Yhteistyössä Visit Turku

Vuosi sitten vierailin Turun ruokamessuilla kutsuttuna bloggaajana. Otin oman hetkeni julkisuudessa osallistumalla bloggaajien kokkisotaan eli Bloggisotaan, jossa laitoin ruokaa yleisön edessä kameroiden käydessä. Ennen julkisuusannostani ehdin tavata myös oikeita julkkiksia, kun Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkönä toimiva Jenni Haukio ja juuri keittokirjan julkaissut Lauri Tähkä vierailivat bloggaajien tervetuloaamiaisella.

Lauri Tähkä kertoi harrastavansa valokuvausta niin innokkaasti, että on ottanut itse suurimman osan keittokirjansa kuvista.

Julkkiskohtaamiset ovat herkkiä hetkiä. Mielikuvat joko murtuvat tai vahvistuvat hetkessä. Omat hatarat ennakkokäsitykseni Lauri Tähkästä muuttuivat tämän aamiaistapaamisen seurauksena jokseenkin neutraaleista positiivisiksi. Mielestäni fiksu julkkis tiedostaa, että heidän kohtaamisensa tuntuu taviksista ja faneista jännittävältä. Siksi hän osaa ottaa asian huomioon käytöksessään olemalla läsnä tilanteessa. Tällaista pelisilmää tuntui Tähkältä löytyvän, ja siksi tapaamista kelpaa muistella vielä vuoden päästä.

Tähkä jätti siis itsestään vastaanottavaisen ja faneistaan välittävän kuvan. Hän omistautui meille hetkeksi ja muun muassa alkoi seurata minua Instagramissa. Pienet jutut ratkaisevat, millainen fiilis julkkisen live-tapaamisesta jää. Esimerkiksi Archie Gone Lebabonin Inka kertoi hiljattain kohtaamisestaan Matkapassin ex-juontajan Ian Wrightin kanssa. Inka kuvaili Wrightin keskittyneen lyhyen tapaamisen aikana lähes kaikkeen muuhun paitsi läsnäoloon, eli tapaaminen kuulostaa täydelliseltä vastakohdalta hetkelleni Tähkän kanssa. Tunsin muuten pettymystä Inkan kirjoituksen jälkeen, sillä Ian Wright oli ensimmäinen matkailuidolini. Käsitykseni hänestä oli ollut positiivinen näihin päiviin saakka.

Ja ettei tärkein unohtuisi, muistokseni Tähkän kohtaamisesta jäi hänen kirjoittamansa ja kuvittamansa keittokirja nimmarilla varustettuna. Olin yllättänyt kuullessani, että Tähkä on koulutukseltaan kokki. Tavallaan kirja siis palauttaa ruoasta musiikkiin matkanneen Tähkän juurilleen.

Vuoden jälkeen on aika lähettää Tähkälle kirjan nimeä mukaillen terveisiä, että hellannupit ovat olleet meillä kaakossa. Kirjasta on ollut minulle oikeasti hyötyä – siinä on hyviä reseptejä arkeen. Kokeilkaa vaikka makaronilaatikkoa, jossa munamaito korvataan turkkilaisella jogurtilla!

Yhteistyössä Visit Turku, Turun ruoka- ja viinimessut sekä Turun kaupunki. Vierailin kutsuttuna bloggaajana ruokamessuilla lokakuussa 2015.

Posted by:Panu / Panun matkat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.