Olen saavuttanut tänä vuonna hienon virstanpylvään valokuvausharrastuksessani: ottamani kuva on julkaistu ensimmäistä kertaa painotuotteessa. Kyseessä on suomalaiselle hieman epätavallinen julkaisu, nimittäin Bosnian EU-lähetystön seinäkalenteri 2012. Julkaisun taustalla piileekin erikoinen, kuvavarkaudesta alkunsa saava tarina.

Viime vuoden lopulla sain pöyristyttävän viestin Facebookissa. Eräs bosnialainen kaverini – tai nykyisin ”kaverini” – lähestyi minua kertoen, että hän oli omissa nimissään lähettänyt minun ottamani kuvan Bosnian EU-lähetystön järjestämään My Neighbourhood -kuvakilpailuun. 16–26-vuotiaille bosnialaisille tarkoitetussa kilpailussa oli tehtävänä ottaa omia kotikontuja havainnollistava kuva. Kilpailu oli päättänyt, ja voittajaksi oli valittu – mikäpä muukaan kuin – minun Sarajevossa ottamani kuva! Ja tietysti kaverini nimissä.

Täytyy sanoa, että kyllä korpesi seurata kuvani hehkutusta niin EU-lähetystön virallisilla sivuilla kuin heidän Facebook-profiilissaan. Kiukkua ei tässä vaiheessa riittänyt hellittämään edes se, että kuvani oli arvostettu ties kuinka monen kilpailukuvan joukosta kaikkein parhaaksi. Tuntui siltä, että pystyisin lepäämään vasta tekijätietojen oikaisun jälkeen. Kaverilleni annan kuitenkin pisteet siitä, että hän uskalsi myöntää tekonsa. Vielä monin verroin ikävämpää olisi ollut huomata kuvavarkaus sattumalta.

Saamani viestin jälkeen otin välittömästi yhteyttä kilpailun järjestäjiin ja todistin olevani kuvan oikea ottaja. Vaadin kuvan tekijätietojen oikaisua, mutta muita vaatimuksia en esittänyt; voittajalle tarkoitetun digipokkaripalkinnon perään en ollut. Lopputuloksena kuvani diskattiin kilpailusta, koska ulkomaalaisena en ollut osallistumiskelpoinen. Minulle kuitenkin tarjottiin mahdollisuutta saada kuvani julki kilpailun kuvista koostettavassa kalenterissa. Tartuin tarjoukseen, ja näin kuvani päätyi julkaistavaksi niin epätodennäköisessä tuotteessa kuin bosnialaisessa kalenterissa.

Itse kuva näyttää seuraavalta. Kuva on napattu Sarajevossa kesän 2010 matkallani, jonka tein opiskelijavaihtoni jälkeen. Matkasin silloin tyttöystäväni kanssa maanteitse Gdanskista Dubrovnikiin. Matkamme osuudet Serbiassa ja Bosniassa teimme pääosin AEGEE-opiskelijajärjestön kanssa. Osallistuimme ns. travelling summer universityyn eli tapahtumaan, jossa kansainvälisen ryhmän kanssa kierretään kohdemaata (tai -maita) paikallisten opastuksella. Kuvassa hyppäävät ihmiset ovatkin kesäyliopistoryhmämme osallistujia, opiskelijoita eri puolilta Eurooppaa. Paikka taas on Sarajevon Keltainen linnake, vanha linnoituskukkula, josta aukeaa hieno näköala kohti Sarajevon keskustaa.

Sarajevo blogi
Kalenterijulkaisu puolestaan on tämännäköinen. Tekijätietojen yhteydestä löytyy nimen ja kansalaisuuden ohella kasvokuva.

My Neighbourhood Photo Competition

Lopuksi täytyy kertoa, miten jännittävältä kalenterin tupsahtaminen postiluukusta tuntui. Fiilis oli hieman samankaltainen kuin ensimmäisen julkaistun lehtijuttuni kohdalla. Olen saavuttanut jotakin uutta ja tästä on hyvä jatkaa.

Posted by:Panu / Panun matkat

One thought on “Ensimmäinen painotuotteessa julkaistu valokuvani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.