Press Enter / Return to begin your search.

Lounas maitobaarissa

Päivän muisto 26.6. Kolme vuotta sitten söin kuvan lounaan eräässä Poznanin maitobaarissa. Maitobaarit eli bar mlecznyt ovat halvin tapa syödä Puolassa. Maitobaareja perustettiin kommunismin aikana edullisiksi lounasravintoloiksi kansalaisille, ja niitä on edelleen jäljellä jonkin verran. Turistitkin ovat tervetulleita aterioimaan ja…

Read More

Kielikurssiretki tuuliseen Eastbourneen

Tässä postauksessa matkaan ajassa reilusti taaksepäin, nimittäin 10 vuoden takaiseen Englantiin, jossa olin EF:n abikielikurssilla 2.–22.6.2003. Tuon kurssin päättymisen kymmenvuotispäivä oli siis äskettäin. 10 vuodessa maailma on muuttunut paljon erityisesti tekniikan osalta. Kielikurssiporukassani esimerkiksi digikamera oli vain yhdellä, eikä kukaan…

Read More

Pelimyyjänä Linnanmäellä

Päivän muisto 27.6. Päivämäärälle 27.6. arkistoistani ei löytynyt varsinaista matkakuvaa, joten päätin ilahduttaa teitä hieman erilaisella kuvamuistolla. Matkaamme seuraavan kuvan siivellä vuoteen 2005 ja Linnanmäelle, jossa olin silloin kesätöissä. Kuvassa olen alle kaksikymppinen ja ensimmäisessä pidemmässä työsuhteessani. Linnanmäki oli ehdottomasti…

Read More

"Panu, you look like a Russian!"

Päivän muisto 26.6. ”Panu, sinä näytät ihan venäläiseltä!” huudahti baskilainen vaihtarikaverini Kristian, kun painoin neuvostoliittolaisen karvalakin päähäni Poznanin Proletaryat-pubissa 26.6.2010. Joku toinen suomalainen olisi voinut kommentista loukkaantua, mutta minä suhtauduin asiaan rennosti. Kuittasin, että sinähän, Kristian, varmasti tiedät, miltä venäläiset näyttävät.…

Read More

Sananen matkamuistojen käsittelystä kaupungintalon katseen alla

Päivän muisto 25.6. Jari Tervon Myyrässä minäkertoja-päähenkilö Jura Karhu mutisee muistavansa kaiken muttei heti. Muistojaan hän kirjoittaa vimmaisesti mutta sekavassa järjestyksessä talteen. Muistelemisessa ja kirjoittamisessa minä muistutan Juraa, vaikken muistakaan aivan kaikkea. Pidän muistelmien kirjoittamisesta ja muistelen mielelläni, mutta harvoin…

Read More

Juhannus Poznanissa

Päivän muisto 24.6. Kolme vuotta sitten Erasmus-vaihtoni Poznanissa oli päättymässä. Kurssit olivat jo loppuneet ja kokeet takanapäin. Minulla oli käytännössä vain aikaa eikä lainkaan velvollisuuksia. Vaihtoni viimeisistä päivistä muistankin päällimmäisenä uskomattoman vapauden tunteen sekä päälaelleen kääntyneen vuorokausirytmin. Silloisten kesäpäivien ohjelmani…

Read More
Instagram has returned invalid data.

lepanu @ Instagram