Puolalaisella joulutorilla

On joulukuu 2010 Poznanissa. Istun raitiovaunussa matkalla keskustaan muutaman päivän tauon jälkeen. Kotilähiössäni maisemat näyttävät muuttumattomilta, mutta keskustaa lähestyttäessä alan bongailla koristeellisia jouluvaloja siellä, täällä ja tuolla. Tuntuu hyvältä, olen aina pitänyt joulusta. Ja maassa on sankka kerros valkoista, vaikkakin harmaasävytteistä lunta. ”En olisi uskonut, että Puolassa saadaan valkoinen joulu”, ajattelen.

Ajan ratikalla niin keskustaan kuin pääsen. Tunnen, että on kiire, vaikkei ole, onhan lauantai. Haluan vain päästä nopeasti vanhankaupungin aukiolle; en malttaisi enää odottaa vasta-avatun joulutorin näkemistä.

Tallatessani ratikkapysäkiltä aukiolle odotukseni lunastetaan. Katseeni kiinnittyy puisiin kojuihin, jotka reunustavat kolmea neljästä aukion sivusta. Tunnen hyvän oloni vahvistuvan: ensimmäistä kertaa elämässäni pääsen kokemaan aidot eurooppalaiset joulumarkkinat.

Ihmisiä riittää. Puheensorina on huumaava, ja joka toisella vastaantulijalla näyttää olevan käsissään joko kuppi lämmintä viiniä tai lautasellinen ruokaa. En halua jäädä pekkaa pahemmaksi. Aksenttipuolallani tilaan kupin höyryävää viiniä, grzane winoa, lämmitettyä ja maustettua punaviiniä. Juoma ei ole niin makeaa kuin glögi, mutta ei tarvitsekaan. Tämä sopii mainiosti myös ruoan kanssa nautittavaksi.

Kuppi kädessäni tutkin ruokakojujen tarjontaa. Ja jo on valikoimassa varaa! Makkaraa, bigos-pataa, leipää, grillattuja lihavartaita, vain muutamia mainitakseni.

Harkinnan jälkeen tilaan lihavartaan, szaszłykin. Myyjä tunnistaa minut ulkomaalaiseksi ja kieltäytyy puhumasta puolaa. Mutta minähän puhun puolaa, koska osaan. Viis siitä, että vastaukset tulevat englanniksi. Viestini menee perille, ja pian istun lämpimän annoksen kanssa jääkylmälle penkille. Ruokaa on valtavasti, mutta liha on juuri sopivan mureaa ja pehmeää. Jouluna ylensyönti on sallittu.

Aterian jälkeen on hyvä tutustua joulutorin tarjontaan. Myynnissä on monenmoista karkkia, kapustaa ja koristetta. Kotimaahan olisi kiva viedä jouluyllätyksenä vaikka mitä, mutta tilaa matkalaukussa on rajoitetusti. Valitettavasti. Katselen kaikkea ja kuljen edestakaisin kojujen välillä, mutta en osaa päättää, mitä ostaisin. Tavarat näyttäytyvät yhtä aikaa hyödyllisinä ja tarpeettomina.

Kojujen ohella joulutorilla on muovisia tai lasisia ”jääveistoksia” sekä joulun kristillisyydestä muistuttavaa taidetta. Molempiin tutustun mielenkiinnolla. Veistokset on valaistu erivärisin valoin, ja kristillisiä symboleja näkyy siellä täällä. Menen sisään tallia esittävään kojuun, jossa on hienoilla nukeilla ja lavasteilla kuvattu itämaiden tietäjien vierailu Jeesus-lapsen luona. Näky on vaikuttava.

Ennen lähtöäni illanviettoon suuntaan katseeni valossa kylpevään ja joulukoristeiden takana komeilevaan kaupungintaloon, Ratusziin. Muistan hetken, jolloin näin kaupungintalon ensimmäistä kertaa. Silloinkin oli talvi, helmikuu, ja rakennus näytti taianomaiselta keskellä lumista maisemaa. Melkein vuosi ensitapaamisemme jälkeen tuo magiikka ei ole kadonnut minnekään: kaupungintalo pysäyttää edelleen kauneudellaan. Parempaa ympäristöä joulumarkkinoille on vaikea toivoa.