Tein Puolasta pienen interreilin Saksan puolelle loka-marraskuun vaihteessa 2010. Neljän päivän reissullani käväisin Dresdenin lisäksi Elbe-laaksossa sekä Leipzigissä. Berliinissä vaihdoin junaa, ja matka Dresdeniin kesti vajaa kaksi ja puoli tuntia. Leipzig taas sijaitsee Berliinin ja Dresdenin puolimatkassa. Kumpikin kaupunki sopiikin näin mainiosti retkikohteeksi Berliinin-kävijöille.

Dresdenissä yövyin Omenahotellia vastaavassa B&B-budjettihotellissa. Hotellilta oli hieman kävelymatkaa keskustaan, mutta illan pimetessä matkan käveli mielellään; sen verran komeita olivat joenvarrelta auenneet näkymät! Tuhkasta Feeniks-linnun lailla uuteen elämään noussut Dresden onkin mielestäni parhaimmillaan näyttävässä yövalaistuksessaan.

Ennen ydinkeskustaan menoa nousin joenrannalla sijaitsevalle puistomaiselle kannelle. Matalahkolta tasanteelta aukesi hieno näkymä kohti siltoja ja joen toisella puolella sijaitsevaa trendikästä, nuorten suosimaa Neustadtin aluetta. Tältä tasanteelta muuten otin pitkään tämän blogin bannerina palvelleen yöllisen siltakuvan.

Ydinkeskustaan siirryttyäni lähinnä ihailin rakennuksia ja nappailin kuvia, mutta eksyin myös ostoksille Altmarkt-galleriaan, joka tuli vastaan hieman yllättäen: huomasin vain yhtäkkiä tuijottavani kauppakeskuksen sisäänkäyntiä vanhempien rakennusten välissä. Pakkohan sitä oli sitten mennä sisään. Kaiken huipuksi reppuni täyttyi vaateostoksista. Petollisia nuo kauppakeskukset. 😀

Keskustassa kahta ei voinut olla huomaamatta: vasta vuonna 2005 uudelleenrakennettu Frauenkirche ja taideyliopiston kupolia koristava kultainen enkeli tuntuivat pilkistävän esiin uskomattoman kauniina vähän joka suunnasta.

Ensimmäisen Dresden-iltani lopuksi suuntasin haistelemaan yöelämää sillan toiselle puolelle Neustadtiin, jonka ravintola- ja baaritarjonta osoittautui suhteellisen runsaaksi. Täältä löytyi myös Dresdenin kuuluisa kultainen ratsastajapatsas. August II Väkevää esittävän ratsastajan yöllinen hehku tallentui lähtemättömästi mieleeni.

Posted by:Panu / Panun matkat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.