Puolan kuninkaallisten metsästysmailla – Niepołomice

Päivän muisto 18.7. Historiallinen Niepołomice on Puolan piilotettuja helmiä, jota turistit eivät ole vielä löytäneet. Vain 20 kilometriä Krakovasta itään sijaitseva pikkukaupunki on niin kaunis, että se sopisi erinomaisesti miljööksi romanttiselle elokuvalle. Niepołomice ei siis ole mikään turistirysä. Itsekin keksin paikalle vain siksi, että visiitti kuului kaikkien aikojen ensimmäisen AEGEE-kesäyliopistoni ohjelmaan viisi vuotta sitten. Kokemus…

Lue lisää

Krakovan vaikuttava Schindler-museo

Kesän 2010 matkallani Gdanskista Dubrovnikiin vietin Krakovassa kolme yötä. Puolisolleni Krakova oli uusi tuttavuus, mutta itselleni lähes kaikki oli vanhan kertausta, sillä sain ensikosketukseni Puolaan kesällä 2008 juuri Krakovassa. Krakova on niin upea kaupunki, ettei kertaaminen haitannut lainkaan. Sain kuitenkin kokea myös jotakin aivan uutta. Siitä piti huolen Oskar Schindlerin museo, joka kolme vuotta sitten oli…

Lue lisää