Tallinnan Energian oivalluskeskus sijaitsee lähellä satamaa, Kalamajan laitamilla Linnahallin naapurissa. Historialliseen sähkölaitokseen rakennettu heurekamainen tiedekeskus ei juuri erotu katukuvasta, koska vanhan voimalarakennuksen julkisivu on suojeltu. Sisäänkäynnin vierestä sentään löytyy keskuksen kyltti.

Uusi nähtävyys – Energian oivalluskeskus on Tallinnan oma Heureka
Toimintansa Oivalluskeskus aloitti viime kesänä, ja paikka lukeutuu Tallinnan uusimpiin nähtävyyksiin. Kävin kokeilemassa keskusta perjantaina PING Helsingin Tallinna-ohjelman puitteissa. Näyttelyssä pääsi testaamaan luonnonilmiöitä eri aisteilla. Lisäksi esillä oli muun muassa sähkö- ja avaruustekniikkaa. Päänähtävyytenä komeili valtava Faradayn häkki, jonka sisällä Teslan muuntajat tuottavat salamia vierailijoiden nähtäväksi.

Faradayn häkissä nähtävään salamanäytökseen huipentuu uusin videobloggaukseni. Selvitän myös muun muassa, miten piirrokset muutetaan musiikiksi ja miltä tuntuu nousta avaruuteen raketin kyydissä. Entä minkä vanhan rakkauteni muistan vuosien unohduksen jälkeen?
Osallistuin 27.3.2015 PING Helsinkiin sisällöntuottajana. Vierailuni Oivalluskeskukseen kuului tapahtuman Tallinna-ohjelmaan, jonka tuotti Pieni Ideapuoti ja tarjosi Visit Tallinn.
Energian oivalluskeskuksen kotisivut >>

Mä kävin tuolla ekaa kertaa viime kuussa ja tykkäsin. Ei ollut niin hyvä kuin kotoinen Heureka, mutta parempi kuin aikaisemmin Tallinnassa ollut AHHAA-tiedekeskus.
Heureka on monipuolisempi ja isompi. Mun mielestä tää oli aika selvästi lapsille suunnattu. Tosin olihan tuolla muutamia mielenkiintoisia juttuja, joista tykkäsin, kuten videollakin näkyy.
Mä oli oikeastaan yllättynyt siitä, miten hyvin toi sopi aikuisillekin. Meillä ei ollut lapsia mukana ja silti saatiin paikasta aika paljon hupia. Se AHHAA-keskus taas oli aika lasten mesta.
Onhan tuo totta. Voi olla, että yksivuotiaan isänä ajatukseni hakeutuvat enemmän lapsille sopivuutta painottavaan suuntaan kuin on tarpeen…
Olipa hyvä postaus! Mulle tämä meni jotenkin ohi, vaikka paikalla olinkin! Kiva että teit myös hyvän videon!
Kiitos Veera! Mukava kuulla. Ja tällä omalla tyylilläni aion tuottaa videoita jatkossakin. Palaute kannustaa jatkamaan yhden miehen videoproduktioita. 🙂
Tää on ollu mun listalla jo pitkään, sillä jostain syystä tuo paikka tulee jatkuvasti vastaan ja pikkuhiljaa kiinnostus vierailla siellä on kasvanut. Kiva, että se oli teillä ohjelmassa Tallinnassa. 🙂
Kannattaa mennä siinä tapauksessa kokeilemaan!