Päivän muisto 20.7.
Kolme vuotta sitten tuli aika jättää Serbia taakse, mutta ennen Bosniaan siirtymistä käväisimme katsomassa erästä erikoista nähtävyyttä: elokuvaohjaaja Emir Kusturican kuvaustarpeisiin rakennettua puista perinnekylää, Drvengradia.

Drvengrad rakennutettiin alun perin Kusturican elokuvan Life Is a Miracle kuvauksiin. Nykyään siellä järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja kylä on myös suosittu turistikohde – eikä ihme, sillä paikka on suorastaan idyllinen. Puutalot olivat kauniita, ja korkealla kukkulalla sijaitsevasta kylästä aukesi upea panoraamanäkymä. Turismi näkyi matkamuistomyymälänä ja hyvätasoisena ravintolana, jossa söimme maukasta grillattua lihaa ja maistoimme muun muassa kotitekoista jogurttia. Olipa paikalla Johnny Deppin patsaskin: Depp vieraili kylässä 2010.




Drvengrad sijaitsee lähellä Bosnian rajaa. Rajan vaihtumista ei voinut olla huomaamatta, sillä toisin kuin Schengen-alueella rajamuodollisuudet olivat yhä voimissaan. Bosniassa lähdimme heti kohti Sarajevoa, mutta pysähdyimme pikaisesti Višegradissa, joka tunnetaan Unescon maailmanperintökohteeksi luokitellusta Mehmed Paša Sokolovićin sillasta.



Silta on upea esimerkki ottomaanien ajan kauniista arkkitehtuurista ja rakennustaidosta. Se rakennettiin 1500-luvulla, kun ottomaanit hallitsivat Balkanin aluetta. Sodissa silta on kärsinyt vuosien saatossa paljon, mutta se on aina restauroitu entiseen loistoonsa.
Višegradissa ihailimme tuota kaunista siltaa ja kävelimme sen päästä päähän. Kaupunkiin emme kuitenkaan jääneet viettämään aikaa. Tapasimme Bosnian puolen AEGEE-järjestäjät, jotka toivottivat meidät tervetulleeksi kuohuviinitarjoilulla.
Melkein kaikille serbialaisille AEGEE-järjestäjille jouduimme puolestaan heittämään hyvästit; heistä vain kaksi jatkoi kanssamme syvemmälle Bosniaan. Ymmärsin, että heistä suurin osa oli saanut luvan oleskella Bosniassa vain hetken. Helppo ei siis vielä ole Serbian ja Bosnian suhde.
Višegradista lähdimme kohti Sarajevoa. Matka kulki läpi mutkittelevien vuoristoteiden, eikä asutusta pahemmin matkan varrella näkynyt. Sarajevoon saapuminen tuntui sitten suorastaan ihmeeltä: yhtäkkiä jostakin ilmestyi näkyviin kaupunki laaksossa – eikä mikä tahansa kaupunki vaan eksoottinen Sarajevo minareettitorneineen.

