Ennen reilille lähtöäni sain kunnian kokeilla turistioppaan roolia kotikaupungissani Helsingissä.
Syrjäisen sijainnin, kalliin hintatason ja heikohkojen halpalentoyhteyksien vuoksi en ole juuri osannut odottaa ulkomaalaisia ystäviäni Suomeen vierailulle. Siksi iloni olikin elokuun alussa erityisen suuri, kun amerikkalainen Liz saapui Helsinkiin kahdeksi yöksi tai tarkemmin puoleksitoista päiväksi.
Tutustuin Liziin opettaessani Poznanissa suomea viime syksynä. Liz toimi samaisessa Adam Mickiewicz -yliopistossa Fullbright-stipendiaattina opettaen englantia. Kokonaiseksi lukuvuodeksi Eurooppaan saapunut Liz päätti ottaa ajastaan vanhalla mantereella kaiken irti ja vierailla niin monessa maassa kuin suinkin mahdollista. Etenkin kevätlukukaudella ja kesällä hän matkusteli ympäri Eurooppaa kovalla tahdilla. Alun perin Lizin listalle lukeutui Helsingin ohella vierailu Pohjois-Suomeen, mutta lopulta reissu typistyi lyhyeksi pääkaupunkikäynniksi ennen siirtymistä Tallinnaan.
Ravintola Salve ja hotelli Torni
Tapasin Lizin tyttöystäväni kanssa elokuisena maanantai-iltana. Hieman ailahdellut sää päätti illan tullen onneksi näyttää paremman puolensa ja pääsimme tallustelemaan oikein mukavassa säässä Helsingin hiljalleen pimenevässä illassa.
Olin sopinut Stadion-hostelliin paremman puutteessa majoittautuneen Lizin kanssa tapaamisen yhdeksältä illalla Lasipalatsiin eteen, jonne saavuimme tyttöystäväni kanssa suomalaiskansalliseen tapaan ajoissa. Osasimme odottaa viivytyksiä, mutta noin 15 minuutin odottelun jälkeen saimme Liziltä viestin, ettei hän ollut vielä hoksannut Suomen kuuluvan eri aikavyöhykkeeseen kuin Keski-Eurooppa. No, mikäpä se sellainen vierailu uudessa maassa olisikaan, joka sujuisi kommelluksitta?
Lopulta jouduimme odottamaan Liziä noin tunnin verran, sillä häntä oli hostellissa neuvottu ottamaan kolmosen ratikka Lasipalatsille (I really wonder why), vaikka kaikki muut vaihtoehdot olisivat tuoneet nopeammin ja yksinkertaisemmin perille. Siinähän kävi sitten niin, että Liz jäi pois pari pysäkkiä liian aikaisin ja löysi itsensä jostakin Eduskuntatalon ja Kampin keskuksen välimaastosta…
Vihdoin tavatessamme kello kolkuttelikin jo kymmentä. Onneksi elokuussa riittää vielä mukavasti valoa, minkä Liz välittömästi pistikin merkille. Pohjoisen ihmeistä ensimmäinen oli koettu.
Ensimmäinen etappimme oli legendaarinen ravintola Salve, jonne kävelimme Bulevardin kautta. Kävelimme tarkoituksella, sillä Bulevardilla on melko mukavasti kauniita rakennuksia, ja katu myös tarjoaa mainion tilaisuuden havainnollistaa Helsingin klassista arkkitehtuuria: jugendista funktionalismiin. Samalla tuli tarinoitua melko vuolaasti Helsingin ja Suomen historiasta ja nykypäivästäkin sekä kerrottua Helsingin ja Pietarin arkkitehtonisista yhtäläisyyksistä. Myös Helsingin rooli Pietarina kylmän sodan aikaisissa Hollywood-elokuvissa täytyi mainita. Lisäksi mainostin Helsinkiä kaupunkina, joka tuntuu isolta, vaikka onkin loppujen etenkin keskustansa osalta melko pieni. Puolentoista päivän jälkeen New Jerseystä kotoisin oleva Liz oli kanssani samaa mieltä.
Perinteikkään Salven valitsin illallispaikaksemme, koska ravintola tarjoaa ruokalistallaan tyypillisiä suomalaisia ruokia sekä myös hyvän valikoiman kalaa. Meriaiheinen sisustus taas antoi hyvän aasinsillan Helsingin esittelylle ”Itämeren tyttärenä” ja satamakaupunkina. Tavallaan pieni riski Salvessa on ravintolan kansanomaisuus – kaikenkarvaista juhlijaa saattaa paikassa tavata, mutta ainakin tällä kerralla hilpeissä tunnelmissa olleet muut asiakkaat loivat vain sopivasti lämmintä tunnelmaa.
Lizillä riitti töitä ruokavalintansa kanssa, sillä hyvistä vaihtoehdoista ei ollut puutetta. Suosittelimme hänelle joko kalaruokia tai poronkäristystä, johon hän lopulta päätyi. Minä ja tyttöystäväni tilasimme pyttipannun ja Salven silakat. Näiden kolmen annoksen voimin saimme annettua Lizille oikein mukavan johdatuksen suomalaiseen ruokakulttuuriin. Suuren yllätyksen hänelle tuotti alun ilmainen salaattipöytä, joihin en muuten muistakaan koskaan muualla Euroopassa törmänneeni.
Salvesta matka jatkui Ruttopuiston kautta Hotelli Tornin Ateljee-baariin. Maanantai-illasta huolimatta baari oli tupaten täynnä – turisteja. Tuntui, että terassilla kuuli kaikkia muita mahdollisia kieliä paitsi suomea. Luonnollisestikaan näköala ei pettänyt, ja Liz piti näkemästään lukuisten wow-huudahtusten säestämänä.
Tornista lähdettyämme kävimme vielä vilkaisemassa yövalaistuksessa kylpevää Senaatorintoria, minkä jälkeen olikin jo aika toivotella hyvät yöt. Jatkoimme kierrosta seuraavana päivänä puolenpäivän maissa.
Panun matkat 