• Panun matkat 1.0, Blogger, 2/2011–5/2011
  • Panun matkat 2.0, Rantapallo, 5/2011–11/2013
  • Panun matkat 3.0, Panunmatkat.com, 12/2013–

Välillä minusta tuntuu edelleen siltä kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Päivä, jolloin muutin Puolasta takaisin Suomeen. Päivä, jolloin päätin aloittaa bloggaamisen. Päivä, jolloin toimittajaidentiteettini rinnalle astui uusi bloggaajaminä. Panun matkojen Panu. Ja myöhemmin toisaalla Herra Sulhanen.

#Villeinmatkavideo
Mongolian hiekkadyyneillä 2009.

Oikeasti aloitin kohta kolme vuotta sitten. Ensin oli vain muisti täynnä kokemuksia ja kiintolevy pullollaan kuvia. Ja halu tarinoida. Halu kirjoittaa, halu näyttää kuvia ja videoita. Halu tulla joksikin.

Ja jotain minusta on tullutkin. Olen löytänyt upean tavan käsitellä matkamuistoja, muistoja 18 maasta ja 100 kaupungista. Olen myös tutustunut moniin kanssabloggaajiin. Aloittaessani en olisi arvannut, kuinka paljon ihmisiä opin tuntemaan bloggaamisen ansiosta, kuinka yhteisöllistä bloggaaminen voi olla.

Keskiaikainen haarniska - Puola
Puolan Erasmus-opiskelijoiden leirillä 2010.

Bloggaustyylini on tietenkin hieman jalostunut matkan varrella, mutta ydinajatus on pysynyt: tiedon yhdistäminen omiin kokemuksiin. Ilolla olen tervehtinyt sitä, että tekstejäni luetaan, että jakamani matkakokemukset ja -vinkit voivat hyödyttää muita reissaajia.

Kokemus-tietoperustainen lähestymistapani on myös selvästi onnistunut. Panun matkat nimittäin sijoittui Cisionin suosituimpien matkablogien listalla peräti kahdeksanneksi viime heinäkuussa. Silloin ällistyin – enkä edes osannut kirjoittaa saavutuksesta. Mainitsin siitä vain blogini Facebook-sivulla.

Boca do Inferno, Portugali
Auringonlasku Portugalin Boca do Infernolla 2012.

Vaikka blogini sisältää jo lähemmäs 200 kirjoitusta, reissumuistojeni purkaminen on oikeastaan vasta alussa. Niin monta matkaa on vielä pukematta sanoiksi. Nyt tuo projekti jatkuu uudessa osoitteessa, oman domainin alla täällä Panunmatkat.comissa.

Niin uudet kuin vanhat lukijat, lämpimästi tervetuloa johdollani virtuaalimatkalle Puolaan ja muualle!

Panu Lempiäinen

P.S. Rantapallolle suuri kiitos erinomaisesta blogikodista ja mukavasta blogiyhteisöstä. Oli ilo blogata teillä kaksi ja puoli vuotta!

Posted by:Panu / Panun matkat

8 replies on “Panun matkat 3.0

    1. Kiitos! Valitsin tähän lopulliseen versioon sittenkin eri teeman kuin blogin draftiversiossa. Oli vaikea valita kahden hyvän vaihtoehdon välillä. Jos mopo lähtee vielä kunnolla käsistä, saatan hankkia erään premium-teeman. 🙂

  1. Piti tulla kehaisemaan että vau, miten näyttää hyvältä! Kaikki on supertyylikästä ja toimivaa, pisteet sulle! Ja onnea myös kolmesta blogivuodesta, niin se aika vaan rientää. Ja hihityttää muuten vieläki se Herra Sulhanen -keissi. 😀

    Parasta bloggaamisessa on kyllä tää sosiaalisuus, jee me! 🙂

    1. Kiitos, kiitos! Hah, mutta Herra S:n identiteetti olikin pitkään tarkkaan varjeltu salaisuus. 🙂 Mutta nyt kun on lehtijuttukin tehty hänestä (siis minusta), asialla ei ole enää niin väliä.

  2. Näyttääpä hyvältä ja raikkaalta – onnea uuteen kotiin!

    Ja niin se aika vaan kuluu, siitäkin on nyt 4 vuotta kun palasin Alaskasta takaisin Suomeen…

Vastaa käyttäjälle Inka Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.