Tänä aamuna juttelin Bassoradion live-haastattelussa matkailusta, matkabloggaamisesta ja -videoista. Radiossa puhuminen tuntui kiinnostavalta ja tutulta pitkän tauon jälkeen. Vuosikymmenen vaihteessa työskentelin yhden syksyn Ylessä ja tein radiojuttuja myös freelancerina, mutta sittemmin olen siirtänyt urani painopistettä ”raa’asta” toimitustyöstä viestintään. Vaikka radio on minulle mediana tuttu, tämänaamuinen jännitti. Kyseessä oli ensimmäinen suora lähetykseni haastateltavana.

Panun matkat radio
Ennen muuttoani Puolaan ehdin kokeilla radiotoimittajan töitä. Kuvassa nuori Panu äänittää juttua.

Artikkelikuva: Flickr/curtis.kennington – CC 2.0 -lisenssi

Posted by:Panu / Panun matkat

8 replies on “Vieraana Bassoradion aamussa

  1. Hyvä Panu! Oli tosi hauska kuunnella haastettelu ja samalla kuulla sinut ”livenä”. Tosi kiva, että matkabloggaajia on monessa mukana ja genre nousee suuren yleisön tietoon pikkuhiljaa. 🙂

  2. Voi että, oli hyvä haastis! Mä oon aina miettinyt, tottuuko omaan ääneensä ikinä. Tv-työn kursseilla ei yhtään ahdista niin paljon katsoa omaa esiintymistä, kuin oman äänen kuuleminen äänitettynä ahdistaa, vaikka luulisi sen olevan toisinpäin. Mutta sulla on just tollanen radioon sopiva diippi ja rauhallinen ääni. Hienoa, että Bassoradionkin kaltainen media on kääntänyt katseet matkabloggaajia kohti.

    1. Kiitos, olin iloinen päästessäni tähän haastikseen. 🙂

      Mä olen puhunut mikrofoniin varsin paljon lukiosta ja tottunut omaan ääneeni ja myöskin huomannut siinä ajan myötä tapahtuneita muutoksia. Tottumus on tärkeää, jotta äänenkäyttöään pystyy analysoimaan ja kehittämään. Kyllä siihen siis tottuu, kun tarpeeksi hommia tekee.