Päivän muisto 26.7.

Neljä vuotta sitten heräsin jurtassa jossakin Mongolian aroilla. Takana oli ensimmäinen jurttayö, ja uni oli maittanut hyvin. Aamiaisen jälkeen minä ja matkakaverini hyppäsimme kuskimme jeepin kyytiin ja aloitimme yhdeksän päivän mittaisen Gobin-kiertueemme toisen päivän.

Lähestulkoon tiettömässä Gobissa meno oli aika pomppivaa. Koska turvavöitä ei ollut, hypähtelimme me matkustajat takapenkillä silloin tällöin rajustikin. Onneksi jeepin katto ja sivuseinät olivat pehmustetut, joten vältyimme kolhuilta.

Mongolian jylhässä tyhjyydessä riitti ihmeteltävää, ja maisemat tarjoilivat yllättävinkin erilaista maastoa korkeuseroineen. Silloin tällöin vastaan tuli lampaiden, vuohien tai hevosten laumoja, jotka antoivat kuuliaisesti tietä töötin käskystä. Kameleitakin näkyi. Maisemien lisäksi eksoottista matkatunnelmaa loi kuskin soittama mongolialainen popmusiikki. Ehkä parhainten mieleeni jäi mongoliaa englanninkieliseen kertosäkeeseen yhdistänyt Lonely night.

Gobin-kierroksemme toinen päivä oli varattu pelkkään ajoon, mutta saimme pysäyttää kuskin aina halutessamme. Muutaman kerran huomasimmekin jotakin kiinnostavaa, ja sitten tosiaan pysähdyttiin.

Ensin tuli vastaan erilaisia temppelinraunioita, jotka ovat peräisin Stalinin aikana suoritetuista tuhotöistä; Mongolia oli pitkään Neuvostoliiton satelliitti. Tarkempia tietoja – saatikka koordinaatteja – en näistä ymmärrettävästi osaa antaa. Joudunkin toteamaan kuluneesti, että kuvahan onneksi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Fossiililöytöjäkin tuli tehtyä, mutta päivän jymy-yllätys antoi odottaa itseään iltapäivään.

Yhtäkkiä nimittäin osuimme keskelle pientä mongolialaista festivaalia. Päätimme jalkautua joukkoon. Asioista oli vaikea ottaa selvää ilman kielitaitoa, eikä tulkkimmekaan paljoa tapahtumasta tiennyt. Painiottelun seuraaminen oli kuitenkin helppoa puuhaa kielimuurista huolimatta.

Ylipäätään oli kiinnostavaa katsella, mitä ihmiset olivat kokoontuneet puuhaamaan keskelle ei-mitään. Erikoista puolestaan oli se, ettei kukaan tuntunut kiinnittävän kahteen satunnaiseen matkailijaan huomiota. Vuorovaikutuksessa aloite oli siis täysin meillä, mutta päätimme antaa ihmisten olla rauhassa ja tyydyimme kyselemään asioista tulkiltamme.

Festivaalilta lähdettyämme loppupäivä kuluikin sitten ajossa. Kuskimme hieman eksyi ja myöhästyi aikataulusta. Hän teki ihmeellisiä käännöksiä ja pysähteli kysymään tietä jurtista. Myönnän, että alkoi hieman huolestuttaa. Mielessä käväisi myös pieni syyllisyydentunne: olisiko näin käynyt ilman festivaalipysähdystämme? Lopulta kuitenkin selvisimme onnellisesti perille majapaikkaamme, juuri ja juuri ennen pimeän tuloa.

Majapaikkahan tarkoitti tietenkin pientä jurttaleiriä. Tämänkertaisessa paikalla oli myös pari muuta turistia. Jotakin pakollista läppää tuli heidän kanssaan heitettyä, mutta pitkän päivän jäljiltä vuorovaikutus ei oikein jaksanut innostaa. Paikan erikoisuutena mieleen jäivät ulkona liikkuneet pienet, hyppivät hiiret. Illan komeimman näyn puolestaan tarjosi jossakin kaukana horisontissa riehunut ukkosmyrsky. Tuntui huikealta, kun sateesta eikä ukkosen jyrähdyksistä ollut tietoakaan, mutta taivas salamoi.

Posted by:Panu / Panun matkat

Puolassa asunut ja Trans-Siperian junaillut Panu intoilee Itä-Euroopasta ja lämpenee vähemmän tunnetuille matkakohteille. Matkalla tärkeitä ovat elämykset ja kokemukset: kosketukset paikalliseen kulttuuriin, tapahtumat, nähtävyydet ja hyvät näköalat. Pienen tytön isänä Panu arvostaa myös lähimatkailua ja tasokasta majoitusta.

Vastaa