Seikkailu Budapestissa – ja MM-finaali paikallisessa musiikkistudiossa

Jalkapallon MM-kisat Brasiliassa huipentuvat tänään finaaliin Saksa-Argentiina. Ottelun aion seurata kotisohvaltani toisin kuin edellisten kisojen aikaan, jolloin lähdin Puolan-opiskelijavaihtoni päätteeksi kuukaudeksi tien päälle Keski- ja Itä-Eurooppaan.

Espanja-Hollanti-finaalin alla olin matkustanut vaimoni kanssa Gdanskista Poznanin ja Krakovan kautta Budapestiin, jossa yövyimme kaksi yötä paikallisen kaverini luona. Budapestissa vanhoja tuttuja asui enemmänkin, ja toisen kaverini seurassa päädyimme seuraamaan MM-finaalia erään paikallisen bändin studioon. Ennen kuin vilkaistaan, miltä tuossa studiossa näytti, muistellaan hieman silloisia reissutunnelmia.

Finaalia edeltävänä päivänä matkustimme Krakovasta Budapestiin Eurolinesin modernilla bussilla. Matkaa taitettiin noin seitsemän tuntia Puolan, Slovakian ja Unkarin vuoristoisella maaseudulla. Mieleeni jäivät hienot, vehreät maisemat sekä se, että Slovakiassa rajavartijat poistivat bussista miehen, joka tulkintani mukaan kantoi mukanaan huumeita.

Budapestiin saavuimme illan jo hämärtyessä. Meitä vastassa oli kaverini Szilvi, johon olin tutustunut keväällä Puolan Erasmus-opiskelijoiden yhteisellä leirillä. Tuolloin me vaihtarit saimme kuulla Puolan keskiaikaisesta historiasta sekä harjoitella keskiaikaisia taistelutaitoja, tansseja ja käsitöitä. Leiri oli ehdottomasti vaihtoaikani kohokohtia, ja joskus vielä palaan sen tunnelmiin tarkemmin täällä blogissa.

Szilvi oli couchsurfing-aktiivi, ja hän majoitti meidät yhdessä kahden muun sohvasurffaajan kanssa. Nämä nuoret saksalaiset naiset olivat vasta täysi-ikäistyneet, ja heidän menojalkansa vipatti kovaa. Szilvin asunnolle päästessämme käynnissä olivatkin kotibileet – ja eipä siinä muuta kuin meininkiin mukaan. Aiemmista kokemuksistani jo tiesin, että unkarilaisilla ja suomalaisilla synkkaa keskimäärin hyvin; on kuin meitä yhdistäisi jokin muukin kuin etäinen kielisukulaisuus. Hämmästyttävää oli myös kuulla toistuvasti, kuinka paljon Unkarin kouluissa opiskellaan Suomen kulttuuria. Esimerkiksi Kalevalan lukeminen on bileisiin osallistuneiden mukaan täysin tavallista (!).

Jatkoille lähdimme rähjäisessä kerrostalossa sijainneeseen yökerhoon, joka levittäytyi useampaan kerrokseen. Eri kerroksissa soitettiin erityyppistä musiikkia, ja juhlijoita riitti. Paikan varsinainen valtti oli kuitenkin kattoterassi, jossa istuskeli mielellään heinäkuisen yön lämmössä. Jälkikäteen harmittaa, ettei minulla ole paikasta kuvia. Neljä vuotta sitten en vielä omistanut kamerakännykkää ja kamerani jätin turvallisuussyistä asunnolle. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä tempauduimme vielä melkoiseen menoon Budapestin yössä – saksalaiset sohvasurffarit nimittäin katosivat jossakin vaiheessa omille teilleen, ja jouduimme hakemaan heitä niin yökerhosta kuin sen läheisiltä kaduiltakin. Kokemus antoi kosketuksen Budapestin rujoon puoleen. Olimme jossakin keskustan ulkopuolella, ja rähjäisiä rakennuksia, kodittomia ja laitapuolen kulkijoita riitti. Mitään ei onneksi tapahtunut, ja sohvasurffaajatkin löytyivät lopulta, mutta ilta venähti aamuyön puolelle.

Seuraavana päivänä suuntasimme Szilvin johdolla pienelle nähtävyyskierrokselle. Meille suurin osa paikoista oli vanhan kertausta, sillä olimme viettäneet neljä päivää kaupungissa kaksi vuotta aiemmin. Uutena kokemuksena tutustuimme nähtävyyteen ”Kengät Tonavan rannalla”, joka on muistomerkki Bupapestissa vuosina 1944–1945 kuolleille juutalaisille. Noina vuosina juutalaisia kerättiin teloitettavaksi rannalle. Heidän täytyi ottaa kenkänsä jalasta, minkä jälkeen heidät ammuttiin niin, että ruumiit putosivat suoraan Tonavaan. Muistomerkin loivat kuvanveistäjä Gyula Pauer ja hänen ystävänsä Can Togay vuonna 2005. Se koostuu 60 parista kenkiä, jotka on aseteltu riviin Tonavan varrelle ja jotka vastaavat malliltaan 40-luvulla käytettyjä jalkineita.

Kokemuksena ”Kengät Tonavan rannalla” herättää ajattelemaan sitä, kuinka paljon tiedämme holokaustista nykyään mutta kuinka vähän tapahtumista tavallinen kansa tiesi sodan aikaan. Kun näkyvillä on vain kengät, herää miettimään, miten ihmiset katosivat kuljetuksissa ja kuolivat teloituksissa ilman, että totuutta välttämättä tiedettiin.

”Kenkiä Tonavan rannalla” seurasivat ruokamarkkinat ja Budapestin lukuisat monumentaaliset rakennukset ja patsaat.

Nähtävyyskierrokselta erkanimme ensin Gellertin kylpylään, jonne emme kuitenkaan jaksaneet jäädä jonottamaan, vaan tapasimme toisen ystäväni Arpadin hieman suunniteltua aiemmin. Arpadiin olin tutustunut AEGEE-opiskelijajärjestön kesätapahtumassa (kesäyliopistossa) Krakovassa vuonna 2008. Arpadin kanssa emme enää katselleet nähtävyyksiä, vaan annoimme hänen johdattaa meidät hyvän ruoan ja juoman äärelle, minkä jälkeen suuntasimme illaksi hänen muusikkoystäviensä studiolle katsomaan MM-finaalia.

Studiossa tunnelma oli hyväntuulinen, katsoimme leppoisasti finaalia tv:stä ja juttelimme niitä näitä. Meno tarjosi tervetullutta vastapainoa rankalle edellisillalle ja tuli tarpeeseen, sillä seuraavana päivänä matka jatkui jo Belgradiin. Tuosta etapista kertoo aiempi postaukseni Lämmin ja letkeä Belgradin yö.