Maalaus Mongoliasta

Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa kontrastit hämmästyttävät. Kaupungin sydämenä sykkii siistiksi siloteltu Sühbaatar-aukio, ja muutama uusi lasitorni vihjaa vienosti modernisoitumisesta. Heti aukiolta poistuttaessa rakennuskanta kuitenkin muuttuu enemmän tai vähemmän rähjäisiksi neuvostokolosseiksi.

Maalaus Mongoliasta
Ulan Batorin näyttävin nähtävyys on parlamenttitalo.
Maalaus Mongoliasta
Rakennuksen sisäpihalta löytää tietysti jurtan. Turisteilla ei sinne valitettavasti ole pääsyä.
Maalaus Mongoliasta
Kuvassa vielä keskeneräinen torni on nykyään hotelli- ja toimistorakennus.
Maalaus Mongoliasta
Nämä rakennukset edustavat Ulan Batorin sosialistisen arkkitehtuurin komeampaa puolta.

Aurinkoisena kesäiltana 2009 minä ja suomalainen matkakaverini liikuimme noiden kulmikkaiden betonirakennusten keskellä ja etsimme pääpostitoimistoa. Kun oikeat koordinaatit olivat löytyneet, kuului jostakin sivultamme huuto ja rivakoita askelia. Pian edessämme seisoi Niken vihreään hihattomaan paitaan pukeutunut, arviolta 14–16-vuotias mongolialaispoika.

”Hei kaverit, myyn perheeni tekemiä maalauksia! Haluatteko katsoa?” hän huikkasi reippaasti englanniksi. Koska poika antoi asiallisen ensivaikutelman, päätimme antaa hänelle mahdollisuuden.

Hän kiskaisi esiin kokoelman muoviin suojattuja, noin A3-kokoisia maalauksia, joita katselimme kiinnostuneina. Poika kertoi maalausten olevan täysin hänen perheensä käsialaa. Hän mainitsi myös itse osallistuvansa työskentelyyn. Mielessä käväisi erinäisiä epäilyksiä, mutta koska kaikki maalaukset olivat keskenään erilaisia eivätkä missään tapauksessa printtejä, päätin uskoa poikaa. Ilmaisin kiinnostukseni muutamaan maalaukseen ja kysyin hintaa.

Maalaus Mongoliasta
Ulan Batorin pääposti.

”30 dollaria kappaleelta!” poika huudahti. Pöyristyimme. Hinta oli aivan liian kova Mongolian hintatason huomioiden – ja muutenkin. Tein vastatarjouksen, 15 dollaria, joka sekin saattoi olla paikallisen hintatason huomioiden liikaa, mutta tuntui minusta sopivalta.

Pojalle tarjous ei kelvannut lainkaan, ja hän alkoi jankata 30 dollarista. Päätimme jättää kaupanteon sikseen ja kiirehdimme loppumatkan postitoimistoon – vain huomataksemme, että poika seurasi meitä sisälle saakka. Jankkaaminen jatkui, mutta lopulta hän luovutti. Ehkä muiden ihmisten ja vartijoiden läsnäolo auttoi asiaan.

Laitoimme kortit matkaan, ja samalla ostin muistoksi toimiston mainostaman kokoelman erikoismerkkejä, muistaakseni viiden dollarin hintaan. Merkit kuvaavat 1900-luvun historian kymmentä tärkeintä tapahtumaa.

Mongolia postimerkit

Ostos kohotti mielialaani, mutta kun poistuimme postista, niin… Arvatkaapa mitä? Sama poika odotti meitä heti ovien ulkopuolella ja jatkoi maalausten tyrkyttämistä. Emme kuitenkaan olleet enää kiinnostuneita, vaikka hintakin alkoi jo laskea. Jankkaus oli yksinkertaisesti käynyt niin hermoillemme, että halusimme vain eroon tilanteesta. Lopulta kahden pitkän miehen isot askeleet saivat pojan luovuttamaan, ja pääsimme jatkamaan iltaa rauhassa.

Maalaukset jäivät kuitenkin pyörimään mieleeni. Olin pitänyt niistä ja mielelläni olisin tukenut pojan perhettä ostamalla yhden. Päätinkin, että seuraavana päivänä palaisin samoille tienoille, joilla kohtasimme pojan.

Näin myös tapahtui. Yhytin pojan ja ostin kuvan maalauksen 15 dollarin hintaan, jota siis pidin sopivana. Kaupankäynti sujui nyt paljon helpommin. Poikakin oli tainnut miettiä käytöstään ja sopivaa hintaa, sillä hän hyväksyi tarjoamani hinnan heti. En osaa sanoa, oliko hinta kohdillaan, mutta tulin kaupoista tavattoman tyytyväiseksi. Sain uniikin matkamuiston ja toivon, että 15 dollariani menivät tarpeeseen.

Maalaus Mongoliasta
Kotona kehystin maalauksen ja ripustin sen seinälle. Toisinaan mietin, mitä maalauksen myyneelle pojalle mahtaa kuulua.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagram-matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa vetovastuussa ovat Destination Unknownin SatuKaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimellä lepanu.