Mistä suomalainen hämmästyy matkailessaan eniten? Tietysti siitä jos täysin odottamaton henkilö avaa keskustelun suomeksi.

Kirjoitan tätä Israelin Ben Gurion -lentokentältä. Hetki sitten tulin ällikällä lyödyksi, kun turvatarkastaja alkoi passini nähtyään puhua melko sujuvaa suomea. Kauan emme ehtineet keskustella, mutta tämä ulkonäöltään mahdollisiman epäsuomalalainen mies kertoi olevansa kiinnostunut Suomesta ja suomalaisesta metallimusiikista – ja on siksi opiskellut myös hieman kieltä. Tyypillinen tarina siis: hevi lienee yleisin syy ulkomailla kiinnostua Suomesta.

Suomea puhuva lentokentän turvatarkastaja – Israelissa
Ben Gurion -kentällä

Lopuksi terveiset Jerusalemista, jossa kävin eilen. Eilisiä rajalevottomuuksia en matkallani huomannut ja olinkin yllättynyt kuullessani jälkikäteen tapahtuneesta.

Vierailukohteena Jerusalem oli kiinnostava. Pitkä historia näkyi selvästi, ja tuli todella fiilis, että täällä on asuttu iät ja ajat. Kaupunki oli myös kaunis ja kaupunkikuva yhtenäinen. Kaupungin ulkoasun pysyvyys on jopa varmistettu lainsäädännöllä: Jerusalemissa on laki, että kaikki uudetkin talot on päällystettävä muuratuin vaaleakivipinnoin.

Suomea puhuva lentokentän turvatarkastaja – Israelissa
Näkymä kohti itkumuuria Jerusalemissa
Posted by:Panu / Panun matkat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.