Eeppisiä vaellustunnelmia Ruotsin Lapissa

Luolaseikkailun ja jäätikkövaelluksen kaltaisten extreme-kokemusten jälkeen olisi ollut jokseenkin sopimatonta, jos olisimme päässeet lentämään alkuperäisen matkaohjelman mukaisesti Låktatjåkko-vuoristomajalle. Sankka sumu pakotti helikopterin jättämään ryhmämme arviolta kahden kilometrin päähän majasta, joka sijaitsee korkeammalla kuin mikään muu majoituspaikka Ruotsissa. Patikointi olemattomassa näkyvyydessä jatkoi elämys-koettelemusten sarjaa.

Helikopterimatka Kårsa-jäätiköltä vuoristomajalle keskeytyi äkillisesti, kun sumu peitti näkyvyyden. Poistuimme kopterista vauhdilla jossakin ylhäällä vuorilla, vaihdoimme jääkengät vaelluskenkiin ja lähdimme oppaan johdolla patikoimaan kohti Låktatjåkkoa.

Kuljimme karussa maastossa kostean sumun ympäröimänä. Ylitimme lumihankia ja puroja. Askeleilta vaadittiin tarkkuutta, mutta vaaran tuntu ei ollut enää siten läsnä kuin luolassa tai jäätiköllä. Maasto oli helppokulkuista, hankaluuksia tuotti lähinnä huono näkyvyys.

Dramaattinen sää piiskasi vaellukseen vauhtia. Sumussa vettyneellä linssillä ottamani kuvat henkivät kohtalokasta tunnelmaa. Lähes nollanäkyvyydessä tuntemattomilla seuduilla ei auttanut kuin seurata opasta ja toivoa, että vuoristomaja tulee lopulta näkyviin. Eksyminen kokemassamme säässä olisi voinut olla vaarallista.

Yöpyminen Låktatjåkkossa

Låktatjåkkon vuoristomaja ei oikeastaan tullut näkyviin missään vaiheessa vaellusta, vaan yhtäkkiä pamahdimme sumusta etuovelle. Koko visiittini aikana en nähnyt rakennuksesta kuin osia; niin sankka sumu oli.

Låktatjåkko sijaitsee 1228 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella, ja patikkamatka Björklidenistä on yhdeksän kilometrin mittainen. Yöpymisen jälkeisenä aamuna kuljimme reitin alas jalan.

Puutalo on toiminut vuoristomajana vuodesta 1939. Tunnelma tuntui heti kotoisalta, olenhan 1950-lukulaisen puuomakotitalon kasvatti. Huoneiden seinissä oli jopa samantyyppiset tapetit kuin lapsuudenkodissani.

Talon etiketti oli rento ja epämuodollinen. Sisällä hengailtiin sandaaleissa ja kotivaatteissa. Aikaa kelpasi viettää takkahuoneessa. Sen yhteydessä toimii baari, joka sijaitsee korkeammalla kuin yksikään kilpailijansa Ruotsissa. Rentoutumisen kruunasi irtiotto nettimaailmasta, sillä ylhäällä vuorilla ei toimi kuin 2G-verkko, eikä kiinteää nettiyhteyttä ole.

Jäätikkö- ja vuoristovaelluksesta uupunut ryhmämme toivotettiin tervetulleeksi vohvelitarjoilulla ja lämpimällä saunalla. Låktatjåkkon vohveleita sanotaan jopa maailmankuuluiksi. Vohveleiden laadussa ei ollut valittamista ja täytteet olivat erinomaisia. Varsinkin porotäyte säväytti.

Vuoristomajasta huolehtii kerrallaan kaksi työntekijää, joka tekevät talon kaikki työt ruoanlaittoa myöten. Ruoka on lähiruokaa, eli raaka-aineet tulevat mahdollisimman läheltä. Esimerkiksi marjat poimitaan vuoristosta ja yrttejä kasvatetaan pihalla.

Visiittimme huipentui kolmen ruokalajin illalliseen, johon kuului muun muassa mätiä ja vohveleita sekä poro-kantarellimuhennosta. Illallisen aikana pilvet väistyivät lyhyiksi hetkiksi, jolloin Låktatjåkkon tunturipanoraamasta sai edes hieman käsitystä. Etukäteen odottamieni revontulien näkemisestä ei kuitenkaan ollut toivoakaan, sillä sumuisuus jatkui koko yön ja vielä seuraavan päivän.

Låktatjåkkossa yöpyi ryhmämme kanssa yksi ruotsalainen mies. Paikalle voi hyvin tulla vetämään henkeä sekä nauttimaan juomia tai vohveleita kesken vaelluksen, mutta majoitus ja illallinen on syytä varata etukäteen suuren suosion vuoksi. Låktatjåkkossa on 10 huonetta ja 18 vuodepaikkaa.

Puheeksi tuli, että Ruotsissa suositaan vaeltamisessa mukavuutta verrattuna Suomeen. Ruotsalaiset kulkevat mielellään kevyemmällä repulla ja hyödyntävät reitin varrelta löytyviä ruoka- ja majoituspalveluita. Ruotsalaisella tyylillä vaeltaisin mielelläni itsekin, mutta Suomessa palvelut vaellusreittien varrella eivät vedä vertoja länsinaapurille.

Vaellus takaisin Björklideniin

Aamiaisen jälkeen patikoimme yhdeksän kilometrin matkan takaisin Björklideniin. Varsinaista polkua ei ollut, mutta reitti oli merkitty punaisella maalilla kiviin. Ylipäätään ”polulla” pysyminen ei ollut kriittistä, sillä turvallinen vaellusalue oli huomattavan leveä.

Sää ei eronnut edellisestä päivästä, ja kuljimme jälleen olemattomassa näkyvyydessä. Tuuli piiskasi aiempaakin kovemmin, ja karut kiviröykkiöt toivat mieleen kiviplaneetat ja kuut. Saattoi vain kuvitella, miltä alueella näyttäisi selkeässä säässä.

Kuljimme melkoista tahtia, ja sumuisuus hellitti vasta pari kilometriä ennen Björklideniä, ehkä puolen kilometrin korkeudessa. Lopulta avautuneet ”Taru sormusten herrasta -maisemat” hurmasivat jylhyydellään.

Yhdeksän kilometrin vaellus takaisin Björklideniin vei kolmisen tuntia. Kokemuksen kruunasi reitin loppupuolella näkemämme Syndafallet-vesiputous. Vaellustahtimme hidastui ja kamerat kaivettiin esiin.

Ensivaelluksestani Ruotsin Lapissa tuli sääolosuhteiden vuoksi erilainen kuin odotin. Mielikuvissani olin ajatellut rentoa kuljeskelua ruskavärien sävyttämissä maisemissa. Rentous oli tästä vaelluksesta kaukana, mutta sumussa talsimisessa oli omanlaista vetovoimaa. Selviytymisen ja itsensä voittamisen tunteet saivat jatkoa luolaseikkailun ja jäätikkövaelluksen perään. Parhaat maisemapanoraamat ja revontulet jäivät varmasti näkemättä, eikä ruskakaan ollut vielä täydessä loistossaan, mutta muuten pohjoisen luonnon kauneus jopa ylitti odotukset.

Björklidenissä sain toivomani irtioton arjesta ja unohtumattoman ensikosketuksen Lapin luontoon.

Yhteistyössä Visit Sweden ja Lapland Resorts, joka ylläpitää Låktatjåkkon vuoristomajaa.