Mostarista tuli yksi suurista matkaunelmistani, kun katsoin vuonna 2009 Bosniasta kertoneen Matkapassi-jakson. Unelmani toteutumiseen ei mennyt kuin vuoden päivät, sillä Mostar mahtui matkan varrelle reissatessani kesällä 2010 junalla ja bussilla Puolasta Kroatiaan.

Päivävisitiillä pienestä Mostarista ehti saada hyvän käsityksen. Kaupungin sydämenä sykkii 1500-luvulla rakennettu Stari Most -silta, joka Matkapassia katsoessani teki minuun suuren vaikutuksen.

Paikan päälläkään en joutunut pettymään: sillan yksinkertainen kauneus vetosi minuun edelleen – olkoonkin, että silta on alkuperäisen kopio. Stari Most tuhoutui 1990-luvun sodassa, ja kunnostustyöt valmistuivat 2004.

Mostariin tulevat turistit pakkautuvat sillan ympärille, josta avautuvat upeat maisemat läheisille kukkuloille ja vanhaankaupunkiin. Aika ajoin paikalliset uimahyppääjät viihdyttävät turisteja hyppäämällä sillalta alas. Hyppy korkealta sillalta on vaarallinen, koska Neretvajoki on matala, mutta hyvää viihdettä suoritukset ehdottomasti tarjoavat. Minäkin pääsin näkemään hypyn, kuten seuraavalla videolla näytän.

Sodan jäljet olivat vielä vuonna 2010 vahvasti näkyvissä Mostarissa. Karun kauniille ympäristölle ja upeille vanhoille rakennuksille kontrastia loivat luodinreiät seinissä ja korjausta – tai purkua – odottavat vaurioituneet rakennukset. Tunnelma vanhassakaupungissa oli tavallaan hieno, ja esimerkiksi söin ravintolassa, joka muistan tuntuneen hyvällä tavalla paikalliselta. Kuitenkin lukuisat turistit ja turistikojut alkoivat päivän edetessä häiritä. Vaikutelmakseni jäikin, että Mostarin maine on kiirinyt jo niin laajalle, että turistitunnelma on ehtinyt syödä osan paikallisväristä pois.

Oletko sinä käynyt Mostarissa? Mitä pidit kaupungista?

Gallerian kuvat voit klikata suuriksi, jolloin näet myös kuvatekstit.

Posted by:Panu / Panun matkat

0 replies on “Bosnian Mostar – kontrastien kaupunki

  1. Sarajevoon rakastuin ensimmäisellä reilillä niin, että olen sen jälkeen palannut sinne uudelleenkin, toisella kerralla kuukaudeksi.

    Mostar taas…. Sarajevon jälkeen se ei oikein sykähdyttänyt, vaikka sillan läheisyydessä kaunista olikin ja Neretva hehkui sinisyyttä. Junamatka Sarajevosta Mostariin oli kuitenkin uskomattoman upea, mutta kuten mainitsit, se tietty paikallisvärin pois kuluminen häiritsi.

    1. Samaa mieltä! Sarajevo oli upea ja erikoinen kaupunki ja nousi yhdeksi suosikeistani. Mostarista: En oikeastaan edes halua ajatella, kuinka paljon turisteja on nyt neljä viisi vuotta käyntini jälkeen. Mostariahan ”pilaa” varmasti se, että Kroatian puolelta tehdään sinne niin paljon turistiretkiä.

      1. Jep. Jotenkin oli shokki, kun sillalla tuli vastaan äänekäs suomalaisryhmä oppaan johdolla (06/2012): ”Antakaa näille pojille rahaa niin ne hyppää!”.

  2. Käyty on 🙂 Aika hätkähdyttävinä pidin oppaiden kertomusta siitä miten kaupunki on edelleen jakautunut jokseenkin tiukasti kahtia, esimerkiksi lapset käyvät eri kouluissa. Myös sodan jäljet monen talon seinässä muistuttivat siitä, että vaikka miten lähellä Euroopassa ollaan, niin sodasta ei ole kovin pitkää aikaa.

  3. Ei ole tullut käytyä Mostarissa, mutta ihan kivalta näytti tuossa videossa. Kroatiaan olen tänä vuonna menossa ja voisi sieltä katsella retkeä Mostariin.

  4. Kävin Mostarissa muutama vuosi sitten juuri tuollaisella päiväretkellä Dubrovnikista käsin ja täytyy sanoa, että kaupunki jätti aika ristiriitaiset tuntemukset varmaan osittain juuri sen takia, millainen historia paikalla on. Opas kertoi meille matkan aikana pieniä asioita, joissa historia edelleen näkyi ja se tuntui hämmentävältä. Onneksi kaupungissa pystytään kuitenkin nykyään elämään sopuisasti keskenään. Mutta kaunis paikka kuin mikä, maisemat olivat huikeita!

    1. Jep, kontrastien kaupunkihan se tosiaan on. Toisaalta kaunis, toisaalta surullinen. Toisaalta sympaattinen, toisaalta turistirysä. Opastus on muuten varmasti ollut ihan jees, etenkin jos on osannut kertonut pikkujuttuja.