Makumatka hämäläiseen lähiruokaan

Sähköpostiini tupsahti muutama viikko takaperin kutsu blogimatkalle Hämeenlinnaan. Hämeenlinnassa olin käynyt aiemmin itse linnassa ja Parolan panssarimuseossa, mutta kaupungin keskusta oli minulle käytännössä tuntematon. Kun reissuun sisältyi kaupunkiin tutustumisen ohella runsas ruokatarjoilu, ei kutsuun voinut olla tarttumatta.

Monen ruokalajin lounasmenun nautimme Hämeenlinnan Raatihuoneen kellaritiloihin saneeratussa tilausravintolassa. Kellari toimi aiemmin putkana, ja vankilamiljööstä muistuttivat yhä ikkunoissa jököttävät kalterit. Ohikulkumatkalla ravintolaan ei siis voi poiketa, mutta tilauksen voi tehdä ennakkoon minimissään kahdelle ja maksimissaan usealle sadalle ruokailijalle. Esimerkiksi hääjuhlan tai hääpäivän viettoon paikka vaikutti mitä mainioimmalta.

Meille tarjoillun menun teemana oli lähiruoka tai vitsaillen ilmaistuna ”roskaruoka”. Roskaruoalla ei tietenkään tarkoitettu pikaruokaa vaan sellaisten ainesten hyödyntämistä, jotka kasvavat vähän joka pihalla mutta jotka usein leimataan rikkakasveiksi.

Ennen ruokailun alkua kuulimme tiukan faktapaketin Hämeenlinnasta ja matkailusta. Alkoholiton mesiangervo-pihlajanlehti-seljankukka-alkumalja (Meniköhän oikein?) säesti muun muassa sellaista tietoa, että yöpymistilastoista laskettuna ulkomaalaisten osuus Hämeenlinnan-kävijöistä on vain 12 % ja että venäläiset eivät ole vielä löytäneet tietään Hämeenlinnaan. Ilmaisena bisnesvinkkinä annankin venäläisille suunnattujen Hämeenlinnan-reissujen järjestämisen. 😉

Esitysten jälkeen pääsimme varsinaisen menun kimppuun. Alkuruokia nautittiin kahta eri sorttia valkoviinin kanssa. Ensimmäisenä tarjoiltiin erinomaiseksi osoittautunutta maa-artisokkakeittoa, joka kaadettiin friteerattujen nokkosten ja vuohenputkien päälle ja nautittiin kuminanäkkärin kera. Nokkoset kokki oli poiminut aamulla omalta kotipihaltaan! Vaikka olinkin lapsesta saakka tiennyt nokkosten olevan syötäviä, tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun nokkosta maistoin.

Seuraavana oli vuorossa todellinen hämäläisklassikko eli haukimureke. Ruoan klassikkostatuksen päättelin siitä, että Helsingin paras opiskelijaravintola, Hämäläisosakunnan baari eli Hämis tarjoilee haukkarimureketta säännöllisesti listoillaan. Mureke syötiin porkkanavoilla täytetyn ruisleivän sekä valkoviinikastikkeen ja ruohosipulin kera. Paljon tätä suomalaisemmaksi ei ruoka voi enää mennä, ja jotakin tämäntapaista tarjoilisinkin mielelläni ulkomaalaisille vieraille Suomessa.

Kaksi alkuruokaa olisivat jo sellaisenaan riittäneet lounaaksi, mutta meille tarjoiltiin vielä pää- ja jälkiruoka. Pääruokaan siirryttiin jännittävän sorbettimaisen, maitohorsmasta valmistetun ”suunpuhdistajan” kautta. Lusikoivasta sekoituksesta tulivat toisaalta mieleen kirpeät imeskeltävät makeiset ja toisaalta – noh, myönnettäköön – hammastahna. Hammastahnamaisuus ei kuitenkaan ollut kielteinen määre, sillä suu vapautui hienosti alkuruokien mauista. Ja hammastahnathan eivät yleensä edes maistu pahalta, vai mitä?

Punaviinin kanssa tarjoiltu pääruoka käsitti luomujauhelihapihvin, sienimuhennosta ja puolukoita. Omassa arjessani syön säännöllisesti luomulihaa, koska maku on mielestäni selvästi tavanomaista parempi. Pettymystä ei tullut Raatihuoneellakaan, ja annoksen ainoa haittapuoli olikin se, että aloin olla tässä vaiheessa jo melkoisen täynnä kaikesta syömisestä!

Jälkiruoaksi nautimme kallioimarteenjuurella makustettua pannacottaa sekä kahvia tai teetä. Upean aterian päätteeksi puheenaiheksi nousi se, kuinka tärkeä osa matkailua ruokailu onkaan. Ruoat jäävät matkailijoille yllättävän hyvin mieleen, ja matkanjärjestäjän on siksi syytä suunnitella tarjoilut huolella. Digitaalisen kuvauksen aikakaudella ruokia myös kuvataan paljon, ja hyvät tarjoilut voivatkin tuoda matkanjärjestäjälle melkoisen imagovoiton.

Imagovoitoista puheen ollen: Blogimatkan järjestäneet Hämeenlinnan matkailu Oy ja Kehittämiskeskus Oy Häme saavat ainakin minulta kehut hyvin organisoidusta reissusta ja mahtavista tarjoiluista! Luulen, että vastaava menu olisi kelvannut jopa suomalaista ruokaa aikoinaan kritisoineelle Berlusconille. Joskus tuntuu, että me suomalaiset helposti unohdamme, että lähipihoillamme ja -pelloillamme piilee paljon makuja, jotka taatusti ovat eksoottisia ulkomaalaisille, jos ne ovat sitä meille itsellemmekin. Ehkä lähiruokabuumin rinnalle nouseekin pian rikkaruokailmiö – eikä aikaakaan kun jonnekin avataan ensimmäinen nokkosravintola. 🙂

Kirjoitan Hämeenlinnasta vielä toisen postauksen, jossa pureudun reissun muuhun antiin. Nyt tämän tekstin loppuun sopii antaa kiitokset paitsi Hämeenlinnan matkailulle myös mukana olleille kanssabloggaajille, Veeralle ja Mirkalle, sekä Rantapallon Marialle!