Retkipäivä Herttoniemen näköalakalliolla

Tänään vietettiin kansallista retkipäivää, jonka järjestelyt siirtyivät Suomen partiolaisilta Retkipaikka.fi-sivustolle. Ensimmäistä uutta retkipäivää emännöi Kaukokaipuu-blogin Marinella, joka bloggaa myös Retkipaikassa. Marinella lanseerasi viime vuonna #Suomiretki-tempauksen sosiaaliseen mediaan. Suomi-retkestä on kehkeytymässä ainutlaatuinen kokoelma kotimaan kuvia, ja tunnisteella on jaettu jo yli 7000 kuvaa. Marinella pyysi Suomi-retkeilyssä kunnostautuneita bloggaajakollegoitaan mukaan retkipäivään. Minä olin yksi heistä ja päätin suunnata Helsingin…

Lue lisää

Kun syksy on parhaimmillaan 3

Kirjoitin viime syksynä kaksiosaisen postaussarjan Kun syksy on parhaimmillaan, jossa esittelin silloin upouudella Lumia 1020:lla tallentamaani syksyn väriloistoa. Nyt päätin jatkaa tuota sarjaa, sillä tänään oli mielestäni kuluvan syksyn toistaiseksi hienoin päivä.

Lue lisää

Ravintolapäivänä italialaisia herkkuja Herttoniemessä

Eilen osallistuin elämäni toisen kerran Ravintolapäivään. Neljästi vuodessa järjestettävä ruokafestivaali ei jättänyt nälkäiseksi, vaikka vastoin ennakkokaavailujani kävin ainoastaan yhdessä ravintolassa. Helsingin Herttoniemeen pulpahtanut italialainen keittiö hemmotteli perhettäni kolmen ruokalajin menulla.

Lue lisää