Neljä vuotta sitten seisoin Helsingin rautatieaseman laiturilla videokameran käydessä ja annoin nauhalle spontaanin puheenpätkän tulevasta. Olin lähdössä elämäni suurimmalle seikkailulle: kuukauden mittaiselle junamatkalle Venäjän halki Mongoliaan.

Allegro ei ollut vielä vuonna 2009 käytössä, joten kiskot veivät Pietariin Repinillä, silloisella Venäjän rautatieyhtiön Helsingin-junalla. Matka kesti viisi ja puoli tuntia. Venäläinen juna mahdollisti ikään kuin varaslähdön Trans-Siperian tunnelmiin, vaikka junatyypiltään Repin Siperian-junista erosikin.

Siperian opit tsiigaamaan
Valmiina ottamaan Siperian saloista selvää.

Tunnelmaa Repinissä riitti: vaunuemännät jakoivat Baltika-olutta ja suolapähkinöitä ilmaiseksi, ja ravintolavaunussa tarjottiin tietysti venäläistä ruokaa. Tarjoilijana toimi suomea hiukan puhunut iäkkäämpi herrasmies. Jossakin vaiheessa samaan pöytään istahti vanhempi nainen. Hän kertoi miehen tarjoilleen reitillä 1980-luvulta lähtien, aina yhtä niukalla suomen kielen taidolla. ”Kun ainokaistaan elää, huomaa toisten asioiden muuttuvan ja toisten pysyvän”, nainen muotoili hienosti. Tulkitsin tarjoilijan edustaneen jälkimmäistä ryhmää.

Maisemat tarjosivat komean Viipurin, metsää sekä lohduttoman huonokuntoisia karjalaishökkeleitä. Pietarin lähestyessä kaupunkimaista asutusta alkoi tietysti ilmestyä näkyviin.

Siperian opit tsiigaamaan
Viipurin linna aiemmalta Pietarin-reissultani, toukokuulta 2009.

Asemalla, jonka edessä seisova Lenin-patsas oli pommi-ilkivallan vuoksi paketoituna, tapasin minua ja suomalaista matkakaveriani emännöineen AEGEE-opiskelijajärjestön Stasyan. Meidät kaksi oli valittu Suomesta osallistumaan AEGEE:n kaikkien aikojen ensimmäiseen Trans-Siberian Dream -kesäyliopistoon. Paikallisten opiskelijoiden johdolla 20 opiskelijaa eri puolilta Eurooppaa taittoi yhdessä matkaa aina Baikaljärvelle saakka. Pysähdykset odottivat Moskovassa ja Jekaterinburgissa ennen Irkutskia, mutta alkajaisiksi vietimme neljä päivää Pietarissa.

Heitimme kamat Stasyan kämpille ja suuntasimme sitten kaupungin keskustaan ihailemaan iltavalaistusta ja katselemaan siltojen nostoa. Pietarin valoisia kesäöitähän kutsutaan osuvasti nimellä white nights, ja kokemani perusteella nimellä on todella katetta. Perjantai-iltana juhlatunnelmissa olleita turisteja ja paikallisia riitti Nevan rannoilla tungokseen saakka.

Tekstin kuvitukseksi suosittelemaan katsomaan tekemäni videon. Muut Trans-Siperia-kirjoitukseni löydät täältä.

Posted by:Panu / Panun matkat

0 replies on “Siperian opit tsiigaamaan

  1. Tästä reissusta on tullut kuultua paljon Pekolta….varsinkin se lampaan päänsyöminen Mongoliassa on jäänyt jostain syystä mieleen 😉

    1. Ai penteles, tunnet mun matkakaverin! Joo, huikea reissu oli; tarinoitavaa siitä riittää edelleen. Ja se lampaanpää oli ehdottomasti elämyksien elämys. 🙂