Reiliterveiset Alpeilta

Frankfurtin, Kölnin ja Heidelbergin jälkeen matkasin Karlsruheen, jonne jäin yöksi. Seuraavana aamuna jatkoin matkaani Sveitsiin. Nopea saksalainen ICE-juna kuljetti vajaassa parissa tunnissa Baseliin. Alkuperäisen matkasuunnitelmani mukaan aion viettää Baselissa puoli päivää ennen Zürichiin siirtymistä. Baselin-vierailuni typistyi kuitenkin junanvaihdoksi rautatieasemalla. Spontaaniin reilityyliin päätin Baselin sijaan käväistä Euroopan suurimmalla vesiputouksella, Rheinfallilla, joka sijaitsee vajaan tunnin junamatkan päässä Zürichistä. Perille pääsin vaihtamalla S-33-linjaan Winterthurin kaupungissa ja jäämällä pois Schloss Laufenin asemalla.

Spontaaniin reilityyliin päätin Baselin sijaan käväistä Euroopan suurimmalla vesiputouksella, Rheinfallilla.

Rheinfallilla tutustuin nuoreen englantilaisen pariin, Janetiin ja Davidiin. Otimme yhdessä lautan putouksen keskellä sijaitsevalle näköalakalliolle, jossa David nappasi minusta kerrassaan loistavan kuvan. Lisäksi tutustuin alueella sijaitsevaan vuoristolinnaan.

Rheinfall on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Vaikka putoukset eivät ole kuin parikymmentä metriä korkeat, 150 metrin leveys ja voimalla virtaava vesi tekevät takuulla vaikutuksen. Putousten ympäristö on suunniteltu vierailijaystävälliseksi: putouksia pääsee katsomaan monesta eri suunnasta ja korkeudesta. Parhaimmillaan katsoja on niin lähellä putouksia, että virrasta roiskuvat pisarat kastelevat. Vesimassoja ei sentään pysty koskettamaan, mutta ei siitäkään kauaksi jäädä.

Rheinfallin 150 metrin leveys ja voimalla virtaava vesi tekevät takuulla vaikutuksen.

Rheinfallilla vietin kaikkiaan nelisen tuntia. Aika meni kuin huomaamatta risteilyyn ja eri näköalapaikoilla vierailuun. Myös alueen linnat tarjosivat nähtävää.

Rheinfallilla Sveitsin hintataso alkoi toden teolla valjeta. Päivä oli jo niin pitkällä, että lounas oli syötävä. Currywurst, vesilasi, kakunpala ja kahvi kustansivat uskomattomasti miltei 20 euroa! Yhteisen lounaan jälkeen hyvästelin sattumalta tapaamani englantilaiset ja suuntasin Winterthurin kautta takaisin Zürichiin.

Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen, että valitsin Rheinfallin Baselin sijaan. Kaupunkeja reilini varrelle mahtui aivan tarpeeksi, joten yksi luontokohde oli enemmän kuin paikallaan. Ainoastaan turistien määrä Rheinfallilla hieman häiritsi; väkeä riitti käytännössä kaikilla näköalatasanteilla tungokseksi saakka.

Rheinfallilta suuntasin Zürichiin, jossa yövyin. Vietin Zürichissä iltaa nähtävyyksiä katsellen ja toisen kalliin mutta tasokkaan aterian syöden. En oikein tiennyt ennakkoon, mitä odottaa Zürichiltä, mutta kaupunki osoittautui erittäin miellyttäväksi tuttavuudeksi. Rakennukset olivat kauniita, ravintolat viihtyisiä ja paikalliset tuntuivat todella nauttivan elämästään.

Seuraavana päivänä kiinnitin huomiota keskellä kaupunkia sijaitsevan Zürichinjärvin kauneuteen. rannat olivat auringonpalvojien kansoittamat, ja ylipäätään vuoristotoiset järvimaisemat hivelivät silmää. Ihmiset uivat järven syvänsinisessä vedessä samaan aikaan, kun turistimassat tungeksivat järviristeilyille. Enpä ihmettele enää, miksi Zürich pärjää kaupunkien elintasovertailuissa vuodesta toiseen.

Tykästyin Zürichiin sen verran kovasti, että matkan jatkaminen tuntui jopa harmilliselta.

Vietin aikaa Zürichissä aikaiseen iltapäivään ennen siirtymistäni Innsbruckiin. Ilma oli aivan mahtava, ja tykästyin Zürichiin sen verran kovasti, että matkan jatkaminen tuntui jopa harmilliselta. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut muun muassa ennakkoon maksamani Innsbruckin-hotellin vuoksi. Lisäksi Sveitsin hintataso alkoi valehtelematta jo käydä matkakassani päälle niin, että halvempaan Itävaltaan suuntaaminen oli matkabudjetissa pysymisen kannalta tärkeää.

Innsbruckiin oli edessä useamman tunnin köröttely Railjet-junalla. Nimen perusteella kuvittelin Railjetin huippunopeaksi ICE-vastineeksi, mutta todellisuudessa kyseessä oli ainakin tällä kerralla vanhemmista vaunuista koottu äärimmäisen pitkä juna. Itse asiassa vaunut olivat niin vanhoja, että ulkonäkö sai epäilemään junan tasoa. Kyyti kuitenkin osoittautui täysin mukiinmeneväksi, ja junan ilmastointikin toimi.

Tosin lähellä Innsbruckia jouduimme jonkin tunneliesteen vuoksi siirtymään junasta bussikuljetukseen. Odotusten mukaisesti maisemat välillä Zürich-Innsbruck olivat kauniit. Muistan ajatelleeni, että mielen lepääminen vuoristossa ei ole pelkkä klisee.

Saavuin Innsbruckin sen verran myöhään, että kello kävi jo yhtätoista illalla, ennen kuin selvisin vanhaankaupunkiin katselemaan nähtävyyksiä ja syömään illallista. Ehdin juuri ja juuri ennen keittiön sulkeutumista italialaiseen ravintolaan, jossa palvelu oli aluksi oikein hyvää. Ruoan saatuani tarjoilija kävi kuitenkin useamman kerran hoputtomassa minua syömään nopeammin. Mies oli tosissaan, ja tilanne hieman pilasi illallistunnelmaani.

Mielen lepääminen vuoristossa ei ole pelkkä klisee.

Seuraavana päivänä edessä oli kauan odottamani kohokohta – Innsbruckin Alpit. Nousin ensin jalkaisin reiluun 800 metriin Hungerborgin kaapelihissiasemalle, josta otin hissin parin kilometrin korkeuteen. Ylhäällä vietin aikaani erilaisia polkuja kuljeskellen ja maisemista ja raikkaasta ilmasta nauttien. Sää jatkui edelleen aurinkoisena, ja lämpötila huiteli reilusti yli 30 asteessa. Söin myös ylhäällä vuorilla lounaan ja katselin kunnolla patikointiin varustautuneiden ihmisten toimintaa.

Toisena ja viimeisenä Innsbruck-päivänäni veto alkoi olla hieman poissa vajaan viikon intensiivisen matkustamisen jälkeen. Olin mennyt melkoista kyytiä paikasta ja nähtävyydestä toiseen. Edellisen päivän vuoristopatikointi tuntui jaloissa, ja päätin pitää hieman kevyemmän päivän ennen kotiinpaluuta.

Tutustuin tarkemmin vanhaankaupunkiin sekä vierailin erikoisessa Svarovskin Kristallimaailmassa, jonne pääsee ilmaisella bussilla Innsbrückin päärautatieasemalta. Paikka toi mieleen lähinnä Linnanmäen Vekkulan ja täytti odotusarvonsa. Illalla käväisin vielä saunomassa hotellissani. En yllättänyt ollessani ainoa saunoja – etenkin kun lämpöasteita oli ulkona 34 säätiedotteen mukaan. Mutta missäpä suomalainen ei saunaan menisi?

Kolmen Innsbruckissa nukutun yön jälkeen palasin Münchenin kautta Frankfurtiin, josta paluulentoni lähti. Nopeat ICE-junat kuljettivat vauhdilla perille. Frankfurtissa oli vielä runsaasti aikaa shoppailla sekä nauttia edellisessä reilipostauksessani mainitsemieni omenaviinifestivaalien viimeisestä päivästä.