Puola
Syksyllä 2010 ensimmäinen reissuni Puolassa suuntautui Szczeciniin, joka yllätti matkakohteena positiivisesti.

Szczecin on Puolan seitsemänneksi suurin kaupunki reilulla 400 000 asukkaallaan ja maan tärkeimpiä satamia. Kaupunki on historiansa aikana kuulunut niin slaaveille, ruotsalaisille kuin saksalaisillekin, jotka hallitsivat Szczeciniä (saksaksi Stettiniä) pitkään: 1700-luvulta toisen maailmansodan loppuun. Sodan jälkeen Szczecin siirtyi Puolalle.

Päätös Szczeciniin matkaamisesta ex tempore

Käytin syksyn reissuja varten Suomesta hankkimaani Puolan sisäistä reilikorttia ensimmäistä kertaa sunnuntaina 3.10.2010. Alun perin tarkoituksenani oli suunnata Poznanin lähistöllä sijaitsevaan historialliseen Kalisziin, mutta päätinkin lennossa vaihtaa kohteekseni Szczecinin, jonne sattui sopivasti lähtemään aamujuna. Matka Poznanista vei vain reilut pari tuntia, ja näin Szczecin osoittautui oivalliseksi päiväretkikohteeksi Poznanissa asuville.

Junassa sain taittaa matkaa mukavasti muista matkustajista tyhjässä puuseinäisessä hytissä. Hymistelin, ettei reilikortin ansiosta tarvinnut mennä lippuluukulle tavaamaan Prosze bilet do Szczecina. Kaikesta puolan opiskelustani huolimatta nimittäin Szczecinin ääntämisen onnistuminen ei olisi vielä syksyllä 2010 ollut mitenkään varmaa.

Matkalukemiseksi korkkasin Sofi Oksasen Puhdistuksen, jota en ollut vielä lukenut. Itse asiassa sain syksyn aikana Puolan junissa luettua kannesta kanteen paitsi Puhdistuksen myös Kjell Westön Leijat Helsingin yllä, joka oli myös jäänyt aikaisemmin lukematta. Jostakin syystä olen aina kokenut junan tasaisen menon erinomaisena lukuympäristönä.

Szczecin Puola
Ensitunnelmia Szczecinistä.

Szczecinin matkat

Jalkakäytävän punainen viiva ohjaa turistia

Melko rähjäiseltä ja vanhanaikaiselta juna-asemalta poistuttuani kiinnitin huomiota kahteen seikkaan: mukavan tuuliseen rannikkoilmaan, joka toi mieleen kotikaupunkini Helsingin, sekä vanhoihin punatiilisiin rakennuksiin, joita tuntui pomppaavan silmille suunnasta jos toisestakin. Oder-joki virtasi aseman oikealla puolella, ja joen varrella näkyi nostureita ja muuta satamakalustoa samaan tapaan kuin Gdanskissa. Meri ei selvästikään ollut kaukana.

Aseman turisti-info oli suljettu syystä tai toisesta, joten en saanut käsiini karttaa. Arvelin kuitenkin, ettei Szczecinin keskusta voinut olla niin iso, etteikö jalkaisin liikkuminen olisi mahdollista. Asemalta olisi voinut hypätä myös raitiovaunujen kyytiin, mutta lähdin siis liikkeelle mieluummin jalan, etenkin koska ilma oli lämmin ja aurinkoinen.

Aika lailla sokkona valitsin parhaimmalta vaikuttaneen tien kohti keskustaa ja onnistuinkin osumaan hyvin myöhemmin kartasta löytämäni Szczecinin virallisen turistireitin varrelle. Hauskasti tämä reitti on muuten Szczecininissä maalattu jalkakäytävään punaisena viivana. Viivasto ei ole täysin katkeamaton, mutta kaikkien Szczecinissä matkaavien kannattaa pistää asia korvan taakse, sillä punainen viiva toden totta helpottaa suunnistamista.

Upea lääketieteellisen tiedekunnan päärakennus.

Kulutin aikaani kulkemalla mukavan aurinkoisessa säässä valtavien vanhojen saksalaisrakennusten varjoissa. Etenkin lääketieteellisen tiedekunnan päärakennus teki vaikutuksen, mutta eivät muutkaan talot jättäneet kylmäksi. Puolalaisille kaupungeille tyypillisesti tosin kontrastit rakennusten välillä olivat melko suuret: talojen kunto vaihteli rähjäisen mustuneesta vastikään uusittuun.

Szczecin Ratusz
Szczecinin uusi kaupungintalo sijaitsee lähellä asemaa.

Koristeellisia portteja ja jyhkeitä kirkkoja

Valitsemani tie jatkui mäkisenä suunnistaessani kohti horisontissa siintäviä kirkontorneja. Päästyäni ylös ja eteenpäin kiinnitin huomiota mukavaan tilantuntuun ja koristeellisen barokkiporttiin. Hieman etäämmältä löytyi vielä toinenkin tällainen portti. Sain selville Szczecinin porttien olevan jäänteitä Preussin aikaisista linnoitusrakennelmista.

Seuraavaksi suuntasin tutkimaan paikallisia kirkkoja, jotka tuntuivat järjestäen olevan huomattavan jyhkeitä rakennuksia. Alueella jossa sijaitsi useampi kirkko, bongasin myös miellyttävän pikkukauppojen ja kahviloiden keskittymän. Päätin pysähtyä eräässä leipomo-kahvilassa, koska aamiaisesta alkoi olla jo aikaa.

Szczecinin arkkitehtuurissa elävät eri aikakaudet rinta rinnan

Szczecin osoittautui olemukseltaan melko erilaiseksi kuin tyypillinen puolalainen kaupunki, jossa kaiken sydämenä sykkii kaupungin keskipisteessä sijaitseva vanhankaupungin alue. Szczecinissä vastaava sydäntä ei ole, koska sodassa pahoin tuhoutunutta vanhaakaupunkia ei ole koskaan kunnostettu vanhan mallin mukaan. Ehkä siitä syystä Szczecinin keskusta tuntui melko suurelta ja hajanaiselta, mutta toisaalta kaupungissa oli mukavaa ja palkitsevaakin vaellella ympäriinsä.

Arkkitehtuurissa oli huomattavaa vaihtelua. Eniten huomiota veivät massiiviset 1700–1800-lukulaiset hallintorakennukset sekä kirkot, joiden sekaan sekoittui sosialistista arkkitehtuuria ja moderneja taloja 2000-luvulta. Yllätykseni Szczecin paljastui myös huomattavan vihreäksi kaupungiksi, ja aivan keskustassakin sijaitsi valtavia puistoalueita. Itse asiassa erään puiston viereiset modernit asuintalot näyttivät sen verran houkuttelevilta, että muistan miettineeni, millaiseltahan elämä Szczecinissä mahtaisi maistua.

Szczecinin keskustan sosialistinen laatikkotaloalue oli melko suuri. Mitään erityistä nähtävää tässä kaupunginosassa ei Itä-Euroopassa matkailleelle ollut, ehkä lukuisia patsaita lukuun ottamatta.

Sosialista Szczeciniä. Keskellä näkyvä lastitorni kuuluu puolestaan modernille kauppakeskukselle. Tornissa on näköalakahvila.

”Uunituore” vanhakaupunki

Jätettyäni taakse sosialistisen Szczecinin suuntasin takaisin kohti joenrantaa ja vanhankaupungin aluetta, jonne on jonkin verran restauroitu vanhoja taloja mutta myös rakennettu paljon uutta. Paikalliset kuulemma kutsuvat aluetta pilkallisesti ”uunituoreeksi vanhaksikaupungiksi”. Näkemäni perusteella en nimitystä ihmettele, sillä niin kaukana aitojen puolalaisten vanhojenkaupunkien tunnelmasta oltiin. Ennemmin Szczecinin vanhakaupunki vaikutti modernilta kaupunkisuunnittelulta, jonne oli sinne tänne ripoteltu mausteeksi muutamia vanhaa imitoivia taloja.

Vanhankaupungin seudun parhaat nähtävyydet olivat hieno kuninkaallinen portti, massiivinen valkoinen linna sekä joenrannan valtavat rakennukset, kuten merimuseo ja kunnantalo, joita suuntasin katsomaan seuraavaksi.

Szczecin linna Puola
Szczecinin linnan sisäpihalla.

Szczecinin torni

Szczecin stare miasto
Maistuisiko ”uunituore” vanhakaupunki?

Joenrannan valtavat rakennukset sijaitsivat korkealla ”kannella”, josta aukesi hieno näkymä joelle ja kohti merta. Kannen portailla paikallinen nuoriso vietti leppoisasti sunnuntaita, ja täällä aloin myös huomata muita turisteja. Mikään turistirysä Szczecin ei varmasti ole, mutta ainakin tuona lokakuisena sunnuntaina amerikkalaiset turistit näyttivät löytäneen tiensä hyvin kaupunkiin. Täytyy sanoa, että olin yllättänyt törmätessäni niin moniin amerikkalaisiin; lähinnä ehkä odotin kohtaavani saksalaisia matkailijoita.

Szczecin merimuseo Puola
Szczecinin merimuseo.

Joenrannan rakennukset tutkittuani huomasin viettäneeni Szczecinissä jo useamman tunnin. Olin ehtinyt katsastaa enemmistön tärkeistä nähtävyyksistä, pyöriä puistoissa, pistäytyä kirkoissa ja pysähtyä kahvilassa. Nyt paluujunan lähtöön olisi enää puolisentoista tuntia ja päätin alkaa etsiä ravintolaa. Hyvänoloisia vaihtoehtoja vilahteli useampiakin matkalla takaisin kohti asemaa, mutta päädyin lopulta kansanomaiseen bistroon lähellä juna-asemaa ja tilasin perinteisen puolalaisen porsaanleikkeen eli kotlet schabowyn perunoilla ja salaatilla.

Szczecinin asema oli melko huonossa kunnossa, eikä esimerkiksi laiturinäyttöjä ollut lainkaan, mutta kyselemällä löysin tieni oikeaan junaan. Tällä kertaa hytti täyttyi nuorista miehistä, jotka utelivat minulta, millä kumman kielellä lukemani kirja mahtoi olla kirjoitettu. Heidänkin matkansa vei Poznaniin.

Szczecinistä jäivät parhaiten mieleen raikas rannikkoilma, hienot puistot, mukavat modernit asuintalot sekä nähtävyyksistä jyhkeät kirkot ja massiiviset hallinto- ja museorakennukset. Jos kaupungissa olisi viettänyt pidemmän tovin, olisi voinut ottaa myös haltuun kaupungin ostos- ja ravintolatarjontaa sekä käväistä merellä.

Posted by:Panu / Panun matkat

4 replies on “Szczecin – kaupunki jonka nimi on mahdoton lausua

  1. Oo, näyttää aika hienolta paikalta! Nää kuvat saa mut harkitsemaan Puolaan lähtöä, ainakin tämä kyseinen kaupunki vaikuttaa arkkitehtuurimielessä tosi kiinnostavalta.

  2. Kiva. 🙂 Suosittelen varauksetta Puolaa matkakohteeksi. Tuonne Szczeciniin on ehkä helpointa kulkea Berliinin kautta, josta pääsee perille parissa tunnissa junalla.

    Szczecin on vähän erilainen kaupunki kuin klassiset Puola-kohteet, kuten Krakova, Wrocław ja Torun, vanhankaupungin puutteen vuoksi. Vastapainoksi sieltä sitten löytyi noita kuvissa näkyviä massiivisia jättirakennuksia, patsaita ja puistoja…

  3. hienoa kirjoitusta! mitä mieltä olet puolan baarikulttuurista kurwa hehe

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.