Edellinen Hannover-postaukseni päättyi rautatieaseman vieressä sijaitsevaan Ernst August Galerie -kauppakeskukseen. Rakennuksessa silmiinpistävintä olivat ulkokuoren värikkäät ikkunalasit; sisältä paikka oli kuin mikä tahansa moderni kauppakeskus.
Alkoi olla myöhä, ja kiirehdin ystäväni kanssa keskuksen Starbucksiin. Ehdimme kuin ehdimmekin kahville ja kakulle ennen sulkemisaikaa. Kupposen ääressä oli mukava jatkaa keskustelua kuulumisista sekä hoitaa lähetyskuntoon postimerkkejä vaille valmiit kortit, jotka olin kirjoittanut junamatkalla Hannoveriin. Postimerkeistä puheen ollen: Saksassa merkkejä saa ostaa kätevistä katuautomaateista (Briefmarkenautomat) vuorokaudenajasta riippumatta. Postitoimistoon ei siis tarvitse vääntäytyä jonottamaan.
Starbucksista ilta vei rautatieaseman ostostunnelien syövereihin. Agendalla oli sateenvarjon hankkiminen, koska sää jatkoi huononemistaan ja edellinen varjoni oli vaurioitunut käyttökelvottomaksi Füssenin rajuilmassa. Rossmanista mukaan tarttui ystäväni suosittelema täysipituinen mutta edullinen sateenvarjo, jonka vahvat rakenteet eivät väänny kovassakaan tuulessa. Varjo onkin palvellut minua Hannoverin-visiitistäni lähtien, reilut kolme vuotta siis.
Seuraavaksi lämmittelimme jonkin aikaa eräässä aseman lähistön baarissa, ja sitten tulikin jo aika jatkaa nähtävyyskierrosta. Jos raunioitunut Aegiden-kirkko oli erikoinen nähtävyys, ei Marktkircheksi kutsuttu kirkkokaan kauaksi jäänyt – sen tornia nimittäin komistaa pentagrammi, jota nykyajan ihmiset ovat tottuneet pitämään satanismin symbolina. Tornissa sijaitsevalle jättipentagrammille on kuitenkin varsin yksinkertainen selitys: keskiajan kristityille pentagrammi symboloi Kristuksen viittä haavaa ja satanismiin pentagrammi alettiin liittää vasta satoja vuosia myöhemmin. Marktkirche on valmistunut 1360-luvulla.
Marktkirchen jälkeen jatkoimme illanviettoa: suuntasimme paikallisiin opiskelijabileisiin lähiöön, jonka nimi jäi ottamatta selville. Matkan taitoimme Hannoverin kaupunkijunalla, joka oli mielestäni käytännössä raitiovaunu mutta johon sekoittui piirteitä myös metrosta. Matkaan lähdimme metroaseman kaltaiselta maanalaiselta asemalta, mutta bilepaikan lähellä vaunu kulki maan pinnalla, keskellä tietä kuin raitiovaunu. Varsin mielenkiintoinen ”hybridiliikenneratkaisu” siis Hannoverissa.
Opiskelijabileitä olen kokenut sen verran monia, ettei tapahtumassa sinänsä ollut mitään erikoista. Eräs sattumus jäi kuitenkin mieleeni: yksi vaihtari kuuli nimeni väärin ja tervehti minua ”Bonona”. Tulkitsin sekaannuksen aiheutuneen suomalaisesta, ensimmäiselle tavulle sijoittuvasta sanapainosta. Sama juttu tapahtui muuten vajaa vuosi myöhemmin Israelissa, jossa paikallinen opas kuuli nimekseni myöskin ”Bonon”. Israelissa kaveri laulaa lurautti pätkän I Still Haven’t Found What I’m Looking Foria, Hannoverissa sentään vältyin vastaavilta kunnianosoituksilta.
Bilepaikassa viihdyimme jonkin aikaa, mutta päätimme vielä palata keskustaan ennen yöjunani lähtöä. Näkemättä oli pakollinen perusnähtävyys: vanhakaupunki. Hannoverin vanhakaupunki oli ennen sotaa hyvin laaja, mutta pommituksissa se tuhoutui lähes maantasalle. Jälleenrakennustöissä kaikkea ei palautettu entiselleen, ja nykyään vanhankaupungin alue tarkoittaakin lähinnä muutamia katuja. Näillä kaduilla on kuitenkin runsaasti restauroituja puolipuutaloja, jotka ovat näkemisen arvoisia, sekä monia mukavia kuppiloita ja pieniä liikkeitä. Seuraava kuva havainnollistaa Hannoverin vanhankaupungin perusilmettä.
Vanhaakaupunkia koluttuamme ja vielä eräässä pubissa lämmiteltyämme palasimme jalkaisin rautatieasemalle, josta Amsterdamista lähtenyt yöjuna Jan Kiepura jatkoi kohti Puolaa kello 02:38. Alun perin olisin halunnut viettää Hannoverissa yön, mutta jouduin turvautumaan yöjunaan, koska kaikki seuraavan päivän Berliini-Poznan-junat olivat loppuunmyytyjä. En hoksannut hankkia lippuja tarpeeksi aikaisin, koska en ymmärtänyt Puolan itsenäisyyspäivän suoman pitkän viikonlopun tarkoittavan ruuhkaa paitsi Puolan sisäisessä myös Puolaan suuntautuvassa liikenteessä.
Yöjunassa minulla kävi kerrassaan erinomainen tuuri: sain viettää koko matkan yksin kuuden hengen makuuhytissä, vaikka konduktööri kovasti vakuutti, että toinenkin matkustaja on tulossa samaan hyttiin. Yksin uinuessa oli mukava muistella iltavisiittiä Hannoveriin, kaupunkiin, josta – paikallisen sanonnan mukaan – kukaan ei tiedä mitään mutta josta tulee puheenaihe, kun sinne menee.
Panun matkat 