksinäisenä suomalaisturistina katselemaan Savonlinnaa ja Saimaata täpötäyden M/S Ievan kannelta; muut matkustajat olivat venäläisiä.

Risteilyltä palattuani alkoi matkan vauhtiosuus, kun tiedossa oli sukulaisten tapaamisia aina Parikkalassa saakka. Maanantaina ehdin kuitenkin vielä tutustua muun muassa Olavinlinnaan, joten turistimeininkiäkin tuli harrastettua kunnolla – matkabloggaajan arvolle sopivasti. Savonlinnaan ja Seurahuoneeseen palaan siis vielä erillisissä postauksissa. Toivottavasti tämä huikopala maistui kuin muikut terassilla Savonlinnan yllä!

Tämä kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Sokos Hotelsin kanssa osana Sokos Hotels 40 -kampanjaa. Postaus on myös osa Instagram Travel Thursdayta, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagram-matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa vetovastuussa ovat Destination Unknownin SatuKaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimellä lepanu.

Posted by:Panu / Panun matkat

13 replies on “Huikopala Savonlinnasta

    1. Kiitos! Sattui aika uskomaton sää: osuin Savonlinnaan jonkinlaisina ”välipäivinä”, jolloin harmaus oli vaihtumassa kunnon auringonpaisteeseen. Aurinko siis paistoi, mutta jänniä ja tummia pilviäkin ritti. Niistä syntyi tämmöinen mix, joka mahdollisti huimat kuvat!

  1. Mä oon niin fiiliksissä näistä sun kuvista, koska kyseessä on kuitenkin kotikaupunkini. Sun olisi pitänyt maistuu myös muikkulörtsyä! 😉 Muikkuterassin muikut ja kahvit Savonlinnan torilla sekä jätski lippakioskilla kuuluvat kesään. Parhaimpaan vuodenaikaan olet kyllä ollut perheen kanssa liikkeellä. Ihania kuvia!

  2. Aamusauna… sen parempaa keksintöä ei ole!! Ja terkkuja Tampereelta tuon #sokoshotels40 kamppiksen tiimoilta, täällä rentoudun parhaillaan – ilman muksuja, Hotelli Villassa odotellen ystävääni! 🙂 Hienoja kuvia Savonlinnasta, siellä ei olekaan koskaan tullut käytyä

  3. Voi vitsi, tää kampanja on kyllä ihan super kun pääsee näkemään jos minkälaisia seikkailuja ympäri suomea! Savonlinna on kyllä symppis kaupunki, ja lötrsyt tietty kans huippuja! 😀

  4. Tunnelma on kyllä todellakin kohdillaan! Huippua että teillä oli hieno visiitti Sokokseen. Katselinkin jo instasta noita maisemakuvia. Upeita!

    1. Kiitos, kiitos! Tällä reissulla kuvat onnistuivat erityisen hyvin sään ansiosta. Aurinko ja pilvet onnistuivat järjestämään varsin dramaattiset valotusolosuhteet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.