Piste yliopisto-opinnoille – blogi tauolla loppukuun

Kun esikoiseni syntyi keväällä, päätin, että nyt riittävät kotimaisen kirjallisuuden yliopisto-opinnot. Viimeisen vuoden olin tehnyt ainoastaan töitä, eikä todellinen halu valmistua ollut iskenyt aiemmin. Koska työelämässä olen pärjännyt pelkkänä kandina ja muutakin mielekästä tekemistä (kuten tätä blogin kirjoittamista) on riittänyt, opintojen on ollut helppo antaa vain olla ja venyä. Ilmassa oli myös ollut tauon tarvetta, sillä olen paisuttanut tutkintoani kahdella ylimääräisellä sivuaineella…

Lue lisää