Tampere ja terrakottasoturit

Vuorossa on kolmas kerta, kun Panun matkat tarjoaa Instagram-matkatorstain. Vielä emme poistu kotimaan rajojen ulkopuolelle, vaan Porvoosta suuntaamme Tampereelle, jossa vietin lokakuun alussa mukavan syyspäivän. Reissun ehdoton kohokohta oli maailman kahdeksanneksi ihmeeksikin tituleerattu terrakotta-armeija Vapriikissa. Muusta ohjelmasta vastasivat arkkitehtuuri, kahvilat ja ravintolat.

Aloitetaan kahviloista. Saavuin seurueeni kanssa Tampereelle puoliltapäivin, ja suuntasimme lähellä rautatieasemaa sijaitsevaan Pyymäen Oma -kahvilaan kevyelle lounaalle. Paikka oli etukäteen valittu, sillä tykästyin Omaan viime kesänä. Oikeastaan ei liene väärin sanoa, että Oma on lempikahvilani Tampereella.

Oman miljöö välttää ketjukahvilafiiliksen, ja kahvit ovat Mokkamestareiden maukkaita paahtoja. Nälkään on tarjolla monenlaisia salaatteja sekä suolaisia ja makeita leivonnaisia, ja palvelu on kummallakin käyntikerrallani ollut ystävällistä. Tällä kertaa tilasimme salaatit, suolaiset piirakat sekä makeat leivonnaiset – emmekä pettyneet makuun. Lisäksi ostimme kotiinviemisiksi tuoretta leipää sekä Mokkamestareiden Omalle vartavasten valmistamaa kahvia. Tänne palaan varmasti seuraavallakin Tampereen-keikalla.

Omasta lähdettyämme fiilistelimme hieman Tamperetta keskustaa kierrellen ja katsellen pieniä putiikkeja ja mukavan oloisia kahviloita. Ja mikäs oli kävellessä, kun syysarinko paistoi lempeästi. Tunnelmaan sekoittui myös hieman nostalgiaa, koska Tampere tuli minulle varsin tutuksi vaimoni opiskellessa kaupungissa vuodenvaihteeseen 2012–13 saakka.

Toisinaan minua jopa hieman harmittaa, etten tullut viettäneeksi Tampereella enemmänkin aikaa, vaan vaimoni saapui tavallisesti viikonlopuksi Helsinkiin. Tampereella käydessä nimittäin tulee jotenkin aina hyvä fiilis. Kaupunki on aika sopivan kokoinen, ja yleistunnelma on Helsinkiä leppoisampi. Toisaalta minulla ei koskaan ole Tampereella käydessäni ollut kiire, mikä saattaa vaikuttaa kokemukseeni.

Fiilistelykierros ei ollut mitään päämäärätöntä vaeltelua, vaan se vei meitä hiljalleen lähemmäs Vapriikkia. Matkalla katselin Tampereen hienoa arkkitehtuuria, jossa vanha ja moderni tasapainoilevat yllättävän sopusointuisasti. Tietyt jugendrakennukset ja keskustan teollisuusmiljöö jaksavat säväyttää kerrasta toiseen!

Matkalla Vapriikkiin töllistelin erityisesti vanhaa paloasemaa, jugendin todellista voimannäytettä. Kiinnitin myös huomiota kahteen kiinnostavaan yksityiskohtaan: puolalaisia oluita tarjoavaan pubiin sekä lähiruoasta pikaruokaa valmistavaan Armas-ravintolaan.

Vapriikissakin olin käynyt aiemmin ja jätin siksi perusnäyttelyn pikaisen silmäilyn varaan. Esillä oli kattavasti Tampereen kaupungin historiaa sekä Suomen kansalaissotaa. Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet sijaitsi perusnäyttelystä erillään. Näyttelyn aluksi sukellettiin hämärään saliin, jossa esiteltiin sekalaista esineistöä. Seiniltä pystyi seuraamaan terrakotta-armeijaa kaivaustilanteessa esittänyttä valokuvasarjaa. Terrakottasoturithan löytyivät sattumalta Xi’anin kaupungin ulkopuolelta vuonna 1974 maaviljelijän etsiessä kaivopaikkaa. Löytöpaikassaan ne olivat suojanneet keisarin Qin Shi Huangdin hautaa yli 2000 vuotta.

Näyttelyn kohokohta eli täysikokoiset terrakottasoturit oli säästetty loppupuolelle. Ennen näitä patsaita sai nähdä muun muassa suuren savihevosen, kopion pronssisista sotavaunuista ja erilaista sotavälineistöä. Suurin osa esineistöstä oli vitriineissä, mutta osa myös oli – yllättävästi ja piristävästi – sijoitettu huoneilmaan korokkeille. Tietoa Kiinasta ja terrakotta-armeijasta tarjoiltiin jopa ylitsevuotavan runsaasti tekstitauluissa. En kaikkia tekstejä jaksanut lukea, mutta niiden avulla olisi voinut sukeltaa Kiinan historian ja terrakottien syvämereen.

Täysikokoiset soturipatsaat suorastaan mykistivät, niin hieno taidonnäyte ne ovat ihmisen kyvyistä. Hämmästyin myös patsaiden kokoa – ne olivat varmasti minua pidempiä. Erityisesti katselin patsaiden kasvoja, sillä jokaisella terrakottasotureilla on omat yksilölliset kasvonpiirteensä, eikä identtisiä kaksosia tunneta terrakottien maailmassa. Triviaalina yksityiskohtana puolestaan kerrottakoon, että patsaita hämmästeli kanssani muuan Nikulan Jone.

Vapriikin jälkeen vietimme vielä iltaa Tampereella. Tapasimme Poznanista Tampereelle muuttaneen puolalaisen kaverini ja suuntasimme illalliselle. Yritimme aluksi Plevnaan, jonkinmoiseen suosikkiravintolaamme Tampereella. Lauantai-iltana pöydän saaminen oli kuitenkin mahdotonta ilman varausta. Niinpä kävelimme melkoisesti lisää ja päätimme illan keskustan toisella laidalla, ravintola Telakassa.

Telakka oli minulle uusi tuttavuus, mutta erittäin hyvä sellainen. Paikkaan loivat tunnelmaa vanhat punatiiliset seinät, ja ruoallakin oli hyvä hinta-laatusuhde. Baarimikko puolestaan tarjosi meille ilmaiseksi kahvit, jotka olivat jälleen Tampereen oman paahtimon Mokkamestareiden tuotantoa. Ilmaisten kahvien ja hyvän ruoan saattelemana tuli vähitellen aika suunnata takaisin junalle ja heittää hyvästit Tampereelle. Jälleen kerran.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagram-matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa vetovastuussa ovat Destination Unknownin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimellä lepanu.