Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa kontrastit hämmästyttävät. Kaupungin sydämenä sykkii siistiksi siloteltu Sühbaatar-aukio, ja muutama uusi lasitorni vihjaa vienosti modernisoitumisesta. Heti aukiolta poistuttaessa rakennuskanta kuitenkin muuttuu enemmän tai vähemmän rähjäisiksi neuvostokolosseiksi.
Aurinkoisena kesäiltana 2009 minä ja suomalainen matkakaverini liikuimme noiden kulmikkaiden betonirakennusten keskellä ja etsimme pääpostitoimistoa. Kun oikeat koordinaatit olivat löytyneet, kuului jostakin sivultamme huuto ja rivakoita askelia. Pian edessämme seisoi Niken vihreään hihattomaan paitaan pukeutunut, arviolta 14–16-vuotias mongolialaispoika.
”Hei kaverit, myyn perheeni tekemiä maalauksia! Haluatteko katsoa?” hän huikkasi reippaasti englanniksi. Koska poika antoi asiallisen ensivaikutelman, päätimme antaa hänelle mahdollisuuden.
Hän kiskaisi esiin kokoelman muoviin suojattuja, noin A3-kokoisia maalauksia, joita katselimme kiinnostuneina. Poika kertoi maalausten olevan täysin hänen perheensä käsialaa. Hän mainitsi myös itse osallistuvansa työskentelyyn. Mielessä käväisi erinäisiä epäilyksiä, mutta koska kaikki maalaukset olivat keskenään erilaisia eivätkä missään tapauksessa printtejä, päätin uskoa poikaa. Ilmaisin kiinnostukseni muutamaan maalaukseen ja kysyin hintaa.
”30 dollaria kappaleelta!” poika huudahti. Pöyristyimme. Hinta oli aivan liian kova Mongolian hintatason huomioiden – ja muutenkin. Tein vastatarjouksen, 15 dollaria, joka sekin saattoi olla paikallisen hintatason huomioiden liikaa, mutta tuntui minusta sopivalta.
Pojalle tarjous ei kelvannut lainkaan, ja hän alkoi jankata 30 dollarista. Päätimme jättää kaupanteon sikseen ja kiirehdimme loppumatkan postitoimistoon – vain huomataksemme, että poika seurasi meitä sisälle saakka. Jankkaaminen jatkui, mutta lopulta hän luovutti. Ehkä muiden ihmisten ja vartijoiden läsnäolo auttoi asiaan.
Laitoimme kortit matkaan, ja samalla ostin muistoksi toimiston mainostaman kokoelman erikoismerkkejä, muistaakseni viiden dollarin hintaan. Merkit kuvaavat 1900-luvun historian kymmentä tärkeintä tapahtumaa.
Ostos kohotti mielialaani, mutta kun poistuimme postista, niin… Arvatkaapa mitä? Sama poika odotti meitä heti ovien ulkopuolella ja jatkoi maalausten tyrkyttämistä. Emme kuitenkaan olleet enää kiinnostuneita, vaikka hintakin alkoi jo laskea. Jankkaus oli yksinkertaisesti käynyt niin hermoillemme, että halusimme vain eroon tilanteesta. Lopulta kahden pitkän miehen isot askeleet saivat pojan luovuttamaan, ja pääsimme jatkamaan iltaa rauhassa.
Maalaukset jäivät kuitenkin pyörimään mieleeni. Olin pitänyt niistä ja mielelläni olisin tukenut pojan perhettä ostamalla yhden. Päätinkin, että seuraavana päivänä palaisin samoille tienoille, joilla kohtasimme pojan.
Näin myös tapahtui. Yhytin pojan ja ostin kuvan maalauksen 15 dollarin hintaan, jota siis pidin sopivana. Kaupankäynti sujui nyt paljon helpommin. Poikakin oli tainnut miettiä käytöstään ja sopivaa hintaa, sillä hän hyväksyi tarjoamani hinnan heti. En osaa sanoa, oliko hinta kohdillaan, mutta tulin kaupoista tavattoman tyytyväiseksi. Sain uniikin matkamuiston ja toivon, että 15 dollariani menivät tarpeeseen.
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagram-matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa vetovastuussa ovat Destination Unknownin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimellä lepanu.
Panun matkat 
Voi vitsit! Itsekin elokuun lopussa harhailin Mongolian kaduilla yrittäen paikantaa pääpostitoimistoa korttien lähettämistä varten. Arkkitehtuuri tuolla oli kyllä todella Neuvostomaista, meidän majoitus oli eräässä kunnon neukkukuutio-lähiössä suuren Department storen takana.
On kyllä hieno maalaus ja ihanaa, että löysit vielä pojan seuraavana päivänä. Niin tuttua tuo, että liian ärsyttävä tuputus syö mielenkiinnon kokonaan kaupankäyntiin vaikka tuote olisikin mielenkiintoinen.
Ah mahtavaa, muitakin Mongoliassa käyneitä! Totta, tuputus yleensä tapaa sen pienenkin innon kaupantekoon. Tässä tapauksessa tuote jäi kuitenkin kiinnostamaan niin paljon, että päätin antaa myyjälle uuden mahdollisuuden. Ja taitaa muuten lähes kaikki majoitus UB:ssa olla noissa neukkukuutioissa. Niin oli minunkin majapaikkani, UB Guest House.
Niin siistiä, että olet käynyt Mongoliassa! Wau, oispa mahtava käydä tuolla! Ja uh miten hienoja postimerkkejä! Itse kun nykyään keräilen töihin saapuvia merkkejä maailmalta, osaan arvostaa erityisesti tuollaisia harvinaisuuksia 🙂
Onpa tosi hieno maalaus! Kelpais munkin seinälle.
Itselläni ei ole muita postimerkkejä, koska en niitä keräile. Noita en vain voinut vastustaa, oli pakko ostaa. 🙂
Oi vitsi, Mongoliassa ois joskus päästävä käymään. Ja hieno maalaus!
Mongolia… Tuolla olisi kyllä upea päästä käymään! Varsinkin yhdistettynä ”pieneen” junamatkaan 🙂 Ja maalaus on kyllä hieno muisto matkasta!
Siis Panu what!? Nää yllätät kyllä joka kerta, oot ainoa tyyppi ketä tiijän joka on käyny Mongoliassa. 😀 Ja miten makeita nuo postimerkit, ihan huippuja!
Kollektiivinen kiitos kommentoijille! Suosittelen lämpimästi Mongoliaa matkakohteeksi. Ja pakko sanoa, että olen harvinaisen tyytyväinen tuolta hankkimiini matkamuistoihin.
Ihailin näitä jo Instassa, voi juku sentään. Upeita kuvia ja hetkiä ja maisemia!