Poznan 26.3.2010. Takana on vajaa kaksi kuukautta asumista Puolassa. Tuutorini kutsumana olen ensimmäistä kertaa kotibileissä, joissa ei ole muita vaihtareita. Aluksi tunnelmassa ei ole mitään erikoista, samaa menoahan tämä on kuin kotonakin. Mutta sitten tilan ottaa haltuunsa erinomainen trubaduuri, kitaraa soittava ja laulava nuori mies. Karismaattinen musisointi innostaa paikalla olijoita tanssahtelemaan. Soitto uhkuu alkukantaista voimaa ja tanssissa on tyyliä. Kaivan esiin videokamerani. Tämä hetki on saatava ikuistettua, tällaista en ole kokenut kotona.
Kamera ehtii käydä vain muutaman minuutin ennen kuin minutkin vedetään vastustamattomasti mukaan tanssiin. On turha vedota suomalaiseen kömpelyyteen, on vain hypättävä sekaan, vaikka olohuoneen lattia käy jo ahtaaksi. Pääsen illan emännän Magdan tanssioppiin. Hänen mukaansa suomalaisen jössikän on opittava tanssimaan sulavan sujuvasti kuin puolalainen. Aiemmin olen tyytynyt ihailemaan paikallisten nuorten tanssitaitoja sivusta, mutta nyt saan kädestä pitäen käytännön opetusta. Yksi ilta ei tietenkään riitä parantamaan heikkoa tanssitaitoani, mutta tunnen sukeltaneeni syvemmälle puolalaiseen kulttuuriin, lempeän slaavilaiseen elämänmenoon.
Panun matkat 