Huh, johan oli eilen menoa ja meininkiä Tel Avivin yössä! Paikat olivat tupaten täynnä väkeä, mutta ihmiset tanssivat ja näyttivät nauttivan musiikista ja juhlatunnelmasta, vaikka tilaa oli juhlijaa kohti miltei minimaalisesti.
Toisin kuin voisi luulla, Tel Aviv ei täysin hiljene sapatti-iltana, vaan monet klubit ja ravintolat pysyvät auki. Nuorten tapana on nykyisin nauttia ensin yhteinen illallinen rauhassa perheen kanssa ja suunnata sitten yöelämään. Perjantai on bilepäivistä vilkkain myös siksi, että silloin israelilaisnuoret pääsevät lomalle armeijasta, joka on pakollinen sekä miehille että naisille. Miesten palvelus kestää peräti kolme vuotta ja naisten kaksi. Tosin naimisiin ennen palveluksen alkamista ehtivät naiset saavat armeijasta vapautuksen.


Tänään lauantaina sapatti on näkynyt selvästi. Suurin osa kaupoista ja kaikki kosher-ravintolat ovat kiinni, samoin esimerkiksi postit. Koska ihmisillä on vapaata, Tel Avivin rannat ovat olleet uskomattoman täynnä väkeä. Eilen niin vilkkaat ostoskadut sen sijaan muistuttivat tänään aavekaupunkia.
Tel Avivia totaalisemmin hiljentyy kuulemma Jerusalem perjantai-illasta lauantai-yöhön. Sanonta kuuluukin: To Tel Aviv to play and to Jerusalem to pray – eli Tel Aviviin mennään pitämään hauskaa ja Jerusalemiin rukoilemaan.
Huomenna muuten suuntaan Jerusalemiin parin Tel Avivissa vietetyn päivän jälkeen. Jerusalemissa käyntiä olen todella odottanut. Miten hienoa onkaan päästä näkemään paikka, jossa on ollut elämää ja kulttuuria useita tuhansia vuosia!
Lopuksi seuraa pieni plus-miinuslistaus Tel Avivista.
Plussat
- Israelilainen ruoka jota ei voi kyllin kehua!
- Sää – lämmintä ja aurinkoista, mutta ei liian paahtavaa, tuuli viilentää.
- Suurkaupunki historiallisine nähtävyyksineen ja rantaelämä sulautuvat sujuvasti yhteen: yhdessä humauksessa urbaanit maisemat vaihtuivat hienohiekkaiseen rantaan, jossa autojen melu vaihtuu aaltojen pauhuksi.
- Englantia puhutaan kaikkialla ja palvelu on ystävällistä.
Miinukset
- Tuuli on ollut niin kova, ettei meressä ole voinut uida. Tämä tuskin kuitenkaan on pysyvä tilanne, toivottavasti.
- Hintataso yhtä kallis kuin kotona, paikoin ehkä jopa kalliimpi!
