Nimen tarkastaminen listalta, henkilöllisyystodistuksen näyttö ja turvatarkastus kuin lentokentällä. Erikoislupa kameroille ja rajoitettu kuvausoikeus. Liikkuminen vain oppaan seurassa. USA:n suurlähetystöön ei niin vain marssita vierailulle, mutta viime maanantaina sain kunnian tutustua lähetystön ylpeyteen, vuonna 2013 avattuun innovaatiokeskukseen (Innovation Center) parinkymmenen suomalaisen matkabloggaajan seurassa. Vierailun takana olivat Yhdysvaltain suuret ystävät, 50 State Puzzle -blogia pitävät Ulla ja Kirsi, joita kiitän järjestelyistä ja inspiraatiosta. Näytitte, että me matkabloggaajat voimme järjestää muutakin ohjelmaa toisillemme kuin vapaamuotoisia tapaamisia.

Matkabloggaajien ilta USA:n suurlähetystössä

Sopivasti vierailumme alla Helsingin Sanomat julkaisi erinomaisen artikkelin Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläästä Bruce Oreckista. Jutussa suurlähetystön saneerausta ja uutta innovaatiokeskusta kuvailtiin ”mielettömäksi sankariteoksi” ja ”Oreckin perinnöksi”. Suomelle askelohjelman uuteen nousuun laatinutta suurlähettilästä emme valitettavasti päässeet tapaamaan, mutta innovaatiokeskuksessa riitti ihmeteltävää itsessäänkin.

Vierailun aloitimme amerikkalaisilla herkuilla ja seurustelulla. Sitten tutustuimme innovaatiokeskukseen kierroksella, jonka aikana talon huippumodernia tekniikkaa ja ekologisuutta rinta rinnan kuljettavat rakennusratkaisut tulivat tutuiksi. Neuvotteluhuoneita koristivat futuristiset, jopa diskomaiset valaisimet, jotka saivat mielikuvituksen laukkaamaan maapallon ulkopuolelle. Seuraavat kuvat voit klikata auki galleriaksi, jolloin näet myös kuvatekstit.

Modernit mutta ekologiset ratkaisut eivät rajoittuneet vain valaisimiin, jotka ovat pelkästään led- ja oled-lamppuja. Koneen valmistamat hissit ovat maailman ekotehokkaimmat, ja talon ikkunat on päällystetty nanokalvolla, joka torjuu 60 prosenttia lämpösäteilystä ja kaiken uv-säteilyn. Lisäksi talo nostaa vesipistein kunniaan suomalaisen hanaveden. Pisteellä voi täyttää oman vesipullon katsellen laskurista, kuinka monta turhaa vesipulloa ratkaisu on jo säästänyt.

Yleisilmeeltään runsaasti puupintoja hyödyntävä innovaatiokeskus tuntui pohjoismaisen simppeliltä ripauksella amerikkalaista runsautta. Pään mentyä pyörälle kaikista teknisistä ihmeistä palasimme tarjoilujen ääreen kuuntelemaan illan puhujia. Esitykset avasi Helsingin yliopiston Tiiu Särkijärvi, joka kertoi fanifiktiosta.

Itselleni fanifiktio oli – kirjallisuuden ja viestinnän ammattilaisena – entuudestaan tuttua, mutta monelle aihe lienee tuntematon. Lyhyesti fanifiktio tarkoittaa suosittujen tv-sarjojen, elokuvien ja sarjakuvien pohjalta keksittyjä tarinoita, joita tekevät tavalliset tallaajat. Ja itse asiassa fanifiktion kohteeksi voi päästä myös tosielämän henkilöitä. Tästä puhui toinen vieraamme, The 69 Eyesin Jyrki69, josta on tullut fanifiktion kohde.

Fanifiktio, bloggaaminen ja USA eivät ehkä äkkiseltään kuulosta kovin yhteensopivilta aiheilta, mutta esitykset soveltuivat illan teemaan ongelmitta. Särkijärvi esitti – osittain humoristisesti – että myös me bloggaajat voimme päästä fanifiktion kohteiksi, ja Jyrki69 kertoi käytännön esimerkkejä kokemuksistaan paitsi fanifiktion kohteena olosta myös kohtaamisistaan fanien kanssa sekä nettivuorovaikutuksesta bändin ja yleisön välillä. Jälkimmäinen aihe antoi hyvää vertailupohjaa meille bloggaajille, koska mekin olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa teidän lukijoiden kanssa. Mittakaavaero suositun bändin ja perusblogin välillä on toki huikea. Lisäksi Jyrki puhui myös keikkamatkailusta Yhdysvalloissa, mikä tietysti kiinnosti meitä matkailuintoilijoita.

Jyrki69-The-69-Eyes
Jyrki 69 poseeraa. Taustalla Metallia matkassa -blogin Anne.

Jyrki lupasi ennen esitystä hyvät naurut, ja ne myös saimme, sillä niin erikoisia olivat monet hänen kokemuksensa fanien kohtaamisesta. Milloin kuvitellaan, että hän kuljeskelee jatkuvasti hautausmailla, milloin Wikipediaan ilmestyy keksittyjä juttuja ja milloin fani syöksyy hänen eteensä vampyyrihampain varustettuna. Huh, tuskin nauttisin itse vastaavasta fanituksesta!

Illan päätteeksi Kohtaamistoimisto Innastuksen Inna-Pirjeta Lahti kertoi vielä matkabloggaamisen viimeisistä tuulista. Tämä vuosihan on ollut paitsi matkablogien läpimurtovuosi Suomessa myös meidän bloggaajien keskinäisen verkostoitumisen vuosi. Ja ensi vuonna meininki jatkuu vähintään yhtä hyvänä. Huikeita juttuja on luvassa niin minulle kuin monelle muullekin bloggaajalle!

Posted by:Panu / Panun matkat

15 replies on “Matkabloggaajien ilta USA:n suurlähetystössä

  1. Aika kaukana on vielä varmaan fanifiktion kirjoittaminen matkabloggaajista, mutta jossain muoti/lifestyleblogien puolella en yhtään ihmettelisi vaikka sellaista jo tapahtuisi.. 😀 Oli kyllä oikein hauska ilta! Mieluusti olisi jäänyt taas pidemmäksikin aikaa pulisemaan kaikkien kanssa!

  2. On kyllä ollut melkoinen muutoksen vuosi tämä 2014 meille matkabloggaajille! Tuntuu, että asiat ovat muuttuneet hirmuisella vauhdilla. Harmi, etten tullut paikalle maanantaina, mutta eipä sitä väsyneenä olisi kauhean sosiaalinen fiilis ollut. Mielenkiinnolla mennään vuoteen 2015 :).

  3. Tosi hyvä postaus Panu! Kiitos tästä raportista. Tulipa mukava fiilis. Kiva, että tulit tilaisuuteen 🙂

  4. Hieno postaus hauskasta illasta! Aika riensi taas vaan niin nopeasti, että mieluusti olisi enemmänkin vielä vaihtanut kuulumisia kaikkien kanssa. Lisää näitä 🙂

  5. Hyvä, että ainakin joku kirjoitti tästä näin perusteellisesti. Lienee ok, että linkkaan tämän kommenttina minunkin juttuuni samasta illasta, jos joku olisi kiinnostunut lähetystöstä tarkemmin – oman juttuni kun kirjoitin kuitenkin tuleva USA:n matkamme etualalla.

  6. Olipa kyllä kiva ilta, ja pakko kyllä Panu nostaa sulle vähän hattua että jaksat kulkea meidän tyttösten kanssa tapahtumasta toiseen! 🙂

Vastaa käyttäjälle Panu / Panun matkat Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.