Itä-Puolan mutkittelevat maantiet, pellot ja pienet kylät olivat vilistäneet tunteja verkkokalvoillani, kun minibussi saapui viimein Zamośćiin. Bussi pysäytti keskelle kommunismin aikana rakennettua lähiötä, kerrostalojen parkkipaikalle. Missään ei näkynyt niitä värikkäitä renessanssirakennuksia, joita olin valmistautunut tervehtimään. Muut matkustajat poistuivat nopeasti, mutta minä jäin ihmettelemään olinpaikkaani.
Zamośćiin olin halunnut matkustaa aina siitä lähtien, kun Helsingin Sanomat toi kohteen suomalaisten tietoisuuteen syyskuussa 2008. Yritin riemuita kahden vuoden odotuksen päättymisestä, elettiin lokakuuta 2010, ja lähdin etsimään Unescon maailmanperintölistalle lukeutuvaa vanhaakaupunkia.
Karttaa minulla ei vielä ollut, enkä tuolloin omistanut älypuhelintakaan. Suuntasin aluksi tien vastapuolelle linja-autoterminaaliin. Rähjäisestä rakennuksesta en löytänyt turistipalveluita, mutta uskaltauduin kysymään vanhemmalta mieheltä puolaksi tietä vanhaankaupunkiin. Pitkästä selityksestä en ymmärtänyt puoliakaan, mutta osasin nyt lähteä oikeaan suuntaan. Tulin risteykseen, ja vasemmalla kaukana horisontissa siinsi korkeuksiin kurottava torni. Sen täytyi kuulua kuvista tutulle raatihuoneelle, puolalaisittain ratuszille.
Zamośćin linnoitus ja sotamuseo
Modernit kirkot ja uudisrakennukset loivat kontrastia vanhoille, kapeille ja kuluneille kaduille, kun kävelin kohti muurien ympäröimää vanhaakaupunkia. Lempeä lokakuinen aurinko paistoi, nurmikot ja puut kukoistivat vielä vehreinä, ja mielessäni vilistivät tiedot Hesarin jutusta, joka kulki leikkeenä taskussani. Saavuin kuivuneelle vallihaudalle ja punatiiliselle muurille, jotka kuuluivat massiiviseen Zamośćia ympäröivään linnoitukseen.
Päätin tutkia paikkoja, ja vastikään kunnostetusta linnoituksesta löytyi mielenkiintoisia yksityiskohtia. Linnoituksen ensimmäiset osat rakennettiin jo 1500-luvun lopulla. Ne suunnitteli italialainen Bernardo Morando, joka Jan Zamoyskin tilauksesta loi myös Zamośćin.
Kuljin muurin vierellä, kunnes kohtasin vanhan säilyneen kaupunginportin. Heti portilta kurvasin linnoitukseen tehtyyn ilmaiseen museoon. Käytäviä riitti kuljettavaksi, ja seinustoilla esiteltiin vanhaa sotakalustoa. Taisteluissa Zamośćin linnoitus oli aikanaan lähes voittamaton, mutta 1800-luvulle tultaessa se alkoi olla vanhentunut. Armeijakäytöstä luovuttiinkin 1866, eivätkä kaikki aikoinaan kaupunkia ympäröineet puolustusrakenteet ole säilyneet.
Linnoituksesta pääsi ulos suurelle puolustuskannelle, joka sijaitsi linnoitteiden ja muurien päällä. Tykit loistivat auringonpaisteessa, ja kaupunkia ympäröivät maisemat avautuivat panoraamaksi. Vajaan 70 000 asukkaan Zamość alkoi lunastaa odotuksiani.
Zamośćin vanhakaupunki silkkaa silmäkarkkia
Linnoitukselta kävelin kapeita katuja pitkin vanhankaupungin aukiolle. Pääsin vihdoin tervehtimään värikästä renessanssiarkkitehtuuria, jota riittää Italiassa mutta joka muualla on harvinaista. Vanhankaupungin aukiolla silmäni lepäsivät taloissa, joissa oli aikoinaan asunut muun muassa armenialaisia ja kreikkalaisia kauppiaita. Aika tuntui pysähtyneen ”pohjoisen Padovaksi” kutsutussa Zamośćissa: kaupungin sydämessä ei uudisrakennuksia näkynyt.
Sain ihailla kaupunkia rauhassa omieni ajatusten kanssa, kesäkausi oli jo selvästi ohi. Monet ravintolat aukiolla olivat sulkeneet ovensa, eikä muita turisteja näkynyt. Istahdin penkille katselemaan sympaattista raatihuonetta. Tiesin olevani paikassa, jossa suomalaiset ovat harvinaisia vieraita. Lähellä oli ollut, että Zamość olisi jäänyt minultakin käymättä; niin pitkä oli matka kaupunkiin Poznanista, Puolan-kodistani.
Aika tuntui pysähtyneen ”pohjoisen Padovaksi” kutsutussa Zamośćissa: kaupungin sydämessä ei uudisrakennuksia näkynyt.
Zamośćin hienoimpaan hotelliin opiskelijahintaan
Poikkeuksellisesti en ollut varannut yösijaa ennakkoon. Zamośćin majoitustarjonta on rajoittanutta, mutta lokakuussa hotelliin kuin hotelliin olisi mahtunut. Valitsin majapaikakseni raatihuoneen vieressä sijaitsevan silloisen Orbisin, nykyisen Mercuren, joka vuonna 2010 oli kaupungin tasokkain.
Virkailija keksi kysyä, olinko opiskelija. Olinhan minä ja sain huoneen noin 27 euron opiskelija-alennushintaan. Hinta-laatusuhde muodostui loistavaksi.
Kuin historiallisen elokuvan lavasteissa
Loppupäivän kolusin vanhankaupungin katuja, läheisiä puistoalueita ja linnoitusfragmentteja. Syksyisessä Zamośćissa sain kulkea rauhassa kuin Suomen maaseudulla. Vanhakaupunki ja linnoitukset vastasivat kaupungin nähtävyyksistä. Päivä riitti niiden katsastamiseen hyvin, mutta poikkeuksellisessa kaupunkimiljöössä olisin mielelläni viipynyt pidempäänkin.
Zamośćissa restaurointityöt olivat vuonna 2010 läsnä monin paikoin. Menneiden aikojen loistoa on palautettu vasta tämän vuosituhannen puolella, eivätkä kaikki sodan jäljet ole vieläkään hävinneet. Toisessa maailmansodassa Himmlerstadtiksi ristitystä kaupungista tehtiin miehitetyn Puolan saksalaistamiskeskus. Kommunismin aikana sodasta kärsineen Zamośćin kehitys taantui ja kaupunkia perustamisesta lähtien hallinnut Zamoyski-suku joutui luopumaan vallastaan. Kommunismin kaaduttua komento palasi Zamoyskeille, joiden uuden valtakauden aikana suoritetut mittavat kunnostustyöt on rahoittanut enimmäkseen EU.
Illan päätin hotelliani vastapäätä sijainneessa sveitsiläisessä ravintolassa, jossa oli lisäkseni vain pari paikallista asiakasta. Asioin puolaksi, mikä ilahdutti tarjoilijaa. Jutustelin hänen kanssaan myös niitä näitä parhaan kykyni mukaan, eikä itsellänikään ollut niin tylsää kuin tavallisesti yksinäisellä illallisella on.
Ravintolasta poistuin ottamaan hämäräkuvia kaupungista. Oli lauantai-ilta, mutta paikalliset eivät juhlineet ainakaan keskustassa. Kiitin Helsingin Sanomia matkailuinspiraatiosta ja onnittelin itseäni päätöksestä lähteä unelman perään. Pieni Zamość jätti minuun pysyvän jäljen. Muistossani palaankin mielelläni kaupunkiin, joka kelpaisi klassisen sadun tai historiallisen elokuvan kaupunkimiljööksi.
Panun matkat 